sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Maggie Shayne: Hämärän reunalla (Yön siivet -sarja)
432 sivua. Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin nocturne (Paranormal romance)
Yön siivet -sarjan lukeminen jatkuu ja samaan menoon ahmin viineisimmän osan sarjasta. Harlequin päätti sitten vaihtaa kirjasarjan formaattia, mikä ei suinkaan ollut mieleeni. Pidin aikaisempien kirjojen muodosta, ne olivat mukavan käteensopivia. Kansi Hämärän raeunalla -kirjassa oli mielenkiintoinen ja lukemaan houkutteleva. Kyllä se kirjakin käteen sopi kun aikansa tekstiä ahmi. En ole vain jostain syystä tykästynyt koskaan tähän "pokkari-formaattiin". Kuvittelen aina tekstin olevan niin pientä, että sitä saa tihrustella, mutta onneksi formaatin vaihdoksesta huolimatta teksti on pysynyt luettavana.
Kirjassa keskiöön nousee nyt aikaisemmasta kirjasta tuttu Amber Lily, joka on kasvanut viimeisen kirjan päätyttyä kauniiksi nuoreksi naiseksi. Amberia on jo vuoden vaivannut outo uni, missä komea mies ojentaa hänelle kyynel silmissään koristeellista laatikkoa, mutta Amber ei halua katsoa, mitä laatikkossa on.
Sitten, Amber saa kuulla järkyttävän uutisen. Hänen hyvällä ystävällään ja pelastajallaan Willillä on syöpä. Amber haluaa lähteä pitemmiten ystävänsä luokse ja matkalla hän ajaa oudon miehen päälle. Mies on tuttu. Hän on Amberin unen vamppyyri. Mies saa kyydin Amberilta Salemiin, jonne tämä on menossa. Matkalla Amber tutustuu Edgeen paremmin. Hän aistii miehessä agressiivista voimaa, mutta samalla heidän välilleen punoutuu kiihkeä halu.
Amberilla ja Edgellä on yhteinen vihollinen, Stilens, joka vaanii edelleen vampyyrejä. Mutta Stilensistä voi olla Amberille ja hänen ystävälleen Willille myös hyötyä. Kiihkeästi Edgekin haluaa saada Stilensin käsiinsä kostaakseen.
Edgen ja Amberin yhdistää toisiinsa erottomalla tavalla, että Amber on äkkiä raskaana ja odottaa Edgen lasta. Tämän pitäisi olla ennen kuulumatonta, sillä vampyyrien ei pitäisi pystyä lisääntymään.
Asiat saavat myös yllättävän käänteen kun Stilens hyökkää jälleen Amberin kimppuun ja vangitsee tämän. Mutta tällä kertaa hyötyäkseen Amberista muulla tavalla kuin kiduttaakseen.
Amberilla saattaa olla hallussaan jotain sellaista mikä auttaisi myös Williä, mutta sen selvittämiseen Amber tarvitsee Stilensin muistiinpanoja. Niinpä hän antaa vangita itsensä.
Vankeusaikana Stilens ottaa Amberista verta ja tekee verestä seerumia omia tarkoituksiaan varten. Samalla Amber saa tietää jotain verensä ainutlaatuisuudesta, josta Amber saa sekä parannuskeinon että tuhoamiskeinon.
Monien käänteiden jälkeen kaikki on jälleen hyvin Amber ja Edge ovat kahden kaksosen onnellisia vanhempia ja suuri vamppyyriperhe on jälleen yhdessä.
Juoni etenee välillä kuuraketin lailla ja välillä tuli lukiessa tunne että ollaan kyllä kaukana jossain avaruudessa. Mutta tämähän on paranormaalia romantiikkaa. Lukukokemuksena kirja oli jälleen erittäin positiivinen. Hyvää kirjassa oli myös se, että aikaisemmista kirjasta (Varjojen nälkä) tutut henkilöt Dante ja Morgan pääsivät tarinan jatko-osaan sivuhenkilöiksi, yhdessä Ronaldin ja Rihannonin, Tamin ja Ericin, Angelan ja Jamesonin, joka tässä kirjassa oli hieman kiinnostavampi henkilö, kanssa. Myös uusi tuttavuus Donovan oli mielenkiintoinen henkilö. Toivon saavani lukea hänestä vielä oman tarinan.
"Amber Lily on ainutlaatuinen. Hänen ei kuuluisi olla olemassa, vampyyreiden ei nimittäin pitäisi kyetä lisääntymään. Ainutlaatuisuudestaan Amber on joutunut maksamaan kovan hinnan, hänen vanhempansa ovat aina suhtautuneet häneen ylisuojelevasti.
Amber on jo pidemmän aikaa nähnyt merkillisen unen uudestaan ja uudestaan. Komea mies ojentaa hänelle kauniin koristeellisen puurasian, mutta Amber ei halua katsoa sen sisälle. Amber on ajamassa ystäviensä luokse, kun hän on ajaa miehen päälle. Mies - Edge - on hänen unestaan ja hän on vampyyri. Amber aistii miehessä aggressiivista voimaa, mutta ei voi vastustaa tämän herättämää halua.
Amberilla ja Edgellä on yhteinen vihollinen Stiles, joka on jo vuosia saalistanut Amberia. Kohta suuri yllätys hätkähdyttää heitä ja koko heidän suurta vampyyriperhettään; Amberilla ja Edgellä on muutakin yhteistä kuin vihollinen... Jälleen kerran Amberin elämä osoittautuu kerrassaan ainutlaatuiseksi."
torstai 19. heinäkuuta 2012
Maggie Shayne: Hämärän syleily (Yön siivet -sarja)
384 sivua. Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin nocturne (Paranormal romance)
Nocturne -sarja imaisi mennessään kun jälleen, pitkästä aikaa avasin kannen. Heti Pimeyden taikurin jälkeen oli perään luettettava seuraava Yön siivet -sarjan kirja Hämärän syleily. Sarja alkaa vääjäämättömästi edetä päätöstään ja vaikka kirjoja on ainakin pari jäljellä, tässä vaiheessa alkaa jo ikävä kalvaamaan mieltä.
Hämärän syleilyn kansikuva ihmetytti minua hiukan kun kirjan sain käteeni. Ihmettelin, että ompas taas kansi valittu paranormaaliin romantiikkaan. Mutta jo ennen puoltaväliä, huomasin kannen ja sisällön yhteensopivuuden. Tässä kirjassa on enemmän toimintaa kuin aikaisemmista osissa, mikä tuo vain tarinaan uutta hohtoa. Alku tuntuu ensin melko pitkäveteiseltä ja mielenkiinnottomalta. Toisin vamppyyri Sarafinasta, ennen hänen muutostaan mustalaisleirissä on mielenkiintoista lukea. Myös positiivista alussa on se, että eversti Willem Stonen kidutuskohtauksia ei ole jääty mässäilemään ja alku etenee nopealla temmolla.
Eversti Stonen ja aikaisemmista kirjoista tutun Jameson Bryantin tiet kohtaavat yllättäen sairaalassa, missä Stone on hoidossa saamistaan vammoista ja josta Jameson on hakemssa ravintoa itselleen. Muutama kuukausi myöhemmin Jamesonin ja Angelican tytär (Uusi elämä), puoliverinen vamppyyri haluaa itsepintaisesti lähteä kaksistaan parhaan ystävänsä Alician kanssa New Yorkiin. Amberin vanhemmat suostuvat lopulta, mutta Jameson päättää palkata kuolevaisen miehen, palkitun ja sankarillisen eversti Willem Stonen kaitsemaan tyttöjä vaaralta.
Amber on haluttu saalis PTIssä. Vaikka itse järjestö on lakkautettu jo vuosia sitten, ei vaara ole ohi. Pahamainen Stilens jahtaa yhä vamppyyrejä ja erityisesti luononoikku Amberia, joka on kahden vamppyyrin jälkelänen.
Williem suostuu vamppyyri Jamesonin pyyntöön, mutta haluaa vastapalvelukseksi nähdä Sarafinan, uniensa mustalaistytön. Pyyntö toteutuu, mutta Sarafiina on muuttunut...
New Yorkissa kaikki tuntuu menevän ensin hyvin, mutta äkkiä Amber ja Alicia ovat keskellä hengenvaarallisia tapahtumia ja apua kaivataan. Pelastusoperaatioon osallistuu Angelan ja Jamesonin lisäksi myös Riannon ja Ronald. Mutta he eivät yksin pysty pelastamaan Amberia Stilensin kynsistä vaan tarvitsevat kipeästi apua ja aikaa ei ole paljon. Niimpä ainoa joka voi auttaa on erakko Sarafina. Pelastusoperaatioon osallistuu myös Williem. Monien tapahtumien jälkeen kaikki on taas jälleen hyvin ja Sarafinan ja Williemin suhde syvenee rakkaudeksi.
Stilens karkaa kirjassa vielä vapauteen varmalta kuolemalta, sillä hänelle on tapahtunut jotain mikä pitää hänet vahvemmin hengissä.Mutta mitä hänelle käy, kun tarina jatkuu...
Eversti Willem Stone on joutunut sotavangiksi ja saa kärsiä yli-inhimillisiä tuskia. Kovassa kuumeessa hän näkee näkyjä naisesta, jolla on villit mustat kiharat.
Sarafina on heimonsa syrjimä taitava ennustaja, erilainen kuin muut, liian erilainen ollakseen enää yksi heistä. Hänellä on henki, joka puhuu tälle, vaikka vaikuttaisikin siltä, että henki on täysin tavallinen kuolevainen.
Teinitytöt Amber ja Alicia haluavat lähteä koittamaan itsenäistä elämää loman merkeissä New Yorkiin. Amberin vanhemmat eivät ole ollenkaan innoissaan tyttöjen aikeista, sillä Amber on harvinainen luonnonoikku – kahden vampyyrin jälkeläinen – ja vampyyreitä vastaan taistelevan ryhmän halutuin saalis.
Amberin isä palkkaa lehdistön ylistämän sotasankarin Willem Stonen vahtimaan tyttöjä. Hämärän syleilyssä tapahtumat ja henkilöt kietoutuvat oudolla tavalla toisiinsa…
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Maggie Shayne: Pimeyden taikuri (Yön siivet sarja)
336 sivua. Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin nocturne (Paranormal romance)
Pitkästä aikaan jälleen Nocturne sarjan kirjojen äärellä. Vuorossa tällä kertaa Maggie Shaynen kirjoittama Yön siivet -sarjan kolmas kirja Pimeyden taikuri, eikä ollenkaan hullumpi lukukokemus.
Tällä kertaa kirjan päähenkilönä on ikivanha eristäytynyt Damien -vamppyyri, joka esiintyy taikurina. Damienin elämä kuitenkin muuttuu, kun Shannon, kaunis yksityisetsivä, alkaa epäillä Damienia ystävänsä murhasta. Mutta sitten joku haluaa Shannoille pahaa, hänen asuntonsa tuhotaan tuhopoltossa ja Damien päättää ottaa hänet luokseen asumaan. PTI on jälleen kannoilla ja vahtii haukkana Damienin tekemisiä ja siinä sivussa Shannonia. Shannonissa on jotain mikä kiinnostaa PTItä. Kaupungissa liikkuu myös vamppyyri, joka haluaa jostain syystä Damienille pahaa. Monien tapahtumien ja juonenkäänteiden jälkeen Shanonin ja Damienin tiet yhtyvät erottomasti toisiinsa.
Kirjassa seikkailevat myös aikaisemmista kirjoista tutut pariskunnat Eric, Tamara, Rhiannon ja Roland.
Tässä kirjassa PTI oli tällä kertaa jätetty vähemmälle huomioille ja uusi uhka nostettu esiin, mikä oli vain hyvä asia. Kirjan kansi ei ollut mitenkään erityisen houkutteleva, mutta sisältö sitäkin parempi mikä on pääasia. Kirjassa oli vauhtia ja tapahtumaa. Aivan viimeisille riveille asti se piti jännityksessä ja koukuttavassa otteessaan.
"On tarina vanha,
mutta vieläkin sen kertoa voi,
se kertoo miehestä, joka rakasti
ja menetti…
Shannon on päättänyt kostaa. Hän aikoo saada murhaajan kiinni, murhaajan, joka selittämättömän raa´alla tavalla murhasi hänen ainoan ystävänsä.
Damien elää erakon elämää, vaikka hänellä olisi mahdollisuus olla fanijoukon liehittelemänä. Hänen taikansa lumoavat ihmiset, mutta näytösten jälkeen hän vetäytyy mieluummin tutkimaan vanhoja eepoksia kuin paistattelemaan ihailijoiden suitsutuksessa.
Shannonin murhatutkimuksissa ainoa johtolanka vie Damienin luo, mutta voisiko mies, joka ei pysty tekemään pahaa hiirellekään, olla murhaaja?
Pimeyden taikurin ei ehkä sittenkään tarvitse tehdä yliluonnollisia taikoja, saadakseen kynttilän syttymään. Siihen tarvitaan vain inhimillisistä tunteista suurinta – rakkautta."
lauantai 14. heinäkuuta 2012
J. R Ward: Varjeltu rakastaja
620s. Kustantanut Basam Book, Suomentanut Maria Sjövik.
Kuudes osa suosittua Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa. Ja edelleen sarja pitää otteessaan. Tällä kertaa päähenkilönä on Phyry, Mustan tikarin veljeskunnan sateenkaarihiuksinen soturi. Odotin innolla tätä kirjaa, sillä Phyry kuvattiin aikaisemissa kirjoissa hyvin mielenkiintoiseksi persoonaksi.
Nyt pidemmälle sarjaa edetttya huomaan että yleisistä tapahtumista ja muista hahmoista kerrotaan enemmän kuin aikaisemmissa osissa ja enään pieni osa keskittyi päähenkilöihin Phuryyn ja Cormiaan (Phyryn puolisoon). Paljon pohjustettiin seuraavaa. Huono puoli kirjassa oli se, että lopulta kirjassa kerrottiin melko vähän itse Phyrysta ja Cormiasta. Kirjassa seikkailivat sen puoleen vähän jo liikaakin leiserit, John Matthewn ja muut koulutettavat. Phyry ja Cormia jäivät vain henkilöiksi henkilöiden joukkoon.
Mietin vain lukiessani ja seuraavia osia silmäillessäni (odottavat vuoroaan yöpöydällä), että kohtuus kaikessa on varmasti hyvä sääntö. Niin paljon kuin sarjasta pidän enkä haluaisi koskaan sen loppuvan, tuntuu sarjan pidentyminen vaikkuttavan paljon lukukokemukseen. Tämä kirja ei valitettavasti yltänyt edeltäjiensä tasolle, mikä oli pienoinen pettymys.
Positiivista kirjassa oli se, että Tohr vihdoin löytyi takaisin kuvoihin, eikä kokonaan hävinnyt tielle tietämättömille. Myös leisereiden tarinan kehittyminen ja sen nivoutuminen vamppyyrien tulevaisuuteen oli entistä mielenkiintoisempaa. Johnin, Qhuinn ja Blayn törmäyskurssi rikkaan ja inhottavan Lashin kanssa ja lopulta Lashin katoaminen toi lukukokemukseen enemmän mielenkiintoa. Tätä kohtausta ennen minua ei vain nämä nuoret vamppyyrikokelaat ole jaksaneet napata. Eivät ne kylläkään jaksa innostaa oikein veläkään, mutta toivotaan että heistä kuoriutuisi mielenkiintoisempia henkilöitä tarinan edetessä.
"Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Mustan tikarin veljeskunnan lojaali jäsen Phury on uhrautunut pitämään yllä veljeskunnan verilinjaa rotunsa suojelemiseksi. Phuryn velvollisuus on siittää poikia ja tyttäriä pitämään vampyyrirodun perinteet elossa ja jotta tulevaisuudessakin sotureita olisi riittävästi taistelemaan niitä vastaan, jotka haluavat tuhota vampyyrirodun.
Ensimmäinen partneri, Valittu Cormia haluaa voittaa itselleen Phuryn kehon lisäksi myös tämän sydämen. Cormiaa vetää puoleensa tämän rujon uroksen kontolleen ottama jalo velvollisuus. Phury ei kuitenkaan ole koskaan sallinut itsensä antautua nautinnolle tai ilonpidolle, ja kun sota Harvennuskuntaa vastaan käy kiivaaksi ja murhenäytelmä uhkaa Veljeskuntaa, Phury joutuu valitsemaan rakkauden tai velvollisuuden..."
Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu
301 sivua, Kirjoittaja: Tuija Lehtinen, Otava.
Tuija Lehtinen on tunnettu menevästä ja rempseästä kirjoitustyylistään. Miss Seinäruusu jatkaa samalla linjalla, kirjan parissa on helppo viihtyä. Lehtisellä on tapana kirjoittaa sivuhenkilöiksi todella hersyviä persoonia, eikä tyyli ole vaihtunut, sillä niitä riittää myös tässä kirjassa.
Kirjan päähenkilö on Rea Raunio. Rea osallistuu leikkimieliseen Miss Seinäruusu-kilpailuun ja tutustuu kilpailun pyörteissä komeaan mieheen ja maatilan perilliseen Marttiin. Martin vanhemmille Rea ei kuitenkaan ole mieluinen miniä. Avioliitto Martin kanssa viilenee vuosien saatossa ja lopulta Rea saa Routakorven maatilasta ja Martin hämäristä menoista tarpeekseen. Hän päättää tehdä elämälleen suunnanmuutoksen ja muuttaa maatilalta keskustan kaksioon, aloittaen samalla työn radiotoimittajana. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin suuniteltu on. Ex-appivanhemmat työntävät nokkaansa joka sopukkaan ja sotkevat asioita parhaansa mukaan. Realla ja Martilla on myös yhteinen lapsi. 6-vuotias Frans, joka asuu vuoroviikoin kummankin vanhemman luona. Pojan ollessa äitinsä luona, keskittyy Rea täysillä Fransiin. Muina aikoina Rea keskittyä työhönsä ja yrittää opetella uuden elämän alkua. Pian miehiä kuitenkin alkaa pyöriä Rean ympärillä. Onko miestuttavuuksista se joku oikea Realle?
Kirja oli tuttu ja turvallinen lukukokemus: Helppo viihtyä, huumorintäyteinen, mielenkiintoinen juoni, herskyvät sivuhenkilöt ja rempseä päähenkilö. Mukava lukukokemus joka vei mennessään. Välillä lukiessa ote meinasi irrota ja mielenkiinto aavistuksen lopsahtaa, mutta sehän leimahti uudelleen liekkeihin kun juonenkäänteissä tapahtui yllättävä käännös. Uusi, salaperäinen naapuri muutti Rean naapuriin. Ja kukakahan se mahtoi lopulta olla?
"Voitto leikkimielisessä tanssilavojen Miss Seinäruusu -kisassa vie paikallislehdessä työskennelleen Rean vauraan Routakorven maatilan miniäksi. Elämä tuntuu silkitä komean miehen rinnalla, ja pojanpoika sulattaa appivanhempien sydämet.Kuusi vuotta myöhemmin Rean elämä on umpikujassa. Mies menee pitkin Suomea ravihevosten perässä, avioliitto on karilla, mutta Rea ei pääse muuttamaan toiselle paikkakunnalle, sillä mies pitää pojastaan kiinni kynsin ja hampain. Lisäksi miehen suvulla on valtaa, jolla Rean työnhakuyritykset saadaan torpattua. Rea kokee olevansa kuin seinäruusu, näkymätön ja tarpeeton.Radio Naalin pomolla on kuitenkin jotain hampaankolossa Routakorven väen suhteen ja Rea pääsee radiotoimittajaksi. Sisukas Miss Seinäruusu alkaa vihdoin kukoistaa, eikä se ole kaikkien mieleen."
torstai 5. heinäkuuta 2012
Cecelia Ahern: Tyttö peilissä
109 sivua, Kirjoittaja: Cecelia Ahern, Gummerus Kustannus
Heinäkuun ensimmäinen luettu kirja tuli luettua heti, siltä istumalta kun sen kirjastosta lainasin.
Odottelin tätä kirjaa aika kauan aikaa kirjastoon saapuvaksi. Minulla oli kirjasta sellainen mielikuva, että se olisi paksuhko ja synkkä, mutta näin ei suinkaan ollut.
"Maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille.
Lilan isoäidin talossa peilit on peitetty mustilla kankailla, mutta asia
ei ole koskaan mietityttänyt Lilaa sen kummemmin. Hääpäivänsä aamuna
hän vetää kankaan syrjään peilin edestä ja kumartuu katsomaan itseään
hieman liian läheltä - yllättävin seurauksin.
Sydämensä särkenyt mies on keksinyt koneen, jolla voi luoda uusia muistoja, mutta ei osaa päästää vanhoista irti. Hänen koneensa auttaa monia elämään muistonsa uudelleen, ja palkattuaan uuden apulaisen mies päättää antaa itselleenkin toisen mahdollisuuden. "
Sydämensä särkenyt mies on keksinyt koneen, jolla voi luoda uusia muistoja, mutta ei osaa päästää vanhoista irti. Hänen koneensa auttaa monia elämään muistonsa uudelleen, ja palkattuaan uuden apulaisen mies päättää antaa itselleenkin toisen mahdollisuuden. "
Kansi on pirteän värinen pinkki joka jo itsessään houkuttaa lukemaan. Toisin pirteä pnkki ja hopea saatavat äkkiä siirtää kirjan hömppälukemiston puolelle, mutta takannen teksti kuulosti lupaavalta.
Kirjan ensimmäinen novelli, tai satu miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua antoi takakannen perusteella mielenkiintoisen vaikutelman, jonka juonta olisi hyvin voinnut käyttää jossakin kauhutarinassa hyväkeen. Kauhutarinana tämä novelli olisi varmasti iskenyt minuun, mutta nyt se jäi kovin valjuksi ja jollakin tapaa hieman keskeneräisen tuntuiseksi.
Toinen kirjan novelli kertoo miehestä, joka on keksinyt muistojentekokoneen.
Vanhoja muistoja se ei pyyhi pois, mutta uudet muistot voivat tehdä
ihmisistä onnellisempia. Itse hän kärsii menneisyydessään kohtaamista menetyksistä niin paljon,
etteivät uudet muistot auta häntä.
Tässä novellissa tuntui olevan enemmän sisältöä kuin ensimmäisessä, ensimmäinen novelli tuntui niin kovin kliseiseltä. Mutta Muistojentekijän kohdalla voisin puhua jopa hieman filosifisemmasta tapauksesta: Muistojen merkitystä novellissa käsitellään onnistuneesti ja myös kuinka uusilla muistoilla ei voi pelastaa mitään silloin kun
elämältä putoaa pohja kokonaan.
Erityinen piirre, joka minua houkutti kirjassa oli novellien henkilöiden etiikka. Ahern kääntää hyvän pahaksi ja pahan hyväksi ja moraalinen arpominen jää itse lukijalle. Kun novellien alussa niin sympaattiset henkilöt käyttäytyvät itsekkäästi lopussa, jää lukukokemukseen jonkinlainen kauhun vivahde. Toiseksi moraalinen arpominen novellin loputtua, jättää jälkeensä syvällisiä mietteitä.
Kokoelman molemmilla novelleilla olisi
mahdollisuuksia olla merkittäviä kirjoja. Mutta nyt keskeneräisyys latisti tunnelmaa. Vaisuksi jäävä lukukokemus harmitti, sillä novellien juonissa olisi riittänyt syvyyttä vaikka mihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)