tiistai 1. toukokuuta 2012

Elina Tiilikka: Myrsky






249 sivua. Kirjoittaja: Elina Tiilikka.  Gummerus.

Myrsky -oli kyllä Tiilikan parhain kirja. Esikoiskirjasta Punainen mekko en erityisemmin pitännyt. Mutta tämä kirja onkin jo toista maata.

Kirjan päähenkilönä on nuori taiteilijaopiskelija, joka kärsii maanisdepresiivisestä mielialahäiriöstä. Tässä vaiheessa kirjan takakansi herätti huomioni. Itsekin taidekoulutuksen saaneena taiteilijana minua kirja alkoi kiinnostaa.

Myrsky suhtautuu opintoihinsa melko holtittomasti ja välinpitämättömästi. Joskus hän kuitenkin opiskelee ja välillä välittääkin joistain asioista, mutta sitten taas sekoilu vie voiton.
Sitten Myrsky saa tarpeeksi ja pakkaa kamansa lähteäkseen tien päälle, vailla minkäänlaista päämäärää. Hän tapaa puolalaisen  Marekin, jonka seuraan Myrsky liittyy. He asuvat vallatussa talossa, missä elämää värittää huumeet ja rikokset. Tämä elämä sopii maaniselle Myrskylle.

Elämä jatkuu Markin kanssa, mutta Myrsky on välillä hyvin masentunut ja yrittää jopa saada lääkkeistä apua olotilaansa, mutta Myrsky ei halua lääkeitä ja matka alaspäin jatkuu yhä. Sitten Myrskyn mielialanvaihtelut ja sekoilu saavuttavat sellaiset mittasuheet, että Marekin alkaa pitää Myrskyä silmällä. Pienen hetken aikaa elämä tuntuu tasoittuvan, kunnes Myrsky tekee jotain peruuttamatonta.
Hän karkaa salaa Marekilta omalle pienelle ryöstöretkelle, ajatuksena että se on viimeinen kerta sitten ei enään ikinä,  mutta lopputulos onkin jotain aivan muuta.... Myrsky puukottaa ajattelematta tekoaan sen suuremmin uhriaan julmasti, jonka seurauksena uhri kuolee. Myrsky säikähtää tekonsa peruuttamattomuutta, sulloo uhrin autoon tarkoituksenaan kysyä Mareilta, mitä tehdä.
Marek auttaa kiroilen Myrskyä hävittämään ruumiin ja yrittää siivota sotkua piiloon. He elävät vetsenterällä, pelko paljastumisesta, laukut pakattuina paon varalta. Sitten Marek saa puhelun kaveriltaan, hänen autonsa rekisteri on yhdistetty murhaan. Pariskunta lähtee pakomatkalle, suuntana eurooppa... mutta sitten.... Myrsky harhailee vieraassa kaupungissa hautausmaalla yksin, kunnes alkaa pelkäämään vieraita askelia perässään jotka seuraavat häntä. Paniikin vallassa Myrsky haahuilee kunnes menettää tajunsa.
Herätessään hän näkee Marekin viressään joka pitää häntä puolittain pystyssä. Marek puhuu hänelle mutta Myrsky ei pysty ymmärtämään saati sitten keskittymään puheeseen.
Poliisit ympäröivät heidät. Poliiseilla on aivan oma käsitys tapahtumista, nähtyään Marekilla aseen.
Lopulta käykin niin, että Marek joutuu Myskyn tekojen maksumieheksi kun Myrsky ajattelee, että voi vielä selvittää sotkunsa ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Myrsky on nuori taideopiskelija, joka ajautuu vaarallisiin tilanteisiin. Hän sairastaa maanisdepressiivisyyttä ja käyttäytyy arvaamattomasti. Hän ei ole tarkoituksella paha, mutta kylläkin holtiton eikä ota vastuuta tekemisistään. Pohjimmiltaan hän on vaineksynyt tyttö, joka ei sopeudu minnekään. Myrsky ottaa hatkat koulusta ja tapaa tien päällä Marekin, puolalaisen prätkämiehen, jonka kyytiin hän lähtee. Myrsky ja Marek ovat kuin Pohjolan Bonnie ja Clyde. He elävät vallatussa talossa, ryöstelevät kioskeja ja polttelevat aamupalaksi jointtia. Elämä veitsenterällä on rankkaa, ja usein seuraukset ovat rumat.Elina Tiilikka herätti omakohtaisella esikoisteoksellaan Punainen mekko valtavan huomion. Myrsky on fiktiivinen tarina, raju kuvaus todella levottomista ihmisistä. Kerronta on paljasta ja koskettavaa, mikä tekee romaanista oudolla tavalla aidon ja puhuttelevan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti