keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Erin Morgenstern: Yösirkus






400 Sivua, Kirjoittaja Erin Morgernstern, Basam Books

Odotin kirjan ilmestymistä vesi kielellä, sillä sen maailma sijoittui 1900-luvun alun sirkukseen. Kirja oli hieman toisenlainen kuin mitä odotin, mutta taianomainen kumminkin. Lukukokemuksena ihan mukava, ei kuitenkaan mukaansatempaava lukukokemus, mitä olisin luullut.

 Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei kerrota etukäteen, julisteita ei ilmesty keskustan ilmoitustauluille tai lyhtypylväisiin. Yhtäkkiä se vain on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1900-luvun alkuun. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti. Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen.Erin Morgensternin esikoiskirja on ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka maalaa kuvaa kaikille aisteille. Kirjan henkilöhahmot ovat inhimillisiä mutta saman aikaan heissä on ripaus taikaa. Morgenstern on taidokas, klassinen tarinankertoja sanan todellisessa merkityksessä. Tarina vie mukanaan, sen lumous ei rikkoudu eikä lukijakaan pääse sirkuksesta irti ennen yllättävää loppua.Morgensternin romaani on saanut todella ylistävän vastaanoton, ja sen käännösoikeudet on myyty yli kahdellekymmenelle kielelle. Teoksen filmioikeudet on myyty Hollywoodiin samalle tuotantoyhtiölle, joka on tehnyt mm. Harry Potter -elokuvat.Erin Morgenstern on kirjailija ja multimediataiteilija. Hän asuu Massachusettsin Salemissa miehensä ja kahden todella pörröisen kissansa kanssa.

Odotin mystisempää ja synkempää lukukomemusta, missä kääpiöt ja muut kummajaiset vilistäisivät. Positiivista oli ettei kirjan juoni ollut ennalta arvattavissa.  Myös kirjaa rytmittävät lyhyehköt välitekstit, joissa kuvataan sirkusta ja sen telttoja  jotka kirjan päähenkilöt, Celia ja Marco tarinan edetessä luovat, ovat virkistäviä.  Kirjan visuaalinen kieli ja kuvat, jotka maalautuivat lukiessani mieleeni olivat erittäin positiivisia lukukokemuksia.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Ransom Riggs:  Neiti Peregrinen koti eriskummallisille 

                             lapsille 

 

 

  346 sivua, Kustantaja: Schildts & Söderströms 201, Suomentaja:  Virpi Vainikainen

Kesäkuun ensimmäinen lukemani  kirja on Ramson Riggsin: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille.  Työkiireet ovat vähän rajoittaneet lukuintoa, mutta tämän kirjan ahmin vajaassa viikossa kun vauhtiin pääsin. Eli kyseessä on hyvä kirja!


"Viisitoistavuotias Jacob on kasvanut kuunnellen erikoisen isoisänsä kummitusjuttuja eriskummallisista orpolapsista ja hirviöistä. Jacob lähtee perhetragedian seurauksena isoisän tarinoissa esiintyneelle kaukaiselle saarelle Walesin edustalla. Hän löytää saarelta Neiti Peregrinen lastenkodin rauniot. 
Jacob tutkii merkillisen talon hylättyjä makuuhuoneita ja käytäviä, ja vähitellen käy selväksi, että taloon aikoinaan majoitetut lapset olivat vähintäänkin eriskummallisia: he saattoivat olla myös vaarallisia. Lapset oli ehkä viety kaukaiselle saarelle karanteeniin, mutta miksi? Ja jotenkin - niin mahdotonta kuin se onkin - lapset tuntuvat olevan yhä elossa...
Goottisävyinen fantasiaromaani yhdistää unohtumattomalla tavalla aitoja vintage-valokuvia kihelmöivän jännittävään kerrontaan. Hyytävä lukuelämys ei jätä kylmäksi ketään. Fox Entertainment osti teoksen elokuvaoikeudet jo ennen sen ilmestymistä, ja kirjasta tuli myyntimenestys ilmestyessään kesällä 2011 Yhdysvalloissa. "


Kirjassassa on upeita, aitoja vintage -valokuvia jotka luovat mielenkiintoisen ja synkkäsävyisen  lisän tarinaan. Tarinan edetessä lukija huomaa valokuvien ja tarinan 
yhteyden toisiinsa. Näimä valokuvat nähdessäni minulle tulee mieleen valokuvauksen  historian -oppitunneilta tutut kuvat, joita kuvattiin 1800-luvulla valokuvaamoissa. 

Synkkäsävyisyydestä huolimatta kirja on lopulta melko herttainen. Valokuvista ja raunioituneen lastenkodin käytävillä kulkiessaan lukija saattaisi luulla  kirjaa pelottavammaksi. Mutta Jacobin siirtyessä toiseen aikaan, missä eriskummalliset lapset 
elävät, tunnelma on valoisa ja leppoisa. Aurinko paistaa, yli lentävistä pommikoneista huolimatta maailma "silmukan" sisällä on leppoisa ja turvallinen.


Kirja oli rohkeasti erinlainen. Synkyydestä ja kauhupitoisuudesta en ole kovin vakuuttunut. Kuvat ja raunioituneen lastenkodin kuvaus olisivat saattaneet toimiakkin
 hyvin kunnon kauhutarinassa. Kirja oli kuitenkin viihdyttävää luettavaa ja saatan suositellakkin sitä luettavaksi pelkästään jo hienoen kuvien vuoksi.
Odotan innolla millainen mahtaa olla Tim Burtonin leffaversio tästä. 





       
       

tiistai 1. toukokuuta 2012

Elina Tiilikka: Myrsky






249 sivua. Kirjoittaja: Elina Tiilikka.  Gummerus.

Myrsky -oli kyllä Tiilikan parhain kirja. Esikoiskirjasta Punainen mekko en erityisemmin pitännyt. Mutta tämä kirja onkin jo toista maata.

Kirjan päähenkilönä on nuori taiteilijaopiskelija, joka kärsii maanisdepresiivisestä mielialahäiriöstä. Tässä vaiheessa kirjan takakansi herätti huomioni. Itsekin taidekoulutuksen saaneena taiteilijana minua kirja alkoi kiinnostaa.

Myrsky suhtautuu opintoihinsa melko holtittomasti ja välinpitämättömästi. Joskus hän kuitenkin opiskelee ja välillä välittääkin joistain asioista, mutta sitten taas sekoilu vie voiton.
Sitten Myrsky saa tarpeeksi ja pakkaa kamansa lähteäkseen tien päälle, vailla minkäänlaista päämäärää. Hän tapaa puolalaisen  Marekin, jonka seuraan Myrsky liittyy. He asuvat vallatussa talossa, missä elämää värittää huumeet ja rikokset. Tämä elämä sopii maaniselle Myrskylle.

Elämä jatkuu Markin kanssa, mutta Myrsky on välillä hyvin masentunut ja yrittää jopa saada lääkkeistä apua olotilaansa, mutta Myrsky ei halua lääkeitä ja matka alaspäin jatkuu yhä. Sitten Myrskyn mielialanvaihtelut ja sekoilu saavuttavat sellaiset mittasuheet, että Marekin alkaa pitää Myrskyä silmällä. Pienen hetken aikaa elämä tuntuu tasoittuvan, kunnes Myrsky tekee jotain peruuttamatonta.
Hän karkaa salaa Marekilta omalle pienelle ryöstöretkelle, ajatuksena että se on viimeinen kerta sitten ei enään ikinä,  mutta lopputulos onkin jotain aivan muuta.... Myrsky puukottaa ajattelematta tekoaan sen suuremmin uhriaan julmasti, jonka seurauksena uhri kuolee. Myrsky säikähtää tekonsa peruuttamattomuutta, sulloo uhrin autoon tarkoituksenaan kysyä Mareilta, mitä tehdä.
Marek auttaa kiroilen Myrskyä hävittämään ruumiin ja yrittää siivota sotkua piiloon. He elävät vetsenterällä, pelko paljastumisesta, laukut pakattuina paon varalta. Sitten Marek saa puhelun kaveriltaan, hänen autonsa rekisteri on yhdistetty murhaan. Pariskunta lähtee pakomatkalle, suuntana eurooppa... mutta sitten.... Myrsky harhailee vieraassa kaupungissa hautausmaalla yksin, kunnes alkaa pelkäämään vieraita askelia perässään jotka seuraavat häntä. Paniikin vallassa Myrsky haahuilee kunnes menettää tajunsa.
Herätessään hän näkee Marekin viressään joka pitää häntä puolittain pystyssä. Marek puhuu hänelle mutta Myrsky ei pysty ymmärtämään saati sitten keskittymään puheeseen.
Poliisit ympäröivät heidät. Poliiseilla on aivan oma käsitys tapahtumista, nähtyään Marekilla aseen.
Lopulta käykin niin, että Marek joutuu Myskyn tekojen maksumieheksi kun Myrsky ajattelee, että voi vielä selvittää sotkunsa ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Myrsky on nuori taideopiskelija, joka ajautuu vaarallisiin tilanteisiin. Hän sairastaa maanisdepressiivisyyttä ja käyttäytyy arvaamattomasti. Hän ei ole tarkoituksella paha, mutta kylläkin holtiton eikä ota vastuuta tekemisistään. Pohjimmiltaan hän on vaineksynyt tyttö, joka ei sopeudu minnekään. Myrsky ottaa hatkat koulusta ja tapaa tien päällä Marekin, puolalaisen prätkämiehen, jonka kyytiin hän lähtee. Myrsky ja Marek ovat kuin Pohjolan Bonnie ja Clyde. He elävät vallatussa talossa, ryöstelevät kioskeja ja polttelevat aamupalaksi jointtia. Elämä veitsenterällä on rankkaa, ja usein seuraukset ovat rumat.Elina Tiilikka herätti omakohtaisella esikoisteoksellaan Punainen mekko valtavan huomion. Myrsky on fiktiivinen tarina, raju kuvaus todella levottomista ihmisistä. Kerronta on paljasta ja koskettavaa, mikä tekee romaanista oudolla tavalla aidon ja puhuttelevan.

Pasi Lampela: Kiusaajat




123 sivua. Kirjoittaja: Pasi Lampela. WSOY


Hän tarkkaili itseään, kuunteli ääniä. Ei hän mikään huvilavahti ollut, huvila vahti häntä.”
Kun Tuomas aloittaa kesäpestinsä enonsa jugend-huvilalla, hän toivoo saavansa etäisyyttä talven tapahtumiin ja kotiin jäävään äitiin. Kesä ei kuitenkaan ole pelkkää aurinkoa ja laiskottelua. Tuomas joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa. Tilit kiusaajien kanssa on tehtävä selväksi.
Enon todellinen tilanne paljastuu vähitellen. Kesän aikana ratkeaa niin hänen elämäntyönsä kuin avioliittonsa kohtalo. Osattomuutensa kanssa kamppailevasta Tuomaksesta tulee osallinen, kesästä matka poikuudesta miehuuteen.
Kiusaajat on dramaatikkona, ohjaajana ja novellistina tunnetun Pasi Lampelan ensimmäinen romaani, kirkas ja koskettava tarina sisäisistä ja ulkoisista kiusaajista, äidistä, pojasta ja pahasta hengestä.


Yllättävän hyvä kirja ja miellyttävä lukukukokemus, sopivan lyhyt.
Päähenkilönä on Tuomas, tavallinen lukiolainen. Hän joutuu jättämään koulun kesken viikeisenä vuotenaan mielenterveyssyistä. Tuomakselta ei oikein onnstu mikään ja kun hänen enonsa tarjoaa kesäpestiä kesähuvilaltaan meinaa Tuomas ensin kieltäytyä.
Huvilan pihatöitä tehdessä Tuomaksen mieleen nousee koulukiusaaminen. Samaan aikaan Eero-eno käy omaa kamppailua elektroniikkayrityksensä tulevaisuudesta.
Tulkinta ei vapauta Eeroa tai Tuomasta kasautuvien tappioiden taakasta. 
Jotain sanottavaa ja hyvin koskettavaa löydän kirjan lopussa:

Tuomas istui laiturilla.
Koulu alkaisi maanantaina, mitä helvettiä hän tekisi? 
Hän olisi voinnut soittaa Sannille. Miksi se tuntui niin ylivoimaiselta? Koska se juttu oli jo ohi, oli ollut jo kauan. Hän olisi voinnut vuokrata yksiön, mutta säästöt eivät missään tapauksessa riittäisi talven yli selviytymiseen.Huvilalta hän oli jo nyt yhtä kaukana kuin kaikki täällä vuosien ja vuosikymmenten aikana kesiään viettäneet ihmiset, kaikki ne aaveet joiden hengitys sekoittui järven kohahteluun ja mäntyjen huminaan.Hän voisi jättää jäähyväiset hakemalla vajasta kanisterillisen bensaa , roiskuttamalla sitä pitkin lattioita ja tuikkaamalla tuleen.Laiturilla hänellä olisi ykkösluokan paikka seurata miten liekit rouhuaisivat loppukesän yössä, miten ne löysivät ulos ikkunoista, mustanharmaa savu tulvisi valtavana massana, rätinä ja pauke kiirisivät yössä.
Koulun ruokalan lasiovet aukesivat hänen sisällään.Hän siivosi syysmyyjäisten jälkiä, kun ne ilmestyivät. Ne istuivat pöydän ääreen ja alkoivat heitellä pahvimukeja ja keksejä lattialle. Hän yritti olla välittämättä, puristaa harjaa rystyset valkoisina, kroppa vavahdellen itkusta ja raivosta. Yksi pojista pyöräytti termospullon korkin  auki ja lorotti kahvin lattialle tuijottaen kuin mielipuoli häntä silmiin. Silloin tapahtui jotain. Hän paiskasi harjan menemään, heittäytyi nelinkontin ja alkoi kahmia lian ja hiekan seasta keksimurskaa suuhunsa. Saatuaan suunsa täyteen hän nousi ylös jauhaen kuvottavaa mössöä täysin ilmeettömänä.
Seuraavana päivänä ne jättivät hänet rauhaan, häntä ei ollut enään olemassa. Luokan ikkunaan tarttui keltainen vaahteranlehti.Opettaja puhui.Hän näki miten sen suu liikkui mutta mitään hän ei kuullut, ei mitään muuta kuin oman verensä kohinan, hirvittävän pauhun.
Kaikkein eniten häntä suretti tämä tässä ja nyt, se mikä ei tapahtunut juuri nyt, se mikä oli ollut kaikkein tärkeintä.
Tuuli aaltoili kaislikossa. Viimeinen valo hohti pimeällä taivaalla. Koira haukkui jossain, sen haukunta kaikui järven yli,katosi sitten.
  Hän tajusi palelevansa.


Maggie Shayne: Uusi elämä (Yön siivet osa 4.)




336 sivua, Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin Nocturne (Paranormal Romance)

 Tämä kirja oli pienoinen pettymys, niin lupaavalta kuin sarjan alku (osat 1 ja 2) vaikuttivat.
Tälläkertaa keskushenkilönä on ensimmäisestä ja toisesta osasta tuttu Jamey -poika. Jamey on kasvanut mieheksi ja elää nyt itsenäistä elämää ja käyttää nyt virallista nimeä Jameson Bryant.

Jameson on kuitenkin aikaisemmin joutunut pahamaineisen ja jo ensimmäisistä osista tutun PTI (Paranormaalin tutkimuksen instituutin) käsiin jo toistamiseen, jonka seurauksena hänelle on tehty lukuisia kokeita.
Mies on kuitenkin nyt vapaalla jalalla ja aivan sattumalta tapaa eräästä syrjäiseltä kujalta löytyvästä talosta nuoren vastamuutetun vamppuurinaisen, joka luulee itseään kirotuksi. Nainen puree Jamesonia kaulaan ja imee hänestä liikaa verta jolloin Jameson on jo kuoleman kielissä.
Samaan aikaan PTI:n agentti sattuu paikalle ja houkuttelee nuoren naisen mukaansa. Mutta pian naiselle selviääkin, että paluuta takaisin ihmiselämään ei ole ja hänelle on valehdeltu.

Nuori Angelica  joutuu PTI:n koekaniiniksi jonka seurauksena hän alkaa odottaa lasta, eikä kenenkä tahansa lasta...   Lasta aiotaan käyttää tutkimuksiin, joiden avulla vampyyreistä yritetään päästä eroon.

Jamesonin löytävät hänen tutuksi käyneet ystävänsä/perheensä Tamara, Eric, Rhyhannon ja Ronald, jotka eivät voi muuta kuin muuttaa Jamesonin vamppyyriksi, pelastaakseen tämän hengen. Pureman ja ihmiselämänsä menettämisen takia Jameson vihaa tuntematonta naisvamppyyria sydämmensä pohjasta, mutta kuinkas käykään kun aika kuluu ja he jälleen kohtaavat....

Jameson kuulee, että hän on isä ja että hänen pienokaisensa on PTI:n julmissa käsissä. Hän lähtee pelastamaan lastaan julmalta kohtalolta. Pelastusreissullaan hän kohtaa sattumalta myösa nuoren naisvamppyyrin, joka onkin Jamesonin järkytykseksi lapsen äiti. Nainen rukoilee miestä ottamaan hänet mukaansa kuolemanloukosta ja pitkin hampain Jameson suostuu.
 Yhdessä Jameson ja Angelica lähtevät pelastamaan pienokaistaan ja matkalla viha muuttuu rakkaudeksi.

Kirjassa on paljon juokentelua lapsen perässä ja lopu on vähän jo liian helposti ratkaistuja käänteitä. Kuitenkin ihan luettava lukukokemus vaikkei kuulunutkaan niihin parhaimpiin lukemiini kirjoihin... Kansi kyllä sai plussaa hienosta kuvituksestaan.


Nuoren Angelican on viikon kuluttua määrä antaa nunnalupauksensa. Hän on elänyt yhdeksänvuotiaasta asti luostarissa. Mutta hetken hän olisi vielä vapaampi ja lapsekkaampi kuin oikeat sisaret. Angelica on aina rakastanut lumisadetta, etenkin ensilunta. Hänen työparinsa on sairaana, eikä Angelica saisi lähteä yksin ulos luostarista, mutta hän ei voi vastustaa kepeästi leijuvia hiutaleita. Ilo päättyy kuitenkin lyhyeen ja Angelica on varma, että paholainen on viimeinkin päättänyt rangaista häntä.
   Jameson on aina tiennyt, että jossain vaiheessa elämäänsä hän muuttuisi kuolemattomaksi, ystäviensä kaltaiseksi. Hän ei kuitenkaan ole ajatellut, että se tapahtuisi niin yllättäen, hänen sitä pyytämättä.
   Jameson löytää hylätystä röttelöstä nälkiintyneen naisen, joka ei tunnu tietävän kuka tai mikä on. Nainen painaa huulensa Jamesonin kaulalle ja niin heillä molemmilla on edessään uusi elämä. Eikä kukaan, ei edes faaraon tytär Rhiannon, voi aavistaakaan millainen uusi elämän ihme heitä kaikkia odottaa.

Maggie Shayne: Hämärän muistot (Yön siivet osa 2.)




336 sivua, Kirjoittaja: Maggie Shayne, Harlequin Nocturne (Paranormal Romance)

Tästähän kirjasta Shaynen tekstit vasta paranee. Erittäin koukuttava lukukokemus, joka täytyy lukea loppuun yhdellä hotkaisulla. Jos sama vauhti jatkuu muissakin sarjan kirjoissa, niin sehän alkaa vetää vertoja Manalan valtiaille ja Mustan tikarin veljeskunta -sarjoille.

Kirjan kansi ei ehkä ollut ihan niin hokutteleva kuin edeltäjänsä, mutta sisältö sitäkin parempi!
Tarina jatkaa ensimmäisestä kirjasta tutuksi tulleen  Rolandin ja uuden tuttavuuden, egyptin faaraon tyttären Rhiannonin kiihkeää romanssia. Se mikä on kirjassa erityisen hyvää on se, että Ronaldin ja Rhiannonin rinnalla tarinassa saavat pienen osansa ensimmäisen kirjan pari Eric ja Tamara. Sekä Jamey, tuttu hänkin ensimmäisestä osasta.
Myös vanha vihollinen PTI (Paranormaalin tutkimuksen instituutti) vaanii jälleen pariskuntia.Mutta  tällä kertaa asialla on myös toinen uhkaaja.


Rhiannon, tuo armoitettu faaraon tytär, Niilin prinsessa, ikuisen elämän sankari, monien tuntema lannistumaton tuittupää, päättää ottaa selvää Rolandin sydämestä. Roland on pitänyt itseään paholaisen riivaamana sydämettömänä epäritarina jo Ranskan vallankumouksen ajoista asti. Kun yhteisenä takaa-ajajana on kaikkia kuolemattomia jahtaavat tiedemiehet, on jääräpäisimmälläkin sydämellä tilaisuus avautua.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Kati Saurula: Koiruhon kaupunki


288 sivua. Kirjoittaja: Kati Saurula, Kustantaja: arktinen banaani.

Joulun alla ihan sattumalta tämä kyseinen teos tarttui kirjakaupasta käteeni. Luettuani takakannen se vaikutti hyvin mielenkiintoiselta.
Kirja on kertomus Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Se kertoo hätkähdyttävällä tavalla , miten vähän tavalliset neuvostoliittolaiset tiesivät, mitä ydinvoimalassa tapahtui ennen onnettomuutta, onnettomuuden aikana ja sen jälkeen. Hätkähdyttävää on sekin, että ne, jotka asioista tiesivät, ovat hengenvaarassa vielä tänäkin päivänä. Ei säteilyn vuoksi vaan siksi, että liikaa tietävät ovat uhka vielä nytkin - ja se uhka pitää tuhota tavalla tai toisella. Tällaisessa maailmassa kukaan ei voi luottaa kenenkään, edes lähiomaisiinsa.

Kirjan keskiössä on Prokopjevin perhe. Kirjan alussa vanhemmat Jelena ja Viktor elävät hyvin kurinalaista ja kovaa elämää kolhoosissa. Kun uutta ja upeaa ydinvoimalaa aletaan rakentamaan ja se valmistuu  muuttaa se kaiken, Jelena ja Viktor pääsevät tuhansien muiden tavoin töihin ydinvoimalaan ja he saavat uuden kodin Prypjatista, kaupungista, joka on rakennettu vain voimalan työntekijöitä varten. Entinen elämä kolhoosissa jää taakse.  Jelenan ja Viktorin tytär Nadja on hyvin lahjakas koulussa ja kiinnostunut fysiikasta, hänkin haluaa työn ydinvoiman parissa. Kaikki on hyvin, kaupunki loistaa onnea ja iloa...
Mutta sitten, ydinvoimalassa tehtävä koe epäonnistuu kauhein seurauksin.  Odotin kirjalta kiihkeästi inhimillistä näkökantaa onnettomuuteen, mitä silloin tapahtui voimalan seinien sisäpuolella. Miltä onnettomuus tuntui näistä henkilöistä, jotka olivat töissä tuolloin kun onnettomuus tapahtui. Kirjassa, Jelena-äiti on mukana tekemässä tuota epäonnistunutta koetta.
"Nolla. Igor toimi kuten ohjeessa sanottiin ja painoi ohjaustaulun hätäseis-nappia. Kokeen onnistumisesta ei reaktorirakennuksessa vielä tiedetty, mutta generaattoriosastolla lopputulos oli selvä. Siellä oli laskettu turbiinin tuottama energia  ja samaan aikaan tiedettiin, toimiiko jännitteentasaaja vai ei. Koe olisi jokatapauksessa ohi ja reaktori sammumassa. Väki alkoi liikehtiä valmistautuen huoltotöihin. Puheensorina täytti jälleen käytävät, jotkut taputtivat huojentuneina.
Säätösauvojen asentoa kuvaavassa suuressa mittaritaulussa alkoi näkyä liikettä. Automaattiset säätösauvat lähtivät laskeutumaan ytimeen. Laskeuduttuaan kolmasosan seitsenmetrisen reaktorin  katosta sauvat ja mittarien viisarit pysähtyivät.Igor ja Irina pysähtyivät myös. He tuijottivat mittareita ja Igor koputteli muutamia sormenpäällään.Siitä huolimatta viisarit pysyivät paikoillaan. Yhtäkkiä tehomittari hyppäsi 530 megawattiin.
-Miten tuo on mahdollista? Igor katsoi ymmällään Irinaa. Irinalla oli mielessään kolme tai neljä vaihtoehtoista selitystä, mutta hän ei ehtinyt antaa yhtään. Suunnittelijoilla oli tapahtunut ajatusvirhe säätösavastoa suunnitellessaan. Sauvaston kärjessä oli grafiittia, joka tehosti ketjureaktiota. Kun sauvat vielä laskeutuessaan syrjäyttivät jäähdytinvettä, reaktio nopeutui hetkeksi ennen sauvojen hillitsevää vakutusta.                                                                                                                            Kun lähes jo kaikki sauvat olivat ylhäällä, ksenon ei pystynyt enään enempää sitomaa neutroneita ja reaktio eteni hallitsemattoman nopeasti. Polttoaine kuumeni niin kuumaksi, että säätösauvojen metallirakenteet sulivat ja ne jumittuivat. Katastrofi oli valmis..."
"Neljässä sekunnissa tehomittari loikkasi huippuunsa. Igor oli varma, että mittari meni epäkuntoon, viisaria liikuttavissa sähköosissa oli pakko olla oikosulku, koska muuten neula ei voisi pompata yhdellä nopealla kaarella oikeaan reunaan. Mittarin taustavalo vilkkui ja sammui kokonaan. Todellisuudessa reaktorin lämpöteho oli jo 30 gigawattia, kymmenkertainen normaaliin verrattuna. Tätä valvomon työntekijät eivät voinneet tietää, koska mittari ei pystynyt näyttämään todellista tehoa. Viisari oli mennyt yli valkeaan taustaan maalatusta punaisesta alueestaja sen matkan katkaisi metallinen tappi, mihin se jäi uupuneena nojaamaan. Jelena ehti kuvitella tapin tulleen hetkellisesti magneettiseksi ja repäisseen viisarin kiinni kylkeensä, niin järjetön oli tehopiikki, jonka seuraukset he kohta pääsisivät näkemään.                                                                                                                  Reaktio olijo niin hillitön, että höyryn paine kasvoi normaalista 75 barista huimiin lukemiin. Irina tunsi, kuinka valvomon lattia alkoi täristä. Hän alkoi epäillä, ettei se mitä hän näki tehomittareissa olisi totta. Epäluuloisena hän pohti, ettei tilanne ollut edes teoriassa mahdollinen.Heille oli vakuutettu koko heidän uransa ajan laitoksen olevan maailman kärkitekniikkaa. Neuvostoinsinöörit ja -tutkijat olivat kahmineen Nobelin palkintoja, ja modernin tieteen saavutukset tuottivat koko maailmalle ylpeyttä. Miten näin siis voisi käydä? Irina yritti kuvitella jyrinää seuraavia tapahtumia, mutta ei pystynyt. Hetkeäkään hänellä ei käynnyt mielessä, että he olisivat vaarassa..."
"Veden paineen aiheuttama räjähdys oli valtavampi kuin kukaan osasi kuvitella. Paine viskasi reaktorin 2000 tonnia painavan kannen reaktorihallin katon läpi. Betonikansi repäisi mukaansa kymmeniä metrejä jäähdytysvesiputkia ja uraania sisältäviä polttoainekanavia. Polttoaine suli tuliseksi laavaksi ja höyrysti hallitsemattomasti reaktorissa kiertävää vettä.Höyry eteni putkessa pullistaen paksua metalliputkea edellään kuin nielaistu muna kobran kylkiä lopulta halkaisten sen. 
Jelenan vieressä ikkuna räjähti ulospäin.Räjähdyksen paine sai hänen korvansa lukkoon ja hän syöksyi piiloon valvomon pöydän alle..."


"Reaktiohallin täytti sankka höyry, jota olisi voinnut ensin luulla savuksi.Höyry oli harmaata ja mustaa, se kuljetti hallista mukanaan grafiittipölyä, polttoainekappaleita ja grafiittisia polttoainekanavan paloja..."


"Reaktori oli hävinnyt taivaan tuuliin. Reaktorihallista oli jäljellä vain kuoppa, jonka ympärillä oli pari metriä repaleista seinää ja sen katkenneiden kylkiluiden lailla törröttäviätukirautoja. Kokeen onnistumisesta ei ollut enään epäselvyyttä. Alle minuutissa kokeen aloittamisesta oli seurannut täydellinen tuho."


Kirjassa esiintyy paljon tuttuja kohtia kerronnassa onnettomuuden jälkeisistä tunneista. Liekö kirjailija kuinka tutustunut Tsernobylistä kertovaan aikaisempaan kirjaan: Tsehernobylistä nousee rukous:

"Väki tuijotti haltioituneena liekkejä, jotka nousivat voimalalta. Lapset raivasivat tiensä kaiteelle ja tuijottivat näkyä metallisten pinnojen välistä.  Liekeissä oleva reaktorirakennus suolsi sisälmyksistään savua ja höyryä. Rakennuksen seinät ja katto olivat kadonneet. Lattiasta nousi taivaalle pilvi, joka kiemurteli ja pullisteli uhmakkaana kuin vapaaksi päässyt riehakas pullon henki. Pilvi oli valkoinen ja käväisi välillä harmaana suoltaen mukanaan taivaalle vesihöyryä ja kuolemaa. 

Kirja kiinnosti minua erityisesti kuvauksella onnettomuuden tapahtumista voimalassa.Olisin mielelläni lukennut vähän enemmänkin kuvausta itse onnettomuustapahtuasta, mutta hyvä näin. Kirja oli oosottain aika ahdistavaakin luettavaa, varsinkin kun jo aikaisemmasta kirjasta (Tsehernobylistä nousee rukous), jonka tapahtumakuvauksia kirjassa mukailtiin, tutut tapahtumat olivat tuttuja... hyvä asia oli tässä kirjassa ehdottomasti se, että inhottavat kohtaukset eläinten surmaamisesta oli jätetty minimiin ja sentään vähän "inhimillistetty"... jos vertaa tuohon tositarinaan... eli tämän kirjan voisi kuvitella vielä lukevansakin uudelleen...

Loppua kohden kirjan tapahtumat käyvät yhä kiihkeämmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. Neuvostoajan Venäjän kuvaus oli hyvin kiinnostaa. Erityistä plussaa kirjassa minulta sai rakennusten ja kaupunkien rauppeutumisen kuvaaminen.Tuntui välillä kun olisi itse kulkenut päähenkilön mukana Slavutytskin ja Prypjatin kaduilla ja asunnoissa.
Erittäin mielenkiintoinen ja imuunsa nappaava kirja.Kirjan luettuani sen jälkimaku jäi vielä pitkään maistumaan... tällaisia kirjoja lisää!!!!

"Nykyään Tshernobylin alueella oli valtava kirjo erilaisia eläimiä, jotka selvisivät, vaikka säteilivät moninkertaisesti tavanomaiseen lajitoveriin verrattuna. Eläimiä ei metsästetty, joten ne saivat elellä rauhassa luonnonlakien ehdoilla. Suljetulle alueelle oli tutkimustarkoituksissa päästetty jo vuosikausia sitten lauma przewalskin hevosia. Maailman viimeinen luonnonvarainen villihevosrotu Mongoliasta soveltui loistavasti tutkimuskohteeksi alkukantaisuutensa vuoksi. Hevoset olivat lisääntyneet vapaasti, eikä säteilyllä ollut silminnähtävää vaikutusta niihin. Lauma upeita vaaleanruskeita eläimiä näkyi sivulasin läpi laiduntamassa hylätyn kylän raitilla. Ne ilakoivat riehakkaina nauttien vapaudestaan. Orivarsat näykkivät toisiaan kyljistä mitellessään voimia keskenään. Onnettomuuden saattoi ajatella olevan lopulta olleen ihmisen häviö, mutta luonnon voitto."