lauantai 14. heinäkuuta 2012

J. R Ward: Varjeltu rakastaja





 620s. Kustantanut Basam Book, Suomentanut Maria Sjövik.

Kuudes osa suosittua Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa. Ja edelleen sarja pitää otteessaan. Tällä kertaa päähenkilönä on Phyry, Mustan tikarin veljeskunnan sateenkaarihiuksinen soturi. Odotin innolla tätä kirjaa, sillä Phyry kuvattiin aikaisemissa kirjoissa hyvin mielenkiintoiseksi persoonaksi.
Nyt pidemmälle sarjaa edetttya huomaan että yleisistä tapahtumista ja muista hahmoista kerrotaan enemmän kuin aikaisemmissa osissa ja enään pieni osa keskittyi päähenkilöihin Phuryyn ja Cormiaan (Phyryn puolisoon). Paljon pohjustettiin seuraavaa.  Huono puoli kirjassa oli se, että lopulta kirjassa kerrottiin melko vähän itse Phyrysta ja Cormiasta. Kirjassa seikkailivat sen puoleen vähän jo liikaakin leiserit, John Matthewn ja muut koulutettavat. Phyry ja Cormia jäivät vain henkilöiksi henkilöiden joukkoon.
 Mietin vain lukiessani ja seuraavia osia silmäillessäni (odottavat vuoroaan yöpöydällä), että kohtuus kaikessa on varmasti hyvä sääntö. Niin paljon kuin sarjasta pidän enkä haluaisi koskaan sen loppuvan, tuntuu sarjan pidentyminen vaikkuttavan paljon lukukokemukseen. Tämä kirja ei valitettavasti yltänyt edeltäjiensä tasolle, mikä oli pienoinen pettymys.
Positiivista kirjassa oli se, että Tohr vihdoin löytyi takaisin kuvoihin, eikä kokonaan hävinnyt tielle tietämättömille. Myös leisereiden tarinan kehittyminen ja sen nivoutuminen vamppyyrien tulevaisuuteen oli entistä mielenkiintoisempaa. Johnin, Qhuinn ja Blayn törmäyskurssi rikkaan ja inhottavan Lashin kanssa ja lopulta Lashin katoaminen toi lukukokemukseen enemmän mielenkiintoa. Tätä kohtausta ennen minua ei vain nämä nuoret vamppyyrikokelaat ole jaksaneet napata. Eivät ne kylläkään jaksa innostaa oikein veläkään, mutta toivotaan että heistä kuoriutuisi mielenkiintoisempia henkilöitä tarinan edetessä.

"Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Mustan tikarin veljeskunnan lojaali jäsen Phury on uhrautunut pitämään yllä veljeskunnan verilinjaa rotunsa suojelemiseksi. Phuryn velvollisuus on siittää poikia ja tyttäriä pitämään vampyyrirodun perinteet elossa ja jotta tulevaisuudessakin sotureita olisi riittävästi taistelemaan niitä vastaan, jotka haluavat tuhota vampyyrirodun.
Ensimmäinen partneri, Valittu Cormia haluaa voittaa itselleen Phuryn kehon lisäksi myös tämän sydämen. Cormiaa vetää puoleensa tämän rujon uroksen kontolleen ottama jalo velvollisuus. Phury ei kuitenkaan ole koskaan sallinut itsensä antautua nautinnolle tai ilonpidolle, ja kun sota Harvennuskuntaa vastaan käy kiivaaksi ja murhenäytelmä uhkaa Veljeskuntaa, Phury joutuu valitsemaan rakkauden tai velvollisuuden..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti