Maggie Shayne: Hämärän syleily (Yön siivet -sarja)

384 sivua. Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin nocturne (Paranormal romance)


Nocturne -sarja imaisi mennessään kun jälleen, pitkästä aikaa avasin kannen. Heti Pimeyden taikurin jälkeen oli perään luettettava seuraava Yön siivet -sarjan kirja Hämärän syleily. Sarja alkaa vääjäämättömästi edetä päätöstään ja vaikka kirjoja on ainakin pari jäljellä, tässä vaiheessa alkaa jo ikävä kalvaamaan mieltä.

Hämärän syleilyn kansikuva ihmetytti minua hiukan kun kirjan sain käteeni. Ihmettelin, että ompas taas kansi valittu paranormaaliin romantiikkaan. Mutta jo ennen puoltaväliä, huomasin kannen ja sisällön yhteensopivuuden. Tässä kirjassa on enemmän toimintaa kuin aikaisemmista osissa, mikä tuo vain tarinaan uutta hohtoa. Alku tuntuu ensin melko pitkäveteiseltä ja mielenkiinnottomalta. Toisin vamppyyri Sarafinasta, ennen hänen muutostaan mustalaisleirissä on mielenkiintoista lukea. Myös positiivista alussa on se, että eversti Willem Stonen kidutuskohtauksia ei ole jääty mässäilemään ja alku etenee nopealla temmolla.

Eversti Stonen ja aikaisemmista kirjoista tutun Jameson Bryantin tiet kohtaavat yllättäen sairaalassa, missä Stone on hoidossa saamistaan vammoista ja josta Jameson on hakemssa ravintoa itselleen. Muutama kuukausi myöhemmin Jamesonin ja Angelican tytär (Uusi elämä), puoliverinen vamppyyri haluaa itsepintaisesti lähteä kaksistaan parhaan ystävänsä Alician kanssa New Yorkiin. Amberin vanhemmat suostuvat lopulta, mutta Jameson päättää palkata kuolevaisen miehen, palkitun ja sankarillisen eversti Willem Stonen kaitsemaan tyttöjä vaaralta.

Amber on haluttu saalis PTIssä. Vaikka itse järjestö on lakkautettu jo vuosia sitten, ei vaara ole ohi. Pahamainen Stilens jahtaa yhä vamppyyrejä ja erityisesti luononoikku Amberia, joka on kahden vamppyyrin jälkelänen.

Williem suostuu vamppyyri Jamesonin pyyntöön, mutta haluaa vastapalvelukseksi nähdä Sarafinan, uniensa mustalaistytön. Pyyntö toteutuu, mutta Sarafiina on muuttunut...

New Yorkissa kaikki tuntuu menevän ensin hyvin, mutta äkkiä Amber ja Alicia ovat keskellä hengenvaarallisia tapahtumia ja apua kaivataan. Pelastusoperaatioon osallistuu Angelan ja Jamesonin lisäksi myös Riannon ja Ronald. Mutta he eivät yksin pysty pelastamaan Amberia Stilensin kynsistä vaan tarvitsevat kipeästi apua ja aikaa ei ole paljon. Niimpä ainoa joka voi auttaa on erakko Sarafina. Pelastusoperaatioon osallistuu myös Williem. Monien tapahtumien jälkeen kaikki on taas jälleen hyvin ja Sarafinan ja Williemin suhde syvenee rakkaudeksi.
Stilens karkaa kirjassa vielä vapauteen varmalta kuolemalta, sillä hänelle on tapahtunut jotain mikä pitää hänet vahvemmin hengissä.Mutta mitä hänelle käy, kun tarina jatkuu...


Eversti Willem Stone on joutunut sotavangiksi ja saa kärsiä yli-inhimillisiä tuskia. Kovassa kuumeessa hän näkee näkyjä naisesta, jolla on villit mustat kiharat.
Sarafina on heimonsa syrjimä taitava ennustaja, erilainen kuin muut, liian erilainen ollakseen enää yksi heistä. Hänellä on henki, joka puhuu tälle, vaikka vaikuttaisikin siltä, että henki on täysin tavallinen kuolevainen. 
Teinitytöt Amber ja Alicia haluavat lähteä koittamaan itsenäistä elämää loman merkeissä New Yorkiin. Amberin vanhemmat eivät ole ollenkaan innoissaan tyttöjen aikeista, sillä Amber on harvinainen luonnonoikku – kahden vampyyrin jälkeläinen – ja vampyyreitä vastaan taistelevan ryhmän halutuin saalis.
Amberin isä palkkaa lehdistön ylistämän sotasankarin Willem Stonen vahtimaan tyttöjä. Hämärän syleilyssä tapahtumat ja henkilöt kietoutuvat oudolla tavalla toisiinsa…

Maggie Shayne: Pimeyden taikuri (Yön siivet sarja)

336 sivua. Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin nocturne (Paranormal romance)

Pitkästä aikaan jälleen Nocturne sarjan kirjojen äärellä. Vuorossa tällä kertaa Maggie Shaynen kirjoittama Yön siivet -sarjan kolmas kirja Pimeyden taikuri, eikä ollenkaan hullumpi lukukokemus.

Tällä kertaa kirjan päähenkilönä on ikivanha eristäytynyt Damien -vamppyyri, joka esiintyy taikurina. Damienin elämä  kuitenkin muuttuu, kun Shannon, kaunis yksityisetsivä, alkaa epäillä Damienia ystävänsä murhasta. Mutta sitten joku haluaa Shannoille pahaa, hänen asuntonsa tuhotaan tuhopoltossa ja Damien päättää ottaa hänet luokseen asumaan. PTI on jälleen kannoilla ja  vahtii haukkana Damienin tekemisiä ja siinä sivussa Shannonia. Shannonissa on jotain mikä kiinnostaa PTItä. Kaupungissa liikkuu myös vamppyyri, joka haluaa jostain syystä Damienille pahaa. Monien tapahtumien ja juonenkäänteiden jälkeen Shanonin ja Damienin tiet yhtyvät erottomasti toisiinsa.
Kirjassa seikkailevat myös aikaisemmista kirjoista tutut pariskunnat Eric, Tamara, Rhiannon ja Roland.

Tässä kirjassa PTI oli tällä kertaa jätetty vähemmälle huomioille ja uusi uhka nostettu esiin, mikä oli vain  hyvä asia. Kirjan kansi ei ollut mitenkään erityisen houkutteleva, mutta sisältö sitäkin parempi mikä on pääasia. Kirjassa oli vauhtia ja tapahtumaa. Aivan viimeisille riveille asti se piti jännityksessä ja koukuttavassa otteessaan.

 "On tarina vanha,
mutta vieläkin sen kertoa voi,
se kertoo miehestä, joka rakasti
ja menetti…  

Shannon on päättänyt kostaa. Hän aikoo saada murhaajan kiinni, murhaajan, joka selittämättömän raa´alla tavalla murhasi hänen ainoan ystävänsä.
Damien elää erakon elämää, vaikka hänellä olisi mahdollisuus olla fanijoukon liehittelemänä. Hänen taikansa lumoavat ihmiset, mutta näytösten jälkeen hän vetäytyy mieluummin tutkimaan vanhoja eepoksia kuin paistattelemaan ihailijoiden suitsutuksessa.
Shannonin murhatutkimuksissa ainoa johtolanka vie Damienin luo, mutta voisiko mies, joka ei pysty tekemään pahaa hiirellekään, olla murhaaja?
Pimeyden taikurin ei ehkä sittenkään tarvitse tehdä yliluonnollisia taikoja, saadakseen kynttilän syttymään. Siihen tarvitaan vain inhimillisistä tunteista suurinta – rakkautta."

J. R Ward: Varjeltu rakastaja

 620s. Kustantanut Basam Book, Suomentanut Maria Sjövik.

Kuudes osa suosittua Mustan tikarin veljeskunta -sarjaa. Ja edelleen sarja pitää otteessaan. Tällä kertaa päähenkilönä on Phyry, Mustan tikarin veljeskunnan sateenkaarihiuksinen soturi. Odotin innolla tätä kirjaa, sillä Phyry kuvattiin aikaisemissa kirjoissa hyvin mielenkiintoiseksi persoonaksi.
Nyt pidemmälle sarjaa edetttya huomaan että yleisistä tapahtumista ja muista hahmoista kerrotaan enemmän kuin aikaisemmissa osissa ja enään pieni osa keskittyi päähenkilöihin Phuryyn ja Cormiaan (Phyryn puolisoon). Paljon pohjustettiin seuraavaa.  Huono puoli kirjassa oli se, että lopulta kirjassa kerrottiin melko vähän itse Phyrysta ja Cormiasta. Kirjassa seikkailivat sen puoleen vähän jo liikaakin leiserit, John Matthewn ja muut koulutettavat. Phyry ja Cormia jäivät vain henkilöiksi henkilöiden joukkoon.
 Mietin vain lukiessani ja seuraavia osia silmäillessäni (odottavat vuoroaan yöpöydällä), että kohtuus kaikessa on varmasti hyvä sääntö. Niin paljon kuin sarjasta pidän enkä haluaisi koskaan sen loppuvan, tuntuu sarjan pidentyminen vaikkuttavan paljon lukukokemukseen. Tämä kirja ei valitettavasti yltänyt edeltäjiensä tasolle, mikä oli pienoinen pettymys.
Positiivista kirjassa oli se, että Tohr vihdoin löytyi takaisin kuvoihin, eikä kokonaan hävinnyt tielle tietämättömille. Myös leisereiden tarinan kehittyminen ja sen nivoutuminen vamppyyrien tulevaisuuteen oli entistä mielenkiintoisempaa. Johnin, Qhuinn ja Blayn törmäyskurssi rikkaan ja inhottavan Lashin kanssa ja lopulta Lashin katoaminen toi lukukokemukseen enemmän mielenkiintoa. Tätä kohtausta ennen minua ei vain nämä nuoret vamppyyrikokelaat ole jaksaneet napata. Eivät ne kylläkään jaksa innostaa oikein veläkään, mutta toivotaan että heistä kuoriutuisi mielenkiintoisempia henkilöitä tarinan edetessä.

"Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Mustan tikarin veljeskunnan lojaali jäsen Phury on uhrautunut pitämään yllä veljeskunnan verilinjaa rotunsa suojelemiseksi. Phuryn velvollisuus on siittää poikia ja tyttäriä pitämään vampyyrirodun perinteet elossa ja jotta tulevaisuudessakin sotureita olisi riittävästi taistelemaan niitä vastaan, jotka haluavat tuhota vampyyrirodun.
Ensimmäinen partneri, Valittu Cormia haluaa voittaa itselleen Phuryn kehon lisäksi myös tämän sydämen. Cormiaa vetää puoleensa tämän rujon uroksen kontolleen ottama jalo velvollisuus. Phury ei kuitenkaan ole koskaan sallinut itsensä antautua nautinnolle tai ilonpidolle, ja kun sota Harvennuskuntaa vastaan käy kiivaaksi ja murhenäytelmä uhkaa Veljeskuntaa, Phury joutuu valitsemaan rakkauden tai velvollisuuden..."

Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu

 301 sivua, Kirjoittaja: Tuija Lehtinen, Otava.


Tuija Lehtinen on tunnettu menevästä ja rempseästä kirjoitustyylistään. Miss Seinäruusu jatkaa samalla linjalla, kirjan parissa on helppo viihtyä. Lehtisellä on tapana kirjoittaa sivuhenkilöiksi todella hersyviä persoonia, eikä tyyli ole vaihtunut, sillä niitä riittää myös tässä kirjassa.

Kirjan päähenkilö on Rea Raunio. Rea osallistuu leikkimieliseen Miss Seinäruusu-kilpailuun ja tutustuu kilpailun pyörteissä komeaan mieheen ja maatilan perilliseen Marttiin. Martin vanhemmille Rea ei kuitenkaan ole mieluinen miniä. Avioliitto Martin kanssa viilenee vuosien saatossa ja lopulta Rea saa Routakorven maatilasta ja Martin hämäristä menoista tarpeekseen. Hän  päättää tehdä elämälleen suunnanmuutoksen ja muuttaa maatilalta  keskustan kaksioon, aloittaen samalla työn radiotoimittajana. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin suuniteltu on. Ex-appivanhemmat työntävät nokkaansa joka sopukkaan ja sotkevat asioita parhaansa mukaan. Realla ja Martilla on myös yhteinen lapsi. 6-vuotias Frans, joka asuu vuoroviikoin kummankin vanhemman luona. Pojan ollessa äitinsä luona,  keskittyy Rea täysillä Fransiin. Muina aikoina Rea keskittyä työhönsä ja yrittää opetella uuden elämän alkua. Pian miehiä kuitenkin alkaa pyöriä Rean ympärillä. Onko miestuttavuuksista se joku oikea Realle?

Kirja oli tuttu ja turvallinen lukukokemus:  Helppo viihtyä, huumorintäyteinen, mielenkiintoinen juoni, herskyvät sivuhenkilöt ja rempseä päähenkilö. Mukava lukukokemus joka vei mennessään. Välillä lukiessa ote meinasi irrota ja mielenkiinto aavistuksen lopsahtaa, mutta sehän leimahti uudelleen liekkeihin kun juonenkäänteissä tapahtui yllättävä käännös. Uusi, salaperäinen naapuri muutti Rean naapuriin. Ja kukakahan se mahtoi lopulta olla?

"Voitto leikkimielisessä tanssilavojen Miss Seinäruusu -kisassa vie paikallislehdessä työskennelleen Rean vauraan Routakorven maatilan miniäksi. Elämä tuntuu silkitä komean miehen rinnalla, ja pojanpoika sulattaa appivanhempien sydämet.Kuusi vuotta myöhemmin Rean elämä on umpikujassa. Mies menee pitkin Suomea ravihevosten perässä, avioliitto on karilla, mutta Rea ei pääse muuttamaan toiselle paikkakunnalle, sillä mies pitää pojastaan kiinni kynsin ja hampain. Lisäksi miehen suvulla on valtaa, jolla Rean työnhakuyritykset saadaan torpattua. Rea kokee olevansa kuin seinäruusu, näkymätön ja tarpeeton.Radio Naalin pomolla on kuitenkin jotain hampaankolossa Routakorven väen suhteen ja Rea pääsee radiotoimittajaksi. Sisukas Miss Seinäruusu alkaa vihdoin kukoistaa, eikä se ole kaikkien mieleen."

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

109 sivua, Kirjoittaja:  Cecelia Ahern, Gummerus Kustannus

Heinäkuun ensimmäinen luettu kirja tuli luettua heti, siltä istumalta kun sen kirjastosta lainasin.

Odottelin tätä kirjaa aika kauan aikaa kirjastoon saapuvaksi. Minulla oli kirjasta sellainen mielikuva, että se olisi paksuhko ja synkkä, mutta näin ei suinkaan ollut. 

"Maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille.

 Lilan isoäidin talossa peilit on peitetty mustilla kankailla, mutta asia ei ole koskaan mietityttänyt Lilaa sen kummemmin. Hääpäivänsä aamuna hän vetää kankaan syrjään peilin edestä ja kumartuu katsomaan itseään hieman liian läheltä - yllättävin seurauksin.

Sydämensä särkenyt mies on keksinyt koneen, jolla voi luoda uusia muistoja, mutta ei osaa päästää vanhoista irti. Hänen koneensa auttaa monia elämään muistonsa uudelleen, ja palkattuaan uuden apulaisen mies päättää antaa itselleenkin toisen mahdollisuuden. "

Kansi on pirteän värinen pinkki joka jo itsessään houkuttaa lukemaan. Toisin pirteä pnkki ja hopea saatavat äkkiä siirtää kirjan hömppälukemiston puolelle, mutta takannen teksti kuulosti lupaavalta.

Kirjan ensimmäinen novelli, tai satu miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua antoi takakannen perusteella mielenkiintoisen vaikutelman, jonka juonta olisi hyvin voinnut käyttää jossakin kauhutarinassa hyväkeen. Kauhutarinana tämä novelli olisi varmasti iskenyt minuun, mutta nyt se jäi kovin valjuksi ja jollakin tapaa hieman keskeneräisen tuntuiseksi.

Toinen kirjan novelli kertoo miehestä, joka on keksinyt muistojentekokoneen. Vanhoja muistoja se ei pyyhi pois, mutta uudet muistot voivat tehdä ihmisistä onnellisempia. Itse hän kärsii menneisyydessään kohtaamista menetyksistä niin paljon, etteivät uudet muistot auta häntä. 

Tässä novellissa tuntui olevan enemmän sisältöä kuin ensimmäisessä, ensimmäinen novelli tuntui niin kovin kliseiseltä. Mutta Muistojentekijän kohdalla voisin puhua jopa hieman filosifisemmasta tapauksesta:  Muistojen merkitystä novellissa käsitellään onnistuneesti ja myös kuinka uusilla muistoilla ei voi pelastaa mitään silloin kun elämältä putoaa pohja kokonaan.

Erityinen piirre, joka minua houkutti kirjassa oli novellien henkilöiden etiikka.  Ahern kääntää hyvän pahaksi ja pahan hyväksi ja moraalinen arpominen  jää itse lukijalle. Kun novellien alussa niin sympaattiset henkilöt käyttäytyvät itsekkäästi lopussa, jää lukukokemukseen jonkinlainen kauhun vivahde. Toiseksi moraalinen arpominen novellin loputtua, jättää jälkeensä syvällisiä mietteitä.

Kokoelman molemmilla novelleilla olisi mahdollisuuksia olla merkittäviä kirjoja. Mutta nyt keskeneräisyys latisti tunnelmaa. Vaisuksi jäävä lukukokemus harmitti, sillä novellien juonissa  olisi riittänyt  syvyyttä vaikka mihin.

Erin Morgenstern: Yösirkus

400 Sivua, Kirjoittaja Erin Morgernstern, Basam Books

Odotin kirjan ilmestymistä vesi kielellä, sillä sen maailma sijoittui 1900-luvun alun sirkukseen. Kirja oli hieman toisenlainen kuin mitä odotin, mutta taianomainen kumminkin. Lukukokemuksena ihan mukava, ei kuitenkaan mukaansatempaava lukukokemus, mitä olisin luullut.

 Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei kerrota etukäteen, julisteita ei ilmesty keskustan ilmoitustauluille tai lyhtypylväisiin. Yhtäkkiä se vain on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1900-luvun alkuun. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti. Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen.Erin Morgensternin esikoiskirja on ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka maalaa kuvaa kaikille aisteille. Kirjan henkilöhahmot ovat inhimillisiä mutta saman aikaan heissä on ripaus taikaa. Morgenstern on taidokas, klassinen tarinankertoja sanan todellisessa merkityksessä. Tarina vie mukanaan, sen lumous ei rikkoudu eikä lukijakaan pääse sirkuksesta irti ennen yllättävää loppua.Morgensternin romaani on saanut todella ylistävän vastaanoton, ja sen käännösoikeudet on myyty yli kahdellekymmenelle kielelle. Teoksen filmioikeudet on myyty Hollywoodiin samalle tuotantoyhtiölle, joka on tehnyt mm. Harry Potter -elokuvat.Erin Morgenstern on kirjailija ja multimediataiteilija. Hän asuu Massachusettsin Salemissa miehensä ja kahden todella pörröisen kissansa kanssa.

Odotin mystisempää ja synkempää lukukomemusta, missä kääpiöt ja muut kummajaiset vilistäisivät. Positiivista oli ettei kirjan juoni ollut ennalta arvattavissa.  Myös kirjaa rytmittävät lyhyehköt välitekstit, joissa kuvataan sirkusta ja sen telttoja  jotka kirjan päähenkilöt, Celia ja Marco tarinan edetessä luovat, ovat virkistäviä.  Kirjan visuaalinen kieli ja kuvat, jotka maalautuivat lukiessani mieleeni olivat erittäin positiivisia lukukokemuksia.

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille

Ransom Riggs:  Neiti Peregrinen koti eriskummallisille 

                             lapsille 

 

 

  346 sivua, Kustantaja: Schildts & Söderströms 201, Suomentaja:  Virpi Vainikainen

Kesäkuun ensimmäinen lukemani  kirja on Ramson Riggsin: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille.  Työkiireet ovat vähän rajoittaneet lukuintoa, mutta tämän kirjan ahmin vajaassa viikossa kun vauhtiin pääsin. Eli kyseessä on hyvä kirja!

"Viisitoistavuotias Jacob on kasvanut kuunnellen erikoisen isoisänsä kummitusjuttuja eriskummallisista orpolapsista ja hirviöistä. Jacob lähtee perhetragedian seurauksena isoisän tarinoissa esiintyneelle kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää saarelta Neiti Peregrinen lastenkodin rauniot. 

Jacob tutkii merkillisen talon hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen käy selväksi, että taloon aikoinaan majoitetut lapset olivat vähintäänkin eriskummallisia: he saattoivat olla myös vaarallisia. Lapset oli ehkä viety kaukaiselle saarelle karanteeniin, mutta miksi? Ja jotenkin - niin mahdotonta kuin se onkin - lapset tuntuvat olevan yhä elossa...

Goottisävyinen fantasiaromaani yhdistää unohtumattomalla tavalla aitoja vintage-valokuvia kihelmöivän jännittävään kerrontaan. Hyytävä lukuelämys ei jätä kylmäksi ketään. Fox Entertainment osti teoksen elokuvaoikeudet jo ennen sen ilmestymistä, ja kirjasta tuli myyntimenestys ilmestyessään kesällä 2011 Yhdysvalloissa. "

Kirjassassa on upeita, aitoja vintage -valokuvia jotka luovat mielenkiintoisen ja synkkäsävyisen  lisän tarinaan. Tarinan edetessä lukija huomaa valokuvien ja tarinan 

yhteyden toisiinsa. Näimä valokuvat nähdessäni minulle tulee mieleen valokuvauksen  historian -oppitunneilta tutut kuvat, joita kuvattiin 1800-luvulla valokuvaamoissa. 

Synkkäsävyisyydestä huolimatta kirja on lopulta melko herttainen. Valokuvista ja raunioituneen lastenkodin käytävillä kulkiessaan lukija saattaisi luulla  kirjaa pelottavammaksi. Mutta Jacobin siirtyessä toiseen aikaan, missä eriskummalliset lapset 

elävät, tunnelma on valoisa ja leppoisa. Aurinko paistaa, yli lentävistä pommikoneista huolimatta maailma "silmukan" sisällä on leppoisa ja turvallinen.

Kirja oli rohkeasti erinlainen. Synkyydestä ja kauhupitoisuudesta en ole kovin vakuuttunut. Kuvat ja raunioituneen lastenkodin kuvaus olisivat saattaneet toimiakkin

 hyvin kunnon kauhutarinassa. Kirja oli kuitenkin viihdyttävää luettavaa ja saatan suositellakkin sitä luettavaksi pelkästään jo hienoen kuvien vuoksi.

Odotan innolla millainen mahtaa olla Tim Burtonin leffaversio tästä.