Syksyn satoa...

On päässyt kulumaan pitkä aika, kun kirjoja olen ehtinyt lueskelemman, sillä työt on pitäneet kiireisenä. Elättelen toivoa, että ehkäpä tässä jouluna tulisi hieman aikaa lukea jälleen muutama hyvä kirja. Aina jotakin on kuitenkin tullut luettua vaikka hitaastikkin. =)


EIJA JANSSON: KIELLETYT HUONEET (Nordbooks)

                                 

Jenni oli perinyt tädiltään talon, mutta saadakseen sen täysin omaksi hänen tuli täyttää muutamia oudoilta tuntuvia ehtoja.
Talossa oli kaksi ovea, joita ei saanut avata. Mutta sitä eivät tienneet ystävät, jotka poikkesivat kylään. Yhtäkkiä he huomasivat olevansa talon vankeja ympärillään vihamielisiä varjoja, kuiskauksia ja kahahduksia.


Olen lukennut aikaisemmin, parikin kertaa lävitse Eija Janssonin kirjan Matkalippu pimeyteen. Muistaakseni googletinkohan taas kerran kirjailijan nimeä, etsiäkseni hänen uusia teoksiaan, kun törmäsin tähän kirjaan: Kielletyt huoneet.
Kirjan esittelytekstin luettuani tiesin pitäväni kirjasta heti, kunnon suomalainen kummitustarina. Hyviä tällaisia kirjoja ei minun tiedossani ole montaakaan ja koska Matkalippu pimeyteen oli osoittautunut aikaisemmin hyväksi, ei ollut epäilystäkään, etteikö myös tämä kirja olisi ollut hyvä. Pidän Eija Janssonin kirjoitustyylistä.

Kirja alkaa siis siitä, että Jenni on perinnyt talon tädiltään ja muuttaa sinne. Talo kuvataan idyllisenä, ei ollenkaan kalseana kummituslinnana, mutta pikku jutut herättävät hiljalleen lukian mielenkiinnon. Ensimmäisenä herää tietenkin kysymys, miksi talon kaksi huonetta ovat lukittuina ja miksi niitä ei saa avata kuin tiettynä päivänä siivotakseen ne ja kuka on pikkutyttö joka aina ajoittain tulee kyläilemään, mutta Jennin huomattua hänet juokee metsään karkuun ja häviää.
Sitten saapuvat Jennin ystävät. Yksi pahaa aavistamatta avaa toisen niistä ovista, joita ei missään nimessä saa avata ja tapahtumat ryöstäytyvät käsistä. Jenni syöksyy kauas menneisyyteen, kauan sitten olleesseen aikaan, haalistuneiden valokuvien henkilöiden aikaan, aikaan jolloin kaikki se paha mikä talossa on sai alkunsa, syntyi siellä.

Kirja etenee syöksyvällä vauhdilla tapahtumasta toiseen ja ahmin sitä aina eteen ja eteenpäin, aina kun vain hetkeksi kerkesi kirjan ääreen. Kirja oli jopa ajoittain niin jännittävä, että kun yöllä sitä luki nousi selkäkarvat pystyyn. Eli täytti minulle hyvän kauhukirjan ehdot. Loppu oli osittain hieman sekava, mikä oli pieni miinus kirjalle. Mutta muuten luen kirjan varmasti vielä tulevaisuudessakin uudelleen.  




P.C CAST: ELPHANEN VALINTA (HARLEQUIN/NOCTURNE)

Minisarja: Partholon (4/5)
Elphamen elämä ei ollut koskaan ollut helppoa, vaikka hän olikin saanut elää loiston keskellä ja nauttia erityisasemasta. Erityisyys oli raskasta kannettavaksi. Kukaan ei ollut Elphamen kaltainen. Hän oli ihmisen, kentaurin ja jumalattaren yhdistelmä.
   Elphame oli tottunut voittamaan vaikeudet. Hänen elämänsä sai uuden suunnan, kun hän lähti uudisraivaajaksi MacCallanin raunioituneeseen linnaan. Hänen hurmuriveljensä Cuchulainn seurasi ylpeänä sisarensa edistymistä uuden klaanin johtajana.
   Cuchulainn tiesi henkimaailman kautta, että linnassa Elphame tutustuisi myös kohtaloonsa. Uusi asema klaanin päällikkönä sai Elphamen loistamaan ja kohta hänen keskustelukumppaneinaan olivat myös linnan vanhan lordin henki sekä olento, joka oli kaikille täysin tuntematon, mutta joka jakoi Elphamen kanssa paljon; erilaisuuden ja mahdollisuuden paremmasta tulevaisuudesta. Mutta ennen tulevaisuutta Elphamen oli tehtävä suuri valinta. Hänen oli ratkaistava uuden elämänsä suunta.


Kauan odotettu jatko-osa ilmestyi Parholon sarjaan huhtikuussa 2012. Kiireistä johtuen sain kirjan vasta syksyllä luettua.
Kirjassa palataan jälleen Parholoniniin, kentaurien aikaan. Nuori neito Elphane lähtee Parholonista, koska kokee, ettei hänen äitinsä tie ole hänen tiensä. Hän ei ole ylipapitar, Epona ei ole koskettanut häntä, vaan hänen tiensä on jossain muualla. Siksipä hän lähtee uudisraivaajaksi MacCallanin rauniolinnaan, tehdäkseen itselleen ja klaanilleen siitä kodin. Hänetä tulee MacCallanin klaanin johtaja. Hänen komea veljensä lähtee siaren mukaan ja kohtaa myös tulevan kohtalonsa linnassa.

Linna remontoidaan uuteen loisteeseen, Elphane on onnellinen. Sitten hän loukkaa itsensä juoksemassa olessaan, suuren villisian uhatessa häntä. Elphanen pelastaa komea mies jolla on siivet selässä. Hänestä Elphane on uneksinut. Parin välille leimahtaa rakkaus, mutta aivan ongelmatonta se ei ole. Mies on uusformonialainen, Elphanen vihollinen. Elphanen on ensin itse opittava tuntemaan uusformonialainen, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi lintuja, petoja isänsä synkän verenperimän puolelta, ennen kuin voi esitellä rakastettunsa klaanilleen ja perheelleen. Uusformonialaisille Elphanen veressä on lupaus. Lupaus siitä, että juokseva veri parantaa heidät hulluudestaan. Siksipä Elphanen päätä hamutaan.

Tapahtuu jotain hirveää. Elphanen veljen löytämä puoliso Benna murhataan ja sen tekee uusformonialainen. Sikipä Elphanen rakastettua on mahdoton hyväksyä MacCallanin klaaniin tai edes antaa hänen elää. Elphane joutuu tunteiden ristiriitaan, epäilyt nousevat esiin. Mutta lopulta rakkaus ja totuus ja Elphanen uhraus ottaa uusformonialaisten hulluus itselleen puhditaakseen heidän verensä hulluudesta, voittavat syytöksen ja epäilyn.



D.L KING: SULOISIN SUUDELMA  (Basam Books)

                           

Näissä lumoavissa kertomuksissa kuolemattomat, äärettömän kauniit, voimaa ja seksiä tihkuvat vampyyrit ottavat tarvitsemansa elinvoiman niiltä onnettomilta (tai onnekkailta), jotka heidän tielleen sattuvat. Suloisin suudelma vie lukijan hämärille kujille ja pimeisiin makuuhuoneisiin kokemaan pelon ja mielihyvän väristyksiä, joita vain vampyyrit voivat ihmisessä herättää. Vampyyrit tyydyttävät nautinnonhalunsa niin nykyaikaan kuin menneisyyteen sijoittuvissa verenkarvaisissa novelleissa.

Odotin tämän kirjan ilmestymistä kuin kuuta nousevaa ja saapuvaksi sitä kirjastoon, jossa kesti yli puolivuotta (kirjastolla oli jotain toimitusvaikeuksia). Lopulta tilasin kirjan toiseen kirjastoon.
Kirja oli aluksi pienoinen pettymys, sillä se vaikutti tosi tylsältä! En ole mikään novellien lukija, mutta aina silloin tällöin niitä tulee luettua ja kun ovat kuitenkin aika lyhyitä niin kirja tulee lukastua jo silläkin uhalla että joku tarina kirjassa voii olla kohtuullinen.

Alkukangertelun jälkeen kirjaan tuli kuitenkin vauhtia ja oli ihan luettavakin tapaus. Ei edeleenkään kuitenkaan mikään ahaa elämys, jonka heti ryntäisin ostamaan kirjahyllyyni. Mutta ehkäpä tuon joskus voisi uudelleenkin lukaista läpi.



MIA VÄNSKÄ: MUSTA KUU (Ateenakustannus)

 Elokuinen mökkikylä lupaa rauhaa: perheenäiti Annukka tarvitsee hermolepoa, lööpeissä ryvettynyt bändi lähtee paikkaamaan välejään, isä lomailee pienen tyttärensä kanssa ja vanha pariskunta viettää kuherruskuukauttaan. Idyllisen kylän historia kiehtoo lomailijoita – lähistöllä sijaitsee muinainen uhripaikka.
Mökkiläiset tekevät uhripaikalle yöllisen tutkimusretken, jonka seurauksia kukaan ei osaa aavistaa. Ensin katkeavat puhelinyhteydet, seuraavaksi ainoa kylään vievä tie. Myyttien ja todellisuuden rajat alkavat hämärtyä: metsä puristuu mökkien ympärille, tuuli hengittää kuin elävä olento. Yhtäkkiä vanha pariskunta katoaa jälkiä jättämättä, ja seuraavaksi rannalta löytyy ruumis, joka on peittynyt mustiin perhosiin. Vain Annukka huomaa pysyvänsä oudon rauhallisena ja tuntevansa syrjäisen tienoon kuin kodikseen.
Musta kuu on vahvatunnelmainen ja aistillinen kertomus ihmismielen pimeästä puolesta, syyllisyydestä ja vastuusta. Muinaiset myytit ja jännitys punoutuvat yhteen maagiseksi taikapiiriksi.


Mia Vänskä kuuluu kanssa niihin kirjailijanimiin joita googletan välillä uuden lukukokemuksen toivossa. Hänen esikoiskirjansa Saattaja oli loistavan hyytävästi kirjoitettu kauhukirja. Mustaa kuuta odotin myös vesi kielellä, takakansi ei ehkä luvannut niin hyytävää menoa kuin esikoiskirjan, mutta ensimmäisestä kirjasta rikastuneena arvelin myös tämän olevan hyvä ja hyvähän se oli!
Kirja on kirjoitettu hienosti, hyytävä kauhu hiipii hiljalleen selkäpiirtä pitkin ylös, vaikka alkuasetelma ei olekkaan mitenkään hyytävä. Se miten kirjaan on osattu yhdistää vanhaa suomalaista mytologiaa ja kauhulla sidottu paketti yhteen tekee siitä jälleen yhden kauhukirjalisuushyllyni mestariteoksen.

Erittäin kiehtovaksi kirjan teki mukaan ujutettu mytologia Lilith- myytistä, joka houkutti niin että piti oikein itsekkin tarkistaa kyseinen tarina. 

Odotan innolla lisää Mia Vänskän  uutta tuotantoa. Toivottavasti sitä on tulossa jo pian!

Anneli Kivelä: Salaisuuksia Katjajamäellä

261 sivua. Kirjoittaja: Anneli Kivelä.  Karisto.

Sulkeutunut kyläkoulun opettaja Juuli Karu viihtyy kumman hyvin omissa oloissaan, kunnes sähköliikettä pitävä Mäntylän Leo saa naisen houkuteltua ihmisten ilmoille ja voittaa tämän luottamuksen. Vähä vähältä selviää syy nuoren opettajan matalaan profiiliin ja kireisiin väleihin pikkusiskonsa Mirjamin kanssa. Leolla itselläänkin on tosin omat luurankonsa kaapissa.

Aina yhtä suulas Päivikki Nikkanen pitää yleensä huolen, etteivät kenenkään asiat jää Katajamäellä pimentoon. Mutta kun uppo-outo Onerva Maaranen ilmaantuu maisemiin, myös Päivikin itsensä huomataan peitelleen yhtä jos toista.

Tämä kirja ei ollut makuuni yhtä  mukaansa tempaava ja vauhdikas, mitä ovat olleet ne kaksi muuta kirjaa sarjasta. Mutta herkyvästä henkilökuvauksesta en jälleen voi olla mainitsematta, niin hauskasti on jälleen kuvattu kyläkoulun johtajaopettajan vierailulle saapuva äiti. Kirjassa paljastuu myös yllättäviä asioita kirjan päähenkilöstä ja muidenkin kyläläisten menneisyyttä raotetaan aavistuksen. Miksi Juuli  pitää etäisyyttä kesäksi katajamäelle saapuvaan  pikkusiskoonsa Mirjamiin ja ylipäätään kovin matalaa profiilia itsestään? Entä kuka onkaan Onerva Maaranen, josta yleensä niin suulas Päivikki Nikkanen on vaiennut tyystin?

Anneli Kivelä: Kotiin katajamäelle

 

290. Kirjoittaja: Anneli Kivelä.  Karisto


Kun Minne jää työttömäksi monien vuosien työrupeaman jälkeen, 8-vuotiaan Joonan yksinhuoltajaäiti päättää muuttaa etäiseltä sukulaiselta perimäänsä pikkuiseen taloon, onhan eläminen maalla huomattavasti halvempaa kuin kaupungissa. Päätöstä helpottavat menevän ja menestyksekkään ystävättären järjestämät etätyöt. Hyvää tarkoittava mutta utelias kyläyhteisö innostuu tervetulleesta uudesta kuntalaisesta, ja enemmän tai vähemmän aiheellisia juoruja sikisee tuota pikaa Minnen ja kyläkoulun komean johtajaopettajan Henri Laakson ympärillä. Minnen naapurissa asuvasta leskeksi jääneestä Arto Ruohosesta on tosin paljon enemmän käytännön hyötyä, mieheltä kun sujuvat remontitkin ja hänellä sopivan ikäinen poika kaveriksi Joonalle. Kyläläisten on kuitenkin vaikeata saada selkoa sulhaskandidaattien paremmuudesta, kun Minnen mökillä näyttää kyläilevän paitsi hössöttävä äiti "vaariystävineen" myös Minnen ex-avomies?Kotiin Katajamäkeen on Anneli Kivelän esikoisteos. Kirjailija yhdistää romaanissaan hauskasti tuttuja nykypäivän ongelmia perinteiseen maaseuturomantiikkaan - joka sekin on saanut pirteitä EU-ajan sävyjä.

Anneli kivelän Katajamäki sarjan ihastuttavat kirjat ovat niin suosittuja  paikkakunnan lähikirjastoissa, että niitä harvoin löytää suoraa hyllystä nappaamalla. Muutama vuosi sitten nappasin tämän kyseisen kirjan kirjaston hyllyltä ja ihastuin siihen heti, sen herkyvään ihmis- ja maaseutu romanttiseen kerronta maailmaan. Kirjan luettuani olisin halunnut lukea lisää sarjan kirjoja, mutta eipä tietenkään niitä ollut hyllyllä tarjolla. Yhden kirjan sain napattua kerran sarjasta, kirjastossa käytyäni ja sekin oli oikein viihdyttävää luettavaa.

Pitkän taon jälkeen yritin taas kokeilla kirjastossa onneani ja löysinkin siellä käydessäni kaksi kirjaa katajamäki-sarjasta, joista toinen oli Kotiin katajamäelle.  Pyörittelin hetken kirjaa kädessäni ja yritin muistella olenko mahdollisesti lukennut sen kun kansi on niin tutun näköinen. No kun en ollut siitä varma, laitoin kirjan koriin ja luin sen uudestaan. Lukiessani sitä sitten teksti palautui tuttuna mieleen. Kirja kestää siis useimmankin luvun.
Kirjassa kuvataan pienen Katajamäki- kylän elämää ja ihmisiä, maaseudun romanttisessa miljöössä. Kirja on kevyttä luettavaa jonka parissa viihtyy varmasti. Katajanmäki sarjan kirjat ova itsenäisiä osia. Ne keskittyvät kylässä asuviin tai sinne muuttaviin henkilöihin ja kertovat ihastuttavasti heidän arkipäivästään, eikä romantiikkaakaan kirjoista puutu.

Maggie Shayne: Hämärän reunalla (Yön siivet -sarja)

 432 sivua. Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin nocturne (Paranormal romance)

Yön siivet -sarjan lukeminen jatkuu ja samaan menoon ahmin viineisimmän osan sarjasta. Harlequin päätti sitten vaihtaa kirjasarjan formaattia, mikä ei suinkaan ollut mieleeni. Pidin aikaisempien kirjojen muodosta, ne olivat mukavan käteensopivia. Kansi Hämärän raeunalla -kirjassa oli mielenkiintoinen ja lukemaan houkutteleva. Kyllä se kirjakin  käteen sopi kun aikansa tekstiä ahmi. En ole vain jostain syystä tykästynyt koskaan tähän "pokkari-formaattiin". Kuvittelen aina tekstin olevan niin pientä, että sitä saa tihrustella, mutta onneksi formaatin vaihdoksesta huolimatta teksti on pysynyt luettavana.

Kirjassa keskiöön nousee nyt aikaisemmasta kirjasta tuttu Amber Lily, joka on kasvanut viimeisen kirjan päätyttyä kauniiksi nuoreksi naiseksi. Amberia on jo vuoden vaivannut outo uni, missä komea mies ojentaa hänelle kyynel silmissään koristeellista laatikkoa, mutta Amber ei halua katsoa, mitä laatikkossa on.

Sitten, Amber saa kuulla järkyttävän uutisen. Hänen hyvällä ystävällään ja pelastajallaan Willillä on syöpä. Amber haluaa lähteä pitemmiten ystävänsä luokse ja matkalla hän ajaa oudon miehen päälle. Mies on tuttu. Hän on Amberin unen vamppyyri. Mies saa kyydin Amberilta Salemiin, jonne tämä on menossa. Matkalla Amber tutustuu Edgeen paremmin. Hän aistii miehessä agressiivista voimaa, mutta samalla heidän välilleen punoutuu kiihkeä halu.
Amberilla ja Edgellä on yhteinen vihollinen, Stilens, joka vaanii edelleen vampyyrejä. Mutta Stilensistä voi olla Amberille ja hänen ystävälleen Willille myös hyötyä. Kiihkeästi Edgekin haluaa saada Stilensin käsiinsä kostaakseen.
Edgen ja Amberin yhdistää toisiinsa erottomalla tavalla, että Amber on äkkiä raskaana ja odottaa Edgen lasta. Tämän pitäisi olla ennen kuulumatonta, sillä vampyyrien ei pitäisi pystyä lisääntymään.
Asiat saavat myös yllättävän käänteen kun Stilens hyökkää jälleen Amberin kimppuun ja vangitsee tämän. Mutta tällä kertaa hyötyäkseen Amberista muulla tavalla kuin kiduttaakseen.
Amberilla saattaa olla hallussaan jotain sellaista mikä auttaisi myös Williä, mutta sen selvittämiseen Amber tarvitsee Stilensin muistiinpanoja. Niinpä hän antaa vangita itsensä. 
Vankeusaikana Stilens ottaa Amberista verta ja tekee verestä seerumia omia tarkoituksiaan varten. Samalla Amber saa  tietää jotain verensä ainutlaatuisuudesta, josta Amber saa sekä parannuskeinon että tuhoamiskeinon.
Monien käänteiden jälkeen kaikki on jälleen hyvin Amber ja Edge ovat kahden kaksosen onnellisia vanhempia ja suuri vamppyyriperhe on jälleen yhdessä.

Juoni etenee välillä kuuraketin lailla ja välillä tuli lukiessa tunne että ollaan kyllä kaukana jossain avaruudessa. Mutta tämähän on paranormaalia romantiikkaa. Lukukokemuksena kirja oli jälleen erittäin positiivinen. Hyvää kirjassa oli myös se, että aikaisemmista kirjasta (Varjojen nälkä) tutut henkilöt Dante ja Morgan pääsivät tarinan jatko-osaan sivuhenkilöiksi, yhdessä Ronaldin ja Rihannonin, Tamin ja Ericin, Angelan ja Jamesonin, joka tässä kirjassa oli hieman kiinnostavampi henkilö, kanssa. Myös uusi tuttavuus Donovan oli mielenkiintoinen henkilö. Toivon saavani lukea hänestä vielä oman tarinan.


"Amber Lily on ainutlaatuinen. Hänen ei kuuluisi olla olemassa, vampyyreiden ei nimittäin pitäisi kyetä lisääntymään. Ainutlaatuisuudestaan Amber on joutunut maksamaan kovan hinnan, hänen vanhempansa ovat aina suhtautuneet häneen ylisuojelevasti.
Amber on jo pidemmän aikaa nähnyt merkillisen unen uudestaan ja uudestaan. Komea mies ojentaa hänelle kauniin koristeellisen puurasian, mutta Amber ei halua katsoa sen sisälle. Amber on ajamassa ystäviensä luokse, kun hän on ajaa miehen päälle. Mies - Edge - on hänen unestaan ja hän on vampyyri. Amber aistii miehessä aggressiivista voimaa, mutta ei voi vastustaa tämän herättämää halua.
Amberilla ja Edgellä on yhteinen vihollinen Stiles, joka on jo vuosia saalistanut Amberia. Kohta suuri yllätys hätkähdyttää heitä ja koko heidän suurta vampyyriperhettään; Amberilla ja Edgellä on muutakin yhteistä kuin vihollinen... Jälleen kerran Amberin elämä osoittautuu kerrassaan ainutlaatuiseksi."

Maggie Shayne: Hämärän syleily (Yön siivet -sarja)

384 sivua. Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin nocturne (Paranormal romance)


Nocturne -sarja imaisi mennessään kun jälleen, pitkästä aikaa avasin kannen. Heti Pimeyden taikurin jälkeen oli perään luettettava seuraava Yön siivet -sarjan kirja Hämärän syleily. Sarja alkaa vääjäämättömästi edetä päätöstään ja vaikka kirjoja on ainakin pari jäljellä, tässä vaiheessa alkaa jo ikävä kalvaamaan mieltä.

Hämärän syleilyn kansikuva ihmetytti minua hiukan kun kirjan sain käteeni. Ihmettelin, että ompas taas kansi valittu paranormaaliin romantiikkaan. Mutta jo ennen puoltaväliä, huomasin kannen ja sisällön yhteensopivuuden. Tässä kirjassa on enemmän toimintaa kuin aikaisemmista osissa, mikä tuo vain tarinaan uutta hohtoa. Alku tuntuu ensin melko pitkäveteiseltä ja mielenkiinnottomalta. Toisin vamppyyri Sarafinasta, ennen hänen muutostaan mustalaisleirissä on mielenkiintoista lukea. Myös positiivista alussa on se, että eversti Willem Stonen kidutuskohtauksia ei ole jääty mässäilemään ja alku etenee nopealla temmolla.

Eversti Stonen ja aikaisemmista kirjoista tutun Jameson Bryantin tiet kohtaavat yllättäen sairaalassa, missä Stone on hoidossa saamistaan vammoista ja josta Jameson on hakemssa ravintoa itselleen. Muutama kuukausi myöhemmin Jamesonin ja Angelican tytär (Uusi elämä), puoliverinen vamppyyri haluaa itsepintaisesti lähteä kaksistaan parhaan ystävänsä Alician kanssa New Yorkiin. Amberin vanhemmat suostuvat lopulta, mutta Jameson päättää palkata kuolevaisen miehen, palkitun ja sankarillisen eversti Willem Stonen kaitsemaan tyttöjä vaaralta.

Amber on haluttu saalis PTIssä. Vaikka itse järjestö on lakkautettu jo vuosia sitten, ei vaara ole ohi. Pahamainen Stilens jahtaa yhä vamppyyrejä ja erityisesti luononoikku Amberia, joka on kahden vamppyyrin jälkelänen.

Williem suostuu vamppyyri Jamesonin pyyntöön, mutta haluaa vastapalvelukseksi nähdä Sarafinan, uniensa mustalaistytön. Pyyntö toteutuu, mutta Sarafiina on muuttunut...

New Yorkissa kaikki tuntuu menevän ensin hyvin, mutta äkkiä Amber ja Alicia ovat keskellä hengenvaarallisia tapahtumia ja apua kaivataan. Pelastusoperaatioon osallistuu Angelan ja Jamesonin lisäksi myös Riannon ja Ronald. Mutta he eivät yksin pysty pelastamaan Amberia Stilensin kynsistä vaan tarvitsevat kipeästi apua ja aikaa ei ole paljon. Niimpä ainoa joka voi auttaa on erakko Sarafina. Pelastusoperaatioon osallistuu myös Williem. Monien tapahtumien jälkeen kaikki on taas jälleen hyvin ja Sarafinan ja Williemin suhde syvenee rakkaudeksi.
Stilens karkaa kirjassa vielä vapauteen varmalta kuolemalta, sillä hänelle on tapahtunut jotain mikä pitää hänet vahvemmin hengissä.Mutta mitä hänelle käy, kun tarina jatkuu...


Eversti Willem Stone on joutunut sotavangiksi ja saa kärsiä yli-inhimillisiä tuskia. Kovassa kuumeessa hän näkee näkyjä naisesta, jolla on villit mustat kiharat.
Sarafina on heimonsa syrjimä taitava ennustaja, erilainen kuin muut, liian erilainen ollakseen enää yksi heistä. Hänellä on henki, joka puhuu tälle, vaikka vaikuttaisikin siltä, että henki on täysin tavallinen kuolevainen. 
Teinitytöt Amber ja Alicia haluavat lähteä koittamaan itsenäistä elämää loman merkeissä New Yorkiin. Amberin vanhemmat eivät ole ollenkaan innoissaan tyttöjen aikeista, sillä Amber on harvinainen luonnonoikku – kahden vampyyrin jälkeläinen – ja vampyyreitä vastaan taistelevan ryhmän halutuin saalis.
Amberin isä palkkaa lehdistön ylistämän sotasankarin Willem Stonen vahtimaan tyttöjä. Hämärän syleilyssä tapahtumat ja henkilöt kietoutuvat oudolla tavalla toisiinsa…

Maggie Shayne: Pimeyden taikuri (Yön siivet sarja)

336 sivua. Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin nocturne (Paranormal romance)

Pitkästä aikaan jälleen Nocturne sarjan kirjojen äärellä. Vuorossa tällä kertaa Maggie Shaynen kirjoittama Yön siivet -sarjan kolmas kirja Pimeyden taikuri, eikä ollenkaan hullumpi lukukokemus.

Tällä kertaa kirjan päähenkilönä on ikivanha eristäytynyt Damien -vamppyyri, joka esiintyy taikurina. Damienin elämä  kuitenkin muuttuu, kun Shannon, kaunis yksityisetsivä, alkaa epäillä Damienia ystävänsä murhasta. Mutta sitten joku haluaa Shannoille pahaa, hänen asuntonsa tuhotaan tuhopoltossa ja Damien päättää ottaa hänet luokseen asumaan. PTI on jälleen kannoilla ja  vahtii haukkana Damienin tekemisiä ja siinä sivussa Shannonia. Shannonissa on jotain mikä kiinnostaa PTItä. Kaupungissa liikkuu myös vamppyyri, joka haluaa jostain syystä Damienille pahaa. Monien tapahtumien ja juonenkäänteiden jälkeen Shanonin ja Damienin tiet yhtyvät erottomasti toisiinsa.
Kirjassa seikkailevat myös aikaisemmista kirjoista tutut pariskunnat Eric, Tamara, Rhiannon ja Roland.

Tässä kirjassa PTI oli tällä kertaa jätetty vähemmälle huomioille ja uusi uhka nostettu esiin, mikä oli vain  hyvä asia. Kirjan kansi ei ollut mitenkään erityisen houkutteleva, mutta sisältö sitäkin parempi mikä on pääasia. Kirjassa oli vauhtia ja tapahtumaa. Aivan viimeisille riveille asti se piti jännityksessä ja koukuttavassa otteessaan.

 "On tarina vanha,
mutta vieläkin sen kertoa voi,
se kertoo miehestä, joka rakasti
ja menetti…  

Shannon on päättänyt kostaa. Hän aikoo saada murhaajan kiinni, murhaajan, joka selittämättömän raa´alla tavalla murhasi hänen ainoan ystävänsä.
Damien elää erakon elämää, vaikka hänellä olisi mahdollisuus olla fanijoukon liehittelemänä. Hänen taikansa lumoavat ihmiset, mutta näytösten jälkeen hän vetäytyy mieluummin tutkimaan vanhoja eepoksia kuin paistattelemaan ihailijoiden suitsutuksessa.
Shannonin murhatutkimuksissa ainoa johtolanka vie Damienin luo, mutta voisiko mies, joka ei pysty tekemään pahaa hiirellekään, olla murhaaja?
Pimeyden taikurin ei ehkä sittenkään tarvitse tehdä yliluonnollisia taikoja, saadakseen kynttilän syttymään. Siihen tarvitaan vain inhimillisistä tunteista suurinta – rakkautta."

J. R Ward: Varjeltu rakastaja

 620s. Kustantanut Basam Book, Suomentanut Maria Sjövik.

Kuudes osa suosittua Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa. Ja edelleen sarja pitää otteessaan. Tällä kertaa päähenkilönä on Phyry, Mustan tikarin veljeskunnan sateenkaarihiuksinen soturi. Odotin innolla tätä kirjaa, sillä Phyry kuvattiin aikaisemissa kirjoissa hyvin mielenkiintoiseksi persoonaksi.
Nyt pidemmälle sarjaa edetttya huomaan että yleisistä tapahtumista ja muista hahmoista kerrotaan enemmän kuin aikaisemmissa osissa ja enään pieni osa keskittyi päähenkilöihin Phuryyn ja Cormiaan (Phyryn puolisoon). Paljon pohjustettiin seuraavaa.  Huono puoli kirjassa oli se, että lopulta kirjassa kerrottiin melko vähän itse Phyrysta ja Cormiasta. Kirjassa seikkailivat sen puoleen vähän jo liikaakin leiserit, John Matthewn ja muut koulutettavat. Phyry ja Cormia jäivät vain henkilöiksi henkilöiden joukkoon.
 Mietin vain lukiessani ja seuraavia osia silmäillessäni (odottavat vuoroaan yöpöydällä), että kohtuus kaikessa on varmasti hyvä sääntö. Niin paljon kuin sarjasta pidän enkä haluaisi koskaan sen loppuvan, tuntuu sarjan pidentyminen vaikkuttavan paljon lukukokemukseen. Tämä kirja ei valitettavasti yltänyt edeltäjiensä tasolle, mikä oli pienoinen pettymys.
Positiivista kirjassa oli se, että Tohr vihdoin löytyi takaisin kuvoihin, eikä kokonaan hävinnyt tielle tietämättömille. Myös leisereiden tarinan kehittyminen ja sen nivoutuminen vamppyyrien tulevaisuuteen oli entistä mielenkiintoisempaa. Johnin, Qhuinn ja Blayn törmäyskurssi rikkaan ja inhottavan Lashin kanssa ja lopulta Lashin katoaminen toi lukukokemukseen enemmän mielenkiintoa. Tätä kohtausta ennen minua ei vain nämä nuoret vamppyyrikokelaat ole jaksaneet napata. Eivät ne kylläkään jaksa innostaa oikein veläkään, mutta toivotaan että heistä kuoriutuisi mielenkiintoisempia henkilöitä tarinan edetessä.

"Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Mustan tikarin veljeskunnan lojaali jäsen Phury on uhrautunut pitämään yllä veljeskunnan verilinjaa rotunsa suojelemiseksi. Phuryn velvollisuus on siittää poikia ja tyttäriä pitämään vampyyrirodun perinteet elossa ja jotta tulevaisuudessakin sotureita olisi riittävästi taistelemaan niitä vastaan, jotka haluavat tuhota vampyyrirodun.
Ensimmäinen partneri, Valittu Cormia haluaa voittaa itselleen Phuryn kehon lisäksi myös tämän sydämen. Cormiaa vetää puoleensa tämän rujon uroksen kontolleen ottama jalo velvollisuus. Phury ei kuitenkaan ole koskaan sallinut itsensä antautua nautinnolle tai ilonpidolle, ja kun sota Harvennuskuntaa vastaan käy kiivaaksi ja murhenäytelmä uhkaa Veljeskuntaa, Phury joutuu valitsemaan rakkauden tai velvollisuuden..."

Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu

 301 sivua, Kirjoittaja: Tuija Lehtinen, Otava.


Tuija Lehtinen on tunnettu menevästä ja rempseästä kirjoitustyylistään. Miss Seinäruusu jatkaa samalla linjalla, kirjan parissa on helppo viihtyä. Lehtisellä on tapana kirjoittaa sivuhenkilöiksi todella hersyviä persoonia, eikä tyyli ole vaihtunut, sillä niitä riittää myös tässä kirjassa.

Kirjan päähenkilö on Rea Raunio. Rea osallistuu leikkimieliseen Miss Seinäruusu-kilpailuun ja tutustuu kilpailun pyörteissä komeaan mieheen ja maatilan perilliseen Marttiin. Martin vanhemmille Rea ei kuitenkaan ole mieluinen miniä. Avioliitto Martin kanssa viilenee vuosien saatossa ja lopulta Rea saa Routakorven maatilasta ja Martin hämäristä menoista tarpeekseen. Hän  päättää tehdä elämälleen suunnanmuutoksen ja muuttaa maatilalta  keskustan kaksioon, aloittaen samalla työn radiotoimittajana. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin suuniteltu on. Ex-appivanhemmat työntävät nokkaansa joka sopukkaan ja sotkevat asioita parhaansa mukaan. Realla ja Martilla on myös yhteinen lapsi. 6-vuotias Frans, joka asuu vuoroviikoin kummankin vanhemman luona. Pojan ollessa äitinsä luona,  keskittyy Rea täysillä Fransiin. Muina aikoina Rea keskittyä työhönsä ja yrittää opetella uuden elämän alkua. Pian miehiä kuitenkin alkaa pyöriä Rean ympärillä. Onko miestuttavuuksista se joku oikea Realle?

Kirja oli tuttu ja turvallinen lukukokemus:  Helppo viihtyä, huumorintäyteinen, mielenkiintoinen juoni, herskyvät sivuhenkilöt ja rempseä päähenkilö. Mukava lukukokemus joka vei mennessään. Välillä lukiessa ote meinasi irrota ja mielenkiinto aavistuksen lopsahtaa, mutta sehän leimahti uudelleen liekkeihin kun juonenkäänteissä tapahtui yllättävä käännös. Uusi, salaperäinen naapuri muutti Rean naapuriin. Ja kukakahan se mahtoi lopulta olla?

"Voitto leikkimielisessä tanssilavojen Miss Seinäruusu -kisassa vie paikallislehdessä työskennelleen Rean vauraan Routakorven maatilan miniäksi. Elämä tuntuu silkitä komean miehen rinnalla, ja pojanpoika sulattaa appivanhempien sydämet.Kuusi vuotta myöhemmin Rean elämä on umpikujassa. Mies menee pitkin Suomea ravihevosten perässä, avioliitto on karilla, mutta Rea ei pääse muuttamaan toiselle paikkakunnalle, sillä mies pitää pojastaan kiinni kynsin ja hampain. Lisäksi miehen suvulla on valtaa, jolla Rean työnhakuyritykset saadaan torpattua. Rea kokee olevansa kuin seinäruusu, näkymätön ja tarpeeton.Radio Naalin pomolla on kuitenkin jotain hampaankolossa Routakorven väen suhteen ja Rea pääsee radiotoimittajaksi. Sisukas Miss Seinäruusu alkaa vihdoin kukoistaa, eikä se ole kaikkien mieleen."

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

109 sivua, Kirjoittaja:  Cecelia Ahern, Gummerus Kustannus

Heinäkuun ensimmäinen luettu kirja tuli luettua heti, siltä istumalta kun sen kirjastosta lainasin.

Odottelin tätä kirjaa aika kauan aikaa kirjastoon saapuvaksi. Minulla oli kirjasta sellainen mielikuva, että se olisi paksuhko ja synkkä, mutta näin ei suinkaan ollut. 

"Maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille.

 Lilan isoäidin talossa peilit on peitetty mustilla kankailla, mutta asia ei ole koskaan mietityttänyt Lilaa sen kummemmin. Hääpäivänsä aamuna hän vetää kankaan syrjään peilin edestä ja kumartuu katsomaan itseään hieman liian läheltä - yllättävin seurauksin.

Sydämensä särkenyt mies on keksinyt koneen, jolla voi luoda uusia muistoja, mutta ei osaa päästää vanhoista irti. Hänen koneensa auttaa monia elämään muistonsa uudelleen, ja palkattuaan uuden apulaisen mies päättää antaa itselleenkin toisen mahdollisuuden. "

Kansi on pirteän värinen pinkki joka jo itsessään houkuttaa lukemaan. Toisin pirteä pnkki ja hopea saatavat äkkiä siirtää kirjan hömppälukemiston puolelle, mutta takannen teksti kuulosti lupaavalta.

Kirjan ensimmäinen novelli, tai satu miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua antoi takakannen perusteella mielenkiintoisen vaikutelman, jonka juonta olisi hyvin voinnut käyttää jossakin kauhutarinassa hyväkeen. Kauhutarinana tämä novelli olisi varmasti iskenyt minuun, mutta nyt se jäi kovin valjuksi ja jollakin tapaa hieman keskeneräisen tuntuiseksi.

Toinen kirjan novelli kertoo miehestä, joka on keksinyt muistojentekokoneen. Vanhoja muistoja se ei pyyhi pois, mutta uudet muistot voivat tehdä ihmisistä onnellisempia. Itse hän kärsii menneisyydessään kohtaamista menetyksistä niin paljon, etteivät uudet muistot auta häntä. 

Tässä novellissa tuntui olevan enemmän sisältöä kuin ensimmäisessä, ensimmäinen novelli tuntui niin kovin kliseiseltä. Mutta Muistojentekijän kohdalla voisin puhua jopa hieman filosifisemmasta tapauksesta:  Muistojen merkitystä novellissa käsitellään onnistuneesti ja myös kuinka uusilla muistoilla ei voi pelastaa mitään silloin kun elämältä putoaa pohja kokonaan.

Erityinen piirre, joka minua houkutti kirjassa oli novellien henkilöiden etiikka.  Ahern kääntää hyvän pahaksi ja pahan hyväksi ja moraalinen arpominen  jää itse lukijalle. Kun novellien alussa niin sympaattiset henkilöt käyttäytyvät itsekkäästi lopussa, jää lukukokemukseen jonkinlainen kauhun vivahde. Toiseksi moraalinen arpominen novellin loputtua, jättää jälkeensä syvällisiä mietteitä.

Kokoelman molemmilla novelleilla olisi mahdollisuuksia olla merkittäviä kirjoja. Mutta nyt keskeneräisyys latisti tunnelmaa. Vaisuksi jäävä lukukokemus harmitti, sillä novellien juonissa  olisi riittänyt  syvyyttä vaikka mihin.

Erin Morgenstern: Yösirkus

400 Sivua, Kirjoittaja Erin Morgernstern, Basam Books

Odotin kirjan ilmestymistä vesi kielellä, sillä sen maailma sijoittui 1900-luvun alun sirkukseen. Kirja oli hieman toisenlainen kuin mitä odotin, mutta taianomainen kumminkin. Lukukokemuksena ihan mukava, ei kuitenkaan mukaansatempaava lukukokemus, mitä olisin luullut.

 Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei kerrota etukäteen, julisteita ei ilmesty keskustan ilmoitustauluille tai lyhtypylväisiin. Yhtäkkiä se vain on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1900-luvun alkuun. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti. Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen.Erin Morgensternin esikoiskirja on ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka maalaa kuvaa kaikille aisteille. Kirjan henkilöhahmot ovat inhimillisiä mutta saman aikaan heissä on ripaus taikaa. Morgenstern on taidokas, klassinen tarinankertoja sanan todellisessa merkityksessä. Tarina vie mukanaan, sen lumous ei rikkoudu eikä lukijakaan pääse sirkuksesta irti ennen yllättävää loppua.Morgensternin romaani on saanut todella ylistävän vastaanoton, ja sen käännösoikeudet on myyty yli kahdellekymmenelle kielelle. Teoksen filmioikeudet on myyty Hollywoodiin samalle tuotantoyhtiölle, joka on tehnyt mm. Harry Potter -elokuvat.Erin Morgenstern on kirjailija ja multimediataiteilija. Hän asuu Massachusettsin Salemissa miehensä ja kahden todella pörröisen kissansa kanssa.

Odotin mystisempää ja synkempää lukukomemusta, missä kääpiöt ja muut kummajaiset vilistäisivät. Positiivista oli ettei kirjan juoni ollut ennalta arvattavissa.  Myös kirjaa rytmittävät lyhyehköt välitekstit, joissa kuvataan sirkusta ja sen telttoja  jotka kirjan päähenkilöt, Celia ja Marco tarinan edetessä luovat, ovat virkistäviä.  Kirjan visuaalinen kieli ja kuvat, jotka maalautuivat lukiessani mieleeni olivat erittäin positiivisia lukukokemuksia.

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille

Ransom Riggs:  Neiti Peregrinen koti eriskummallisille 

                             lapsille 

 

 

  346 sivua, Kustantaja: Schildts & Söderströms 201, Suomentaja:  Virpi Vainikainen

Kesäkuun ensimmäinen lukemani  kirja on Ramson Riggsin: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille.  Työkiireet ovat vähän rajoittaneet lukuintoa, mutta tämän kirjan ahmin vajaassa viikossa kun vauhtiin pääsin. Eli kyseessä on hyvä kirja!

"Viisitoistavuotias Jacob on kasvanut kuunnellen erikoisen isoisänsä kummitusjuttuja eriskummallisista orpolapsista ja hirviöistä. Jacob lähtee perhetragedian seurauksena isoisän tarinoissa esiintyneelle kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää saarelta Neiti Peregrinen lastenkodin rauniot. 

Jacob tutkii merkillisen talon hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen käy selväksi, että taloon aikoinaan majoitetut lapset olivat vähintäänkin eriskummallisia: he saattoivat olla myös vaarallisia. Lapset oli ehkä viety kaukaiselle saarelle karanteeniin, mutta miksi? Ja jotenkin - niin mahdotonta kuin se onkin - lapset tuntuvat olevan yhä elossa...

Goottisävyinen fantasiaromaani yhdistää unohtumattomalla tavalla aitoja vintage-valokuvia kihelmöivän jännittävään kerrontaan. Hyytävä lukuelämys ei jätä kylmäksi ketään. Fox Entertainment osti teoksen elokuvaoikeudet jo ennen sen ilmestymistä, ja kirjasta tuli myyntimenestys ilmestyessään kesällä 2011 Yhdysvalloissa. "

Kirjassassa on upeita, aitoja vintage -valokuvia jotka luovat mielenkiintoisen ja synkkäsävyisen  lisän tarinaan. Tarinan edetessä lukija huomaa valokuvien ja tarinan 

yhteyden toisiinsa. Näimä valokuvat nähdessäni minulle tulee mieleen valokuvauksen  historian -oppitunneilta tutut kuvat, joita kuvattiin 1800-luvulla valokuvaamoissa. 

Synkkäsävyisyydestä huolimatta kirja on lopulta melko herttainen. Valokuvista ja raunioituneen lastenkodin käytävillä kulkiessaan lukija saattaisi luulla  kirjaa pelottavammaksi. Mutta Jacobin siirtyessä toiseen aikaan, missä eriskummalliset lapset 

elävät, tunnelma on valoisa ja leppoisa. Aurinko paistaa, yli lentävistä pommikoneista huolimatta maailma "silmukan" sisällä on leppoisa ja turvallinen.

Kirja oli rohkeasti erinlainen. Synkyydestä ja kauhupitoisuudesta en ole kovin vakuuttunut. Kuvat ja raunioituneen lastenkodin kuvaus olisivat saattaneet toimiakkin

 hyvin kunnon kauhutarinassa. Kirja oli kuitenkin viihdyttävää luettavaa ja saatan suositellakkin sitä luettavaksi pelkästään jo hienoen kuvien vuoksi.

Odotan innolla millainen mahtaa olla Tim Burtonin leffaversio tästä. 

       

       

Elina Tiilikka: Myrsky

249 sivua. Kirjoittaja: Elina Tiilikka.  Gummerus.

Myrsky -oli kyllä Tiilikan parhain kirja. Esikoiskirjasta Punainen mekko en erityisemmin pitännyt. Mutta tämä kirja onkin jo toista maata.

Kirjan päähenkilönä on nuori taiteilijaopiskelija, joka kärsii maanisdepresiivisestä mielialahäiriöstä. Tässä vaiheessa kirjan takakansi herätti huomioni. Itsekin taidekoulutuksen saaneena taiteilijana minua kirja alkoi kiinnostaa.

Myrsky suhtautuu opintoihinsa melko holtittomasti ja välinpitämättömästi. Joskus hän kuitenkin opiskelee ja välillä välittääkin joistain asioista, mutta sitten taas sekoilu vie voiton.
Sitten Myrsky saa tarpeeksi ja pakkaa kamansa lähteäkseen tien päälle, vailla minkäänlaista päämäärää. Hän tapaa puolalaisen  Marekin, jonka seuraan Myrsky liittyy. He asuvat vallatussa talossa, missä elämää värittää huumeet ja rikokset. Tämä elämä sopii maaniselle Myrskylle.

Elämä jatkuu Markin kanssa, mutta Myrsky on välillä hyvin masentunut ja yrittää jopa saada lääkkeistä apua olotilaansa, mutta Myrsky ei halua lääkeitä ja matka alaspäin jatkuu yhä. Sitten Myrskyn mielialanvaihtelut ja sekoilu saavuttavat sellaiset mittasuheet, että Marekin alkaa pitää Myrskyä silmällä. Pienen hetken aikaa elämä tuntuu tasoittuvan, kunnes Myrsky tekee jotain peruuttamatonta.
Hän karkaa salaa Marekilta omalle pienelle ryöstöretkelle, ajatuksena että se on viimeinen kerta sitten ei enään ikinä,  mutta lopputulos onkin jotain aivan muuta.... Myrsky puukottaa ajattelematta tekoaan sen suuremmin uhriaan julmasti, jonka seurauksena uhri kuolee. Myrsky säikähtää tekonsa peruuttamattomuutta, sulloo uhrin autoon tarkoituksenaan kysyä Mareilta, mitä tehdä.
Marek auttaa kiroilen Myrskyä hävittämään ruumiin ja yrittää siivota sotkua piiloon. He elävät vetsenterällä, pelko paljastumisesta, laukut pakattuina paon varalta. Sitten Marek saa puhelun kaveriltaan, hänen autonsa rekisteri on yhdistetty murhaan. Pariskunta lähtee pakomatkalle, suuntana eurooppa... mutta sitten.... Myrsky harhailee vieraassa kaupungissa hautausmaalla yksin, kunnes alkaa pelkäämään vieraita askelia perässään jotka seuraavat häntä. Paniikin vallassa Myrsky haahuilee kunnes menettää tajunsa.
Herätessään hän näkee Marekin viressään joka pitää häntä puolittain pystyssä. Marek puhuu hänelle mutta Myrsky ei pysty ymmärtämään saati sitten keskittymään puheeseen.
Poliisit ympäröivät heidät. Poliiseilla on aivan oma käsitys tapahtumista, nähtyään Marekilla aseen.
Lopulta käykin niin, että Marek joutuu Myskyn tekojen maksumieheksi kun Myrsky ajattelee, että voi vielä selvittää sotkunsa ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Myrsky on nuori taideopiskelija, joka ajautuu vaarallisiin tilanteisiin. Hän sairastaa maanisdepressiivisyyttä ja käyttäytyy arvaamattomasti. Hän ei ole tarkoituksella paha, mutta kylläkin holtiton eikä ota vastuuta tekemisistään. Pohjimmiltaan hän on vaineksynyt tyttö, joka ei sopeudu minnekään. Myrsky ottaa hatkat koulusta ja tapaa tien päällä Marekin, puolalaisen prätkämiehen, jonka kyytiin hän lähtee. Myrsky ja Marek ovat kuin Pohjolan Bonnie ja Clyde. He elävät vallatussa talossa, ryöstelevät kioskeja ja polttelevat aamupalaksi jointtia. Elämä veitsenterällä on rankkaa, ja usein seuraukset ovat rumat.Elina Tiilikka herätti omakohtaisella esikoisteoksellaan Punainen mekko valtavan huomion. Myrsky on fiktiivinen tarina, raju kuvaus todella levottomista ihmisistä. Kerronta on paljasta ja koskettavaa, mikä tekee romaanista oudolla tavalla aidon ja puhuttelevan.

Pasi Lampela: Kiusaajat

123 sivua. Kirjoittaja: Pasi Lampela. WSOY


Hän tarkkaili itseään, kuunteli ääniä. Ei hän mikään huvilavahti ollut, huvila vahti häntä.”
Kun Tuomas aloittaa kesäpestinsä enonsa jugend-huvilalla, hän toivoo saavansa etäisyyttä talven tapahtumiin ja kotiin jäävään äitiin. Kesä ei kuitenkaan ole pelkkää aurinkoa ja laiskottelua. Tuomas joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa. Tilit kiusaajien kanssa on tehtävä selväksi.
Enon todellinen tilanne paljastuu vähitellen. Kesän aikana ratkeaa niin hänen elämäntyönsä kuin avioliittonsa kohtalo. Osattomuutensa kanssa kamppailevasta Tuomaksesta tulee osallinen, kesästä matka poikuudesta miehuuteen.
Kiusaajat on dramaatikkona, ohjaajana ja novellistina tunnetun Pasi Lampelan ensimmäinen romaani, kirkas ja koskettava tarina sisäisistä ja ulkoisista kiusaajista, äidistä, pojasta ja pahasta hengestä.


Yllättävän hyvä kirja ja miellyttävä lukukukokemus, sopivan lyhyt.
Päähenkilönä on Tuomas, tavallinen lukiolainen. Hän joutuu jättämään koulun kesken viikeisenä vuotenaan mielenterveyssyistä. Tuomakselta ei oikein onnstu mikään ja kun hänen enonsa tarjoaa kesäpestiä kesähuvilaltaan meinaa Tuomas ensin kieltäytyä.
Huvilan pihatöitä tehdessä Tuomaksen mieleen nousee koulukiusaaminen. Samaan aikaan Eero-eno käy omaa kamppailua elektroniikkayrityksensä tulevaisuudesta.

Tulkinta ei vapauta Eeroa tai Tuomasta kasautuvien tappioiden taakasta. 

Jotain sanottavaa ja hyvin koskettavaa löydän kirjan lopussa:

Tuomas istui laiturilla.

Koulu alkaisi maanantaina, mitä helvettiä hän tekisi? 

Hän olisi voinnut soittaa Sannille. Miksi se tuntui niin ylivoimaiselta? Koska se juttu oli jo ohi, oli ollut jo kauan. Hän olisi voinnut vuokrata yksiön, mutta säästöt eivät missään tapauksessa riittäisi talven yli selviytymiseen.Huvilalta hän oli jo nyt yhtä kaukana kuin kaikki täällä vuosien ja vuosikymmenten aikana kesiään viettäneet ihmiset, kaikki ne aaveet joiden hengitys sekoittui järven kohahteluun ja mäntyjen huminaan.Hän voisi jättää jäähyväiset hakemalla vajasta kanisterillisen bensaa , roiskuttamalla sitä pitkin lattioita ja tuikkaamalla tuleen.Laiturilla hänellä olisi ykkösluokan paikka seurata miten liekit rouhuaisivat loppukesän yössä, miten ne löysivät ulos ikkunoista, mustanharmaa savu tulvisi valtavana massana, rätinä ja pauke kiirisivät yössä.

Koulun ruokalan lasiovet aukesivat hänen sisällään.Hän siivosi syysmyyjäisten jälkiä, kun ne ilmestyivät. Ne istuivat pöydän ääreen ja alkoivat heitellä pahvimukeja ja keksejä lattialle. Hän yritti olla välittämättä, puristaa harjaa rystyset valkoisina, kroppa vavahdellen itkusta ja raivosta. Yksi pojista pyöräytti termospullon korkin  auki ja lorotti kahvin lattialle tuijottaen kuin mielipuoli häntä silmiin. Silloin tapahtui jotain. Hän paiskasi harjan menemään, heittäytyi nelinkontin ja alkoi kahmia lian ja hiekan seasta keksimurskaa suuhunsa. Saatuaan suunsa täyteen hän nousi ylös jauhaen kuvottavaa mössöä täysin ilmeettömänä.

Seuraavana päivänä ne jättivät hänet rauhaan, häntä ei ollut enään olemassa. Luokan ikkunaan tarttui keltainen vaahteranlehti.Opettaja puhui.Hän näki miten sen suu liikkui mutta mitään hän ei kuullut, ei mitään muuta kuin oman verensä kohinan, hirvittävän pauhun.

Kaikkein eniten häntä suretti tämä tässä ja nyt, se mikä ei tapahtunut juuri nyt, se mikä oli ollut kaikkein tärkeintä.

Tuuli aaltoili kaislikossa. Viimeinen valo hohti pimeällä taivaalla. Koira haukkui jossain, sen haukunta kaikui järven yli,katosi sitten.

  Hän tajusi palelevansa.

Maggie Shayne: Uusi elämä (Yön siivet osa 4.)

336 sivua, Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin Nocturne (Paranormal Romance)

 Tämä kirja oli pienoinen pettymys, niin lupaavalta kuin sarjan alku (osat 1 ja 2) vaikuttivat.
Tälläkertaa keskushenkilönä on ensimmäisestä ja toisesta osasta tuttu Jamey -poika. Jamey on kasvanut mieheksi ja elää nyt itsenäistä elämää ja käyttää nyt virallista nimeä Jameson Bryant.

Jameson on kuitenkin aikaisemmin joutunut pahamaineisen ja jo ensimmäisistä osista tutun PTI (Paranormaalin tutkimuksen instituutin) käsiin jo toistamiseen, jonka seurauksena hänelle on tehty lukuisia kokeita.
Mies on kuitenkin nyt vapaalla jalalla ja aivan sattumalta tapaa eräästä syrjäiseltä kujalta löytyvästä talosta nuoren vastamuutetun vamppuurinaisen, joka luulee itseään kirotuksi. Nainen puree Jamesonia kaulaan ja imee hänestä liikaa verta jolloin Jameson on jo kuoleman kielissä.
Samaan aikaan PTI:n agentti sattuu paikalle ja houkuttelee nuoren naisen mukaansa. Mutta pian naiselle selviääkin, että paluuta takaisin ihmiselämään ei ole ja hänelle on valehdeltu.

Nuori Angelica  joutuu PTI:n koekaniiniksi jonka seurauksena hän alkaa odottaa lasta, eikä kenenkä tahansa lasta...   Lasta aiotaan käyttää tutkimuksiin, joiden avulla vampyyreistä yritetään päästä eroon.

Jamesonin löytävät hänen tutuksi käyneet ystävänsä/perheensä Tamara, Eric, Rhyhannon ja Ronald, jotka eivät voi muuta kuin muuttaa Jamesonin vamppyyriksi, pelastaakseen tämän hengen. Pureman ja ihmiselämänsä menettämisen takia Jameson vihaa tuntematonta naisvamppyyria sydämmensä pohjasta, mutta kuinkas käykään kun aika kuluu ja he jälleen kohtaavat....

Jameson kuulee, että hän on isä ja että hänen pienokaisensa on PTI:n julmissa käsissä. Hän lähtee pelastamaan lastaan julmalta kohtalolta. Pelastusreissullaan hän kohtaa sattumalta myösa nuoren naisvamppyyrin, joka onkin Jamesonin järkytykseksi lapsen äiti. Nainen rukoilee miestä ottamaan hänet mukaansa kuolemanloukosta ja pitkin hampain Jameson suostuu.
 Yhdessä Jameson ja Angelica lähtevät pelastamaan pienokaistaan ja matkalla viha muuttuu rakkaudeksi.

Kirjassa on paljon juokentelua lapsen perässä ja lopu on vähän jo liian helposti ratkaistuja käänteitä. Kuitenkin ihan luettava lukukokemus vaikkei kuulunutkaan niihin parhaimpiin lukemiini kirjoihin... Kansi kyllä sai plussaa hienosta kuvituksestaan.


Nuoren Angelican on viikon kuluttua määrä antaa nunnalupauksensa. Hän on elänyt yhdeksänvuotiaasta asti luostarissa. Mutta hetken hän olisi vielä vapaampi ja lapsekkaampi kuin oikeat sisaret. Angelica on aina rakastanut lumisadetta, etenkin ensilunta. Hänen työparinsa on sairaana, eikä Angelica saisi lähteä yksin ulos luostarista, mutta hän ei voi vastustaa kepeästi leijuvia hiutaleita. Ilo päättyy kuitenkin lyhyeen ja Angelica on varma, että paholainen on viimeinkin päättänyt rangaista häntä.
   Jameson on aina tiennyt, että jossain vaiheessa elämäänsä hän muuttuisi kuolemattomaksi, ystäviensä kaltaiseksi. Hän ei kuitenkaan ole ajatellut, että se tapahtuisi niin yllättäen, hänen sitä pyytämättä.
   Jameson löytää hylätystä röttelöstä nälkiintyneen naisen, joka ei tunnu tietävän kuka tai mikä on. Nainen painaa huulensa Jamesonin kaulalle ja niin heillä molemmilla on edessään uusi elämä. Eikä kukaan, ei edes faaraon tytär Rhiannon, voi aavistaakaan millainen uusi elämän ihme heitä kaikkia odottaa.

Maggie Shayne: Hämärän muistot (Yön siivet osa 2.)

336 sivua, Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin Nocturne (Paranormal Romance)

Tästähän kirjasta Shaynen tekstit vasta paranee. Erittäin koukuttava lukukokemus, joka täytyy lukea loppuun yhdellä hotkaisulla. Jos sama vauhti jatkuu muissakin sarjan kirjoissa, niin sehän alkaa vetää vertoja Manalan valtiaille ja Mustan tikarin veljeskunta -sarjoille.

Kirjan kansi ei ehkä ollut ihan niin hokutteleva kuin edeltäjänsä, mutta sisältö sitäkin parempi!
Tarina jatkaa ensimmäisestä kirjasta tutuksi tulleen  Rolandin ja uuden tuttavuuden, egyptin faaraon tyttären Rhiannonin kiihkeää romanssia. Se mikä on kirjassa erityisen hyvää on se, että Ronaldin ja Rhiannonin rinnalla tarinassa saavat pienen osansa ensimmäisen kirjan pari Eric ja Tamara. Sekä Jamey, tuttu hänkin ensimmäisestä osasta.
Myös vanha vihollinen PTI (Paranormaalin tutkimuksen instituutti) vaanii jälleen pariskuntia.Mutta  tällä kertaa asialla on myös toinen uhkaaja.


Rhiannon, tuo armoitettu faaraon tytär, Niilin prinsessa, ikuisen elämän sankari, monien tuntema lannistumaton tuittupää, päättää ottaa selvää Rolandin sydämestä. Roland on pitänyt itseään paholaisen riivaamana sydämettömänä epäritarina jo Ranskan vallankumouksen ajoista asti. Kun yhteisenä takaa-ajajana on kaikkia kuolemattomia jahtaavat tiedemiehet, on jääräpäisimmälläkin sydämellä tilaisuus avautua.

Kati Saurula: Koiruhon kaupunki

288 sivua. Kirjoittaja: Kati Saurula, Kustantaja: arktinen banaani.

Joulun alla ihan sattumalta tämä kyseinen teos tarttui kirjakaupasta käteeni. Luettuani takakannen se vaikutti hyvin mielenkiintoiselta.
Kirja on kertomus Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Se kertoo hätkähdyttävällä tavalla , miten vähän tavalliset neuvostoliittolaiset tiesivät, mitä ydinvoimalassa tapahtui ennen onnettomuutta, onnettomuuden aikana ja sen jälkeen. Hätkähdyttävää on sekin, että ne, jotka asioista tiesivät, ovat hengenvaarassa vielä tänäkin päivänä. Ei säteilyn vuoksi vaan siksi, että liikaa tietävät ovat uhka vielä nytkin - ja se uhka pitää tuhota tavalla tai toisella. Tällaisessa maailmassa kukaan ei voi luottaa kenenkään, edes lähiomaisiinsa.

Kirjan keskiössä on Prokopjevin perhe. Kirjan alussa vanhemmat Jelena ja Viktor elävät hyvin kurinalaista ja kovaa elämää kolhoosissa. Kun uutta ja upeaa ydinvoimalaa aletaan rakentamaan ja se valmistuu  muuttaa se kaiken, Jelena ja Viktor pääsevät tuhansien muiden tavoin töihin ydinvoimalaan ja he saavat uuden kodin Prypjatista, kaupungista, joka on rakennettu vain voimalan työntekijöitä varten. Entinen elämä kolhoosissa jää taakse.  Jelenan ja Viktorin tytär Nadja on hyvin lahjakas koulussa ja kiinnostunut fysiikasta, hänkin haluaa työn ydinvoiman parissa. Kaikki on hyvin, kaupunki loistaa onnea ja iloa...

Mutta sitten, ydinvoimalassa tehtävä koe epäonnistuu kauhein seurauksin.  Odotin kirjalta kiihkeästi inhimillistä näkökantaa onnettomuuteen, mitä silloin tapahtui voimalan seinien sisäpuolella. Miltä onnettomuus tuntui näistä henkilöistä, jotka olivat töissä tuolloin kun onnettomuus tapahtui. Kirjassa, Jelena-äiti on mukana tekemässä tuota epäonnistunutta koetta.

"Nolla. Igor toimi kuten ohjeessa sanottiin ja painoi ohjaustaulun hätäseis-nappia. Kokeen onnistumisesta ei reaktorirakennuksessa vielä tiedetty, mutta generaattoriosastolla lopputulos oli selvä. Siellä oli laskettu turbiinin tuottama energia  ja samaan aikaan tiedettiin, toimiiko jännitteentasaaja vai ei. Koe olisi jokatapauksessa ohi ja reaktori sammumassa. Väki alkoi liikehtiä valmistautuen huoltotöihin. Puheensorina täytti jälleen käytävät, jotkut taputtivat huojentuneina.

Säätösauvojen asentoa kuvaavassa suuressa mittaritaulussa alkoi näkyä liikettä. Automaattiset säätösauvat lähtivät laskeutumaan ytimeen. Laskeuduttuaan kolmasosan seitsenmetrisen reaktorin  katosta sauvat ja mittarien viisarit pysähtyivät.Igor ja Irina pysähtyivät myös. He tuijottivat mittareita ja Igor koputteli muutamia sormenpäällään.Siitä huolimatta viisarit pysyivät paikoillaan. Yhtäkkiä tehomittari hyppäsi 530 megawattiin.

-Miten tuo on mahdollista? Igor katsoi ymmällään Irinaa. Irinalla oli mielessään kolme tai neljä vaihtoehtoista selitystä, mutta hän ei ehtinyt antaa yhtään. Suunnittelijoilla oli tapahtunut ajatusvirhe säätösavastoa suunnitellessaan. Sauvaston kärjessä oli grafiittia, joka tehosti ketjureaktiota. Kun sauvat vielä laskeutuessaan syrjäyttivät jäähdytinvettä, reaktio nopeutui hetkeksi ennen sauvojen hillitsevää vakutusta.                                                                                                                            Kun lähes jo kaikki sauvat olivat ylhäällä, ksenon ei pystynyt enään enempää sitomaa neutroneita ja reaktio eteni hallitsemattoman nopeasti. Polttoaine kuumeni niin kuumaksi, että säätösauvojen metallirakenteet sulivat ja ne jumittuivat. Katastrofi oli valmis..."

"Neljässä sekunnissa tehomittari loikkasi huippuunsa. Igor oli varma, että mittari meni epäkuntoon, viisaria liikuttavissa sähköosissa oli pakko olla oikosulku, koska muuten neula ei voisi pompata yhdellä nopealla kaarella oikeaan reunaan. Mittarin taustavalo vilkkui ja sammui kokonaan. Todellisuudessa reaktorin lämpöteho oli jo 30 gigawattia, kymmenkertainen normaaliin verrattuna. Tätä valvomon työntekijät eivät voinneet tietää, koska mittari ei pystynyt näyttämään todellista tehoa. Viisari oli mennyt yli valkeaan taustaan maalatusta punaisesta alueestaja sen matkan katkaisi metallinen tappi, mihin se jäi uupuneena nojaamaan. Jelena ehti kuvitella tapin tulleen hetkellisesti magneettiseksi ja repäisseen viisarin kiinni kylkeensä, niin järjetön oli tehopiikki, jonka seuraukset he kohta pääsisivät näkemään.                                                                                                                  Reaktio olijo niin hillitön, että höyryn paine kasvoi normaalista 75 barista huimiin lukemiin. Irina tunsi, kuinka valvomon lattia alkoi täristä. Hän alkoi epäillä, ettei se mitä hän näki tehomittareissa olisi totta. Epäluuloisena hän pohti, ettei tilanne ollut edes teoriassa mahdollinen.Heille oli vakuutettu koko heidän uransa ajan laitoksen olevan maailman kärkitekniikkaa. Neuvostoinsinöörit ja -tutkijat olivat kahmineen Nobelin palkintoja, ja modernin tieteen saavutukset tuottivat koko maailmalle ylpeyttä. Miten näin siis voisi käydä? Irina yritti kuvitella jyrinää seuraavia tapahtumia, mutta ei pystynyt. Hetkeäkään hänellä ei käynnyt mielessä, että he olisivat vaarassa..."

"Veden paineen aiheuttama räjähdys oli valtavampi kuin kukaan osasi kuvitella. Paine viskasi reaktorin 2000 tonnia painavan kannen reaktorihallin katon läpi. Betonikansi repäisi mukaansa kymmeniä metrejä jäähdytysvesiputkia ja uraania sisältäviä polttoainekanavia. Polttoaine suli tuliseksi laavaksi ja höyrysti hallitsemattomasti reaktorissa kiertävää vettä.Höyry eteni putkessa pullistaen paksua metalliputkea edellään kuin nielaistu muna kobran kylkiä lopulta halkaisten sen. 

Jelenan vieressä ikkuna räjähti ulospäin.Räjähdyksen paine sai hänen korvansa lukkoon ja hän syöksyi piiloon valvomon pöydän alle..."


"Reaktiohallin täytti sankka höyry, jota olisi voinnut ensin luulla savuksi.Höyry oli harmaata ja mustaa, se kuljetti hallista mukanaan grafiittipölyä, polttoainekappaleita ja grafiittisia polttoainekanavan paloja..."


"Reaktori oli hävinnyt taivaan tuuliin. Reaktorihallista oli jäljellä vain kuoppa, jonka ympärillä oli pari metriä repaleista seinää ja sen katkenneiden kylkiluiden lailla törröttäviätukirautoja. Kokeen onnistumisesta ei ollut enään epäselvyyttä. Alle minuutissa kokeen aloittamisesta oli seurannut täydellinen tuho."


Kirjassa esiintyy paljon tuttuja kohtia kerronnassa onnettomuuden jälkeisistä tunneista. Liekö kirjailija kuinka tutustunut Tsernobylistä kertovaan aikaisempaan kirjaan: Tsehernobylistä nousee rukous:

"Väki tuijotti haltioituneena liekkejä, jotka nousivat voimalalta. Lapset raivasivat tiensä kaiteelle ja tuijottivat näkyä metallisten pinnojen välistä.  Liekeissä oleva reaktorirakennus suolsi sisälmyksistään savua ja höyryä. Rakennuksen seinät ja katto olivat kadonneet. Lattiasta nousi taivaalle pilvi, joka kiemurteli ja pullisteli uhmakkaana kuin vapaaksi päässyt riehakas pullon henki. Pilvi oli valkoinen ja käväisi välillä harmaana suoltaen mukanaan taivaalle vesihöyryä ja kuolemaa. 

Kirja kiinnosti minua erityisesti kuvauksella onnettomuuden tapahtumista voimalassa.Olisin mielelläni lukennut vähän enemmänkin kuvausta itse onnettomuustapahtuasta, mutta hyvä näin. Kirja oli oosottain aika ahdistavaakin luettavaa, varsinkin kun jo aikaisemmasta kirjasta (Tsehernobylistä nousee rukous), jonka tapahtumakuvauksia kirjassa mukailtiin, tutut tapahtumat olivat tuttuja... hyvä asia oli tässä kirjassa ehdottomasti se, että inhottavat kohtaukset eläinten surmaamisesta oli jätetty minimiin ja sentään vähän "inhimillistetty"... jos vertaa tuohon tositarinaan... eli tämän kirjan voisi kuvitella vielä lukevansakin uudelleen...

Loppua kohden kirjan tapahtumat käyvät yhä kiihkeämmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. Neuvostoajan Venäjän kuvaus oli hyvin kiinnostaa. Erityistä plussaa kirjassa minulta sai rakennusten ja kaupunkien rauppeutumisen kuvaaminen.Tuntui välillä kun olisi itse kulkenut päähenkilön mukana Slavutytskin ja Prypjatin kaduilla ja asunnoissa.
Erittäin mielenkiintoinen ja imuunsa nappaava kirja.Kirjan luettuani sen jälkimaku jäi vielä pitkään maistumaan... tällaisia kirjoja lisää!!!!

"Nykyään Tshernobylin alueella oli valtava kirjo erilaisia eläimiä, jotka selvisivät, vaikka säteilivät moninkertaisesti tavanomaiseen lajitoveriin verrattuna. Eläimiä ei metsästetty, joten ne saivat elellä rauhassa luonnonlakien ehdoilla. Suljetulle alueelle oli tutkimustarkoituksissa päästetty jo vuosikausia sitten lauma przewalskin hevosia. Maailman viimeinen luonnonvarainen villihevosrotu Mongoliasta soveltui loistavasti tutkimuskohteeksi alkukantaisuutensa vuoksi. Hevoset olivat lisääntyneet vapaasti, eikä säteilyllä ollut silminnähtävää vaikutusta niihin. Lauma upeita vaaleanruskeita eläimiä näkyi sivulasin läpi laiduntamassa hylätyn kylän raitilla. Ne ilakoivat riehakkaina nauttien vapaudestaan. Orivarsat näykkivät toisiaan kyljistä mitellessään voimia keskenään. Onnettomuuden saattoi ajatella olevan lopulta olleen ihmisen häviö, mutta luonnon voitto."

Ian McEwan: Vieraan turva

138 sivua. IAN MCEWAN, Vieraan turva, Suom. Marja Alopaeus, Otava 2010.

Vieraan turva antaa takakannessaan mielenkiintoisemman kuvan kirjasta kuin mitä on sisältö.

"Carolinen ääni on tuskin kuiskausta kovempi.
-Colin on tavattoman kaunis. Robert sanoi, että hän on.
-Oletko rakastunut? Tarkoitan "rakastuneella" että tekisit toisen ihmisen takia mitä tahansa ja... Antaisit toisen tehdä mitä tahansa itsellesi?"

"Mary ja hänen miehensä Colinin leppoisa Venetsian-loma muuttuu toiseksi sinä hetkenä, kun he astuvat Carolinen ja Robertin palatsin ovesta..."

Kirja kertoo jo useamman vuoden seurustelleesta parista, Marysta ja Colinista, joiden suhde on alkanut väljähtyä. Yhdessäolon intohimo on vaihtunut turvalliseksi kumppanuudeksi.
Venetsian -matkallaan he törmäävät kaupungin pikkukujilla harhaillessaan salamyhkäiseen Robertiin, joka kutsuu heidät kotiinsa. Vierailu Robertin ja hänen vaimonsa Carolinen kotona on outo, mutta sytyttää uuden intohimon kipinän Maryn ja Colinin välille. Caoroline ja Robert eivät kuitenkaan jätä heitä rauhaan ja lopulta nämä tapaamiset koituvat pariskunnan kohtaloksi.

Takakansi mainostaa teosta psykologiseksi trilleriksi, joka nostaa kylmät väreet pintaan ja imaisee mukaansa. Mutta kuinkas kävi? Lukukokemus lässähti jo alkumetreillä. Onneksi kirja ei ollut yhtään sivua sen pidempi tai muuten se olisi jäännyt kyllä kesken...
Kirjan tarina tunnetaan myös Harold  Pinterin käsikirjoittamana elokuvana, joka kyllä jää tämän lukukokemuksen jälkeen minulta katsomatta.

Maggie Shayne: Ikiyön tarinoita (Yön siivet 1.osa)

336 sivua, Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin Nocturne (Paranormal Romance)

Jälleen koukuttava lukukokemus Shayneltä. Tämähän sarja alkaa tuntua järin mielenkiintoiselta jos sama vauhti jatkuu. Kirja oli välillä jännittävää, vauhdikasta ja mielenkiintoista lukea. Välillä se imaisi oikein kunnolla otteeseensa.Kirjan kansi oli tosi houkutteleva ja hieno, se lupaili hyvää kirjaa. Sisällön suhteen en myöskään joutunut pettymään. Innolla jatkan seuraavan kirjan lukemista...

Aiheena on se tavallinen romanssi vampyyrin ja ihmisen välillä. Päähenkilönä Tamara, joka on asunnut huoltajansa Danielin luona miltein koko ikänsä, menetettyään vanhenpansa. Tamaraa vaivaavat öisin unettomuus ja painajaiset.
Eräänä yönä Tamaran elämään ilmestyy salaperäinen ja komea Eric, joka vaikuttaa Tamarasta
kovin tutulta.Mutta kuka hän on?
Tamara työskentelee PTI:ssä (Paranormaalin tutkimuksen instituutti), missä Daniel on myös  töissä. Kun Tamaralle selviää totuus Ericistä, hänelle selviää myös Daniel on miehiään ja mitä PTI:ssä oikeastaan touhutaan.




Tamara on aina tiennyt olevansa erilainen kuin muut. Menetettyään vanhempansa hän on elänyt yksinäisen elämän holhoojansa Danielin kanssa, jonka työtoveri hän myöskin on ollut PTI:ssä – Paranormaalin Tutkimuksen Instituutissa.
   Tamara tuntee, että jokin asia on muuttumassa; hän ei saa nukuttua öisin, Daniel ylisuojelee häntä ja hän tutustuu mieheen, joka on ventovieras, mutta jonka hän aistii tuntevansa vuosien takaa. Uusi elämä yllättää, eikä menneisyyskään jätä Tamaraa rauhaan. Mutta Tamara ei voi ollenkaan olla varma, haluaako hän tietää kaiken tämän.

Michle Hauf: Rakas Vamppyyrini

 352 sivua. Michele Hauf: Rakas vamppyyrini. Harlequin Nocturne (Paranormal Romance)

Tämä kirja vaikutti aluksi liian pitkäveteiseltä minun makuuni, mutta alun jälkeen meno kuitenkin muuttui ja kirja alkoi vaikuttaa ihan luettavalta tapaukselta.

Blu on elänyt koko elämänsä raakalaisesti käyttäytyvien ihmissusiurosten seurassa, mutta avioituminen vampyyrin kanssa tuntuu sitäkin julmemmalta.

Blu ei ole koskaan pitänyt isäänsä rakastamisen arvoisena. Isä paljastaakin koko julmuutensa naittaessaan hänet ikälopulle vampyyrimiehelle. Blu ajattelee kaiken vain olevan näytelmää, jossa hän on pieni pelinappula, ja sivusta seuraajien mielenkiinnon lopahdettua hän voisi livistää takaisin oman rakastajansa luo.

Kunnianarvoisa vampyyri ja heimonvanhin Creed Saint-Pierre suostuu ottamaan nuorikokseen rahvaanomaisen ihmissusinaaraan, vaikka onkin monisatavuotisen elämänsä aikana tottunut pikemminkin hovietikettiin kuin räikeisiin peruukkeihin ja nenäkkäisiin nimittelyihin.

Avioliitto ei kuitenkaan takaa automaattisesti rauhaa; ei Kansakuntien välillä eikä varsinkaan aviovuoteessa. Mutta antaako elämä yllättää, voittaako rakkaus kaunat ja veriset taistelut?

En ole kovin innokas lukija ihmissusien suhteen, mutta tässä kirjassa ihmissusiheimoon oli saatu kuvattua jo hieman mielenkiintoa. Ihmissuden ja vanmppyyrin vihaa ja intohimoista rakkautta kipinöivä suhde alkoi vaikuttaa myös mielenkiintoiselta, tällaisiahan voisi lukea enenmänkin. Kirjassa esiintyvät noidat, olivat myös mielenkiintoisia ja toivat omaa plussaa siihen.

Tessa Gratton: Veritaika

367s., Kustantaja: WSOY, 2011

Sarjan ensimmäinen osa.

Veritaika on kertomus loitsuista, verestä, noidista, nuoresta rakkaudesta  ja erinlaisuuden hyväksymisestä. Tässä kirjassa eivät esiinny vampyyrit vaikka nimi ehkä saattaa siihen viitata, nyt vuoron saavat yliluonnolliset teemat, loitsut ja veri, joka on avain loitsuihin.

Kirjan kansikuva oli houkutteleva, joka innosti lukemaan kirjan. Tekstikin imaisi pian mukaansa kirjan tapahtumiin, eikä hellittänyt otettaan kuin vasta lopussa.

Vaikka päähenkilöinä ovatkin vampyyreiden sijasta tavalliset ihmiset tai ehkä aivan tavalliset ihmiset, tarina jaksaa koukuttaa. Pikkukaupungissa asuva Silla on lukiolaistyttö, jonka maailma on luhistunut hänen vanhempiensa kuoltua. Kun Silla alkaa veljensä ja naapuriin muuttaneen kiinnostavan pojan kanssa selvittää totuutta, hän huomaa joutuneensa pelottavien voimien pyörteeseen, jossa kukaan ei ole turvassa eikä keneenkään voi luottaa. Vielä pelottavampaa on löytää samat voimat omasta mielestään. On vain annettava vaiston viedä - ja veren ohjata. 



Silla Kennicottin mielestä hänen isänsä  oli maailman lempein mies. Hän ei mitenkään ole voinut ampua äitiä ja sitten itseään. Tähän ei kuitenkaan usko kukaan muu, ei edes Sillan veli Reese. Sillalla ei mene hyvin. Hänen kaikki ystävänsäkin ovat kaikonneet hänen läheltään, eikä kukaan usko häntä. Kaikki muuttuu, kun  Silla saa käsiinsä merkillisen muistikirjan täynnä isänsä rönsyileviä kaavioita, riimuja ja viisikantoja. Naapuriin muuttaa Nicholas, jonka Silla tapaa hautausmaalla vanhempiensa haudalla käydessään. Sillan ja Nicolaksen välillä ilmassa on sähköä. Sitten Sillan vanhempien hautakiveen ilmestyy punaisia merkkejä. Pian Silla on yhdessä veljensä Reesen ja Nicolaksen kanssa keskellä pelottavia  ja vaarallisia tapahtumia.

Veritaika oli piristävää luettavaa vampyyrien ja ihmissusien välissä. Kirjassa oli sopivasti romantiikkaa, synkkyyttä ja jännitystä. Jäänkin innolla odottelemaan jatko osan suomentamista.

Jude Deveraux: Ylämaan lupaus

461s., Kustantaja: Book Studio, 1995


Ylämaasarjan ensimmäinen osa. 1800-1899 sijoittuva sukusaga.

Ylämaan lupaus -kirjan löysin kirjastosta, kerätessäni koriin jotain mielenkiintoista luettavaa. Kirjan nimi ja kansikuva näyttivät kiinnostavilta ja takakannen luettuani sujautinkin kirjan koriin. Ensivaikutelma kirjasta oli siis luettava!

Kun Gavin Montgomery tarttui kukkien ympäröimällä alttarilla Judith Revedounen käteen ja heidät vihittiin mieheksi ja vaimoksi, koko hääväki oli liikutuksen vallassa. Gavin katsoi syvälle Judithin kullanvärisiin silmiin ja katse oli täynnä syvää kunnioitusta…mutta hänen sydämensä oli muualla. Judith vietti nuorikkoaikansa yksin ja nöyryytettynä oudossa ympäristössä ja päätyi vihaamaan aviomiestään, joka oli valmis ottamaan hänen ruumiinsa mutta hylki hänen rakkauttaan…eikä suostunut myöntämään edes itselleen, että syvällä sisimmässään pelkäsi menettävänsä tämän…
Kohtalolla oli kuitenkin varattu toinen tehtävä Judithille…ja se tulisi kestämään ikuisesti…



Montgomeryn veljeksestä, joista sarja kertoo, pääosassa on veljeksistä vanhin eli Gavin. Hänen ja hänen tuoreen vaimonsa Judithin aivioliitto ei ala kaikkein parhaimmalla tavalla. Pariskunnan välillä on alussa enemmän vihaa kuin rakkautta ja lopussakin Gavinin entinen rakastaja yrittää sotkea pariskunnan välejä, siinä lopulta onnitumatta. Ja loppu onkin ennalta arvattava, hömppäkirjojen loppu: loppu hyvin kaikki hyvin.

Kirja oli alkuvaikeuksien jälkeen mielenkiintoista luettavaa ja tarinan kehittyessä, Alicen (Gavinin rakastajan) juonittelua seuratessa, kirjan luki melkein siinä samassa. Alkupää kirjassa oli kyllä välillä sellaista puuroa, että teki mieli jättää kirja kesken, mutta loppua kohden kirja palkitsi lukijaansa. Sarja osoittautui lopuksi sen verran mielenkiintoiseksi, että kirjastossa käydessäni päätin lukaista sarjan seuraavankin osan.

J.R Ward: Sitomaton Rakastaja

586s., Kustantanut Basam Book, Suomentanut Maria Sjövik. Nidottu.


Mustan Tikarin veljeskunta (Black Dagger Brotherhood) sarja on ehdottomasti yksi niistä suosikeistani, jonka kirjat on vain aivan pakko hankkia omaan kirjahyllyyn.
Sitomaton rakastaja on viides osa sarjasta.

Juoni kirjassa jatkaa saamaa rataa mitä edellisetkin kirjat kertoivat: Veljeskunnan jäsen rakastuu, tulee vastoinkäymisiä, mutta lopuksi kaikki on hyvin.



Kun yön varjot lasketuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Armottomalla ja älykkäällä Vishousilla on kannettavanaan kammottava kirous ja pelottava kyky nähdä tulevaisuuteen. Hän kasvoi isänsä sotaleirillä, jossa häntä piinattiin ja pahoinpideltiin. Mustan tikarin veljeskunnan jäsenenä hän ei ole kiinnostunut rakkaudesta tai tunteilusta vaan ainoastaan taistelemisesta Harvennuskuntaa vastaan.
Asiat saavat kuitenkin yllättävän käänteen, kun Vishous joutuu loukkaannuttuaan ihmisten sairaalaan ja päätyy kauniin kirurgin, Jane Whitcombin potilaaksi. Tohtori Whitcomb saa Vishousin avautumaan ja paljastamaan sisäisen tuskansa ja antaa vampyyrisoturille ensikosketuksen todellisesta, aidosta nautinnosta. Vishousin tekemät valinnat uhkaavat kuitenkin johtaa tulevaisuuteen, jossa Janelle ei ole sijaa.


Vishous on ollut sarjassa yksi suosikeistani ja odotin kirjan suomennosta vesikielellä, enkä joutunut tämänkään kirjan luettuani pettymään. Kirja imaisi mukaansa jo ensimmäisillä lehdillä, niin kuin tekivät edeltäjänsäkin.
Tämä kirja erosi edeltäjistään positiivisesti siinä, että leiserien puolen tapahtumista oli kerrottu paljon vähemmän, näinollen leisereistäkin lukeminen oli paljon kiinnostavampaa.

Kirjan loppu oli vähän yllättävä, mutta siedettävä. Läpinäkyvä "aave" Jane oli vähän... outo, mutta kun muistaa että kyse on paranormaalista romantiikasta ja vampyyreistä, niin kyllä tuohonkin äkkiä tottui vaikka vähän yllättävältä tuo tuntui. Johnille en edelleenkään lämmennyt tässä kirjassa, vaikka hän muuttuikin vamppyyriksi. Minun on myös vaikeaa kuvitella häntä ja Xhexiä pariksi, mutta ehkä mielipiteeni vielä muuttuu, toivottavasti, sillä odotan sarjan uusia kirjoja innolla kirjahyllyyni enkä haluaisi pettyä yhteenkään kirjaan sarjassa.

Maggie Shayne: Varjojen nälkä

416 sivua, Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin Nocturne (Paranormal Romance)

Olen jäänyt koukkuun Harlequinin Paranormal Romance sarjaan.  En koskaan erityisemmin noteeranut tai pitänyt harlekiineista, mutta tämä sarja oli positiivinen yllätys.
Olen nykyään sen verran hidas lukija, etten ehdi millään lukea kirjoja sitä vauhtia kun niitä ilmestyy, mikä tietenkin toisaalta on positiivinen juttu. Ennen oli juuri päinvastoin ja jouduin aina hyvän kirjan jälkeen odottamaan uutta kirjaa.
Tähän mennessä olen siis tykännyt jokaisesta tai miltein joikaisesta lukemastani kirjasta. Yksi pitkäveteinen kirja sattui kohdalle, mutta senkin luin loppuun hienon ja houkuttelevan kansikuvan innostamana. Viimeisin Nocturne sarjan kirja, jonka sain päätökseen oli Maggie Shaynen: Varjojen nälkä. Viides itsenäinen jatko-osa Yön siivet nimiselle sarjalle (Harlequin: Nocturne).


Morgan De Silva kokoaa elämänsä lankoja yhteen ystävänsä vanhassa linnassa ja yrittää keskittyä uuden käsikirjoituksen tekemiseen. Hän ei ole sairas, mutta jostain käsittämättömästä syystä hän tuntee olonsa koko ajan yhä heikommaksi. Ja hänen unensa tuntuvat todellisemmilta kuin koskaan aikaisemmin. Hän voisi vaikka vannoa, että eksoottinen ja tumma mies unesta oli oikeasti läsnä hänen makuuhuoneessaan.
 
Dante jätti vuosia sitten kuolevaisen elämänsä mustalaisleirissä ja on siitä lähtien karttanut päivänvaloa ja kirjoittanut päiväkirjoja. Nyt hänen linnassaan asuu nainen, joka vaarallisen viettelevästi vetää Dantea puoleensa ilmestyessään illalla makuhuoneen parvekkeelle satiiniyöpaidassaan.
 
Maxine Stuart on vihdoinkin löytänyt unelma-ammattinsa; hän on saanut yksityisetsivän toimiluvan. Hänen luonteensa on aina vienyt hänet arvoitusten äärelle ja joskus löydetyt johtolangat ja todisteet tuntuvat vaarallisilta, kuten palavasta tutkimuskeskuksesta löydetty CD-levy, täynnä kummallisia tietoja vampyyreiksi väitetyistä henkilöistä.
 
Varjot vetävät puoleensa salaisuuksia kunnes niiden tiet odottamattomasti käyvät yhteen.


Kirja on ihan hyvä. Toisin se ei ihan ollut niin kolahtava kuin mitä kansi antoi ymmärtää ja mitä odotin.  Kirjan rakenne oli hyvin virkistävä ja tekstikin sujuvaa luettavaa. Oli mielenkiintoista välillä lukea ihan tavallistenkin ihmisten välisistä suhdekuvioista siinä sivussa, kun Morganin ja Danten suhde kehittyi.

En ole ehtinyt lukea vielä yhtään Yön siivet -sarjan aikaisempia kirjoja, mutta se ei haitannut. Kirjan tapahtumat eivät selvästikkään vaatineet sarjan aikaisempien kirjojen/ tarinan tuntemista.

Tsernobylistä nousee rukous

250 sivua, Tekijä: Aleksijevits, Svetlana, Kustantaja: Tammi Kustannusosakeyhtiö, Painovuosi: 2000

Satuin huomaamaan ihan sattumalta kirjastossa käydessäni tämän kirjan. Vilkaisu takakanteen kertoi, että kirja voisi olla ihan mielenkiintoinen valotus lähihistoriamme suurimmasta katastrofista. 

Kirja oli todella hyvä. Toisin raskasaiheinen alusta loppuun saakka. Vaikka kirjan olisikin lukennut yhdessä illassa, kun sen aloitti, oli se sen verran raskasta luettavaa, että muutamapäivä siinä meni kun sen pystyi loppuun saattamaan. Enkä toista kertaa halua sitä lukea!

Olen syntynyt sinä vuonna kun Tsernobyl räjähti, joten minulla ei ole muistikuvia onnettomuudesta. Ainoastaan suositukset sienien ja metsämarjojen syönnistä jäivät mieleen. Meni kauan, että edes tiesin mikä oli Tsernobyl. Minulle se oli vain ollu pamaus, onnettomuus onnettomuuksien joukossa. Vasta paljon myöhemmin katselin telvisiosta dokumenttia Prypjatin  aavekaupungista, kiinnostuin aiheesta. Kirja puolestaan herätti minut tajuamaan mistä todellisuudessa Tsernobylistä oli kyse.

Koskettavinta oli lukea ihmisten kohtaloita. Kaupungin asukkaista evakuoitiin kertomatta syytä tai sitä, että he eivät koskaan enään palaisi koteihinsa. Puhdistustöissä olevien sotilaiden tietämättömyys säiteilyn vaaroista. Sydäntä raastavinta  ja järkyttävintä kirjassa oli ne sadat eläinkohtalot. Kirjaa lukiessani mietin monesti, kuinka turvassa me lopulta olemme toiselta ihmiseltä. Minä, joka ajattelen, ettei tuollaista koskaan voi tapahtua, joutua lähtemään omasta kodista, jos ei vapaaehtoisesti niin pakotettuna. Jättämään kaiken, rakkaat lemmikkini jotka kuuluvat perheeseeni, joita rakastan ja joita haluan suojella pahalta. Mietin, miten minä selviäisin. Varmasti minäkin karkaisin takaisin alueelle, kotiini. Koti on aina koti ja jos sieltä vielä joutuu lähtemään vielä vasten tahtoaan....
Järkyttävää Tsernobylistä on tajuta se, että se ei tapahtunut 100 vuotta sitten, jolloin ehkä katsoisin lievemmin silmin ihmisen käsittämättömätöntä tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä, tunteettonta  julmuutta toisiamme ja toisia eläviä, tuntevia olentoja kohtaan. Mutta reilut 25 vuotta sitten tapahtunut, on jotain sanoin kuvaamattoman järkyttävää....
Jokatapauksessa kirja on suositeltava lukukokemus, joka jättää pitkäksi aikaa ajattelemisen aihetta. En suosittele kuitenkaan iltalukemiseksi ennen nukkumaanmenoa.