123 sivua. Kirjoittaja: Pasi Lampela. WSOY
Hän tarkkaili itseään, kuunteli ääniä. Ei hän mikään huvilavahti ollut, huvila vahti häntä.”
Kun Tuomas aloittaa kesäpestinsä enonsa jugend-huvilalla, hän toivoo saavansa etäisyyttä talven tapahtumiin ja kotiin jäävään äitiin. Kesä ei kuitenkaan ole pelkkää aurinkoa ja laiskottelua. Tuomas joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa. Tilit kiusaajien kanssa on tehtävä selväksi.
Enon todellinen tilanne paljastuu vähitellen. Kesän aikana ratkeaa niin hänen elämäntyönsä kuin avioliittonsa kohtalo. Osattomuutensa kanssa kamppailevasta Tuomaksesta tulee osallinen, kesästä matka poikuudesta miehuuteen.
Kiusaajat on dramaatikkona, ohjaajana ja novellistina tunnetun Pasi Lampelan ensimmäinen romaani, kirkas ja koskettava tarina sisäisistä ja ulkoisista kiusaajista, äidistä, pojasta ja pahasta hengestä.
Yllättävän hyvä kirja ja miellyttävä lukukukokemus, sopivan lyhyt.
Päähenkilönä on Tuomas, tavallinen lukiolainen. Hän joutuu jättämään koulun kesken viikeisenä vuotenaan mielenterveyssyistä. Tuomakselta ei oikein onnstu mikään ja kun hänen enonsa tarjoaa kesäpestiä kesähuvilaltaan meinaa Tuomas ensin kieltäytyä.
Huvilan pihatöitä tehdessä Tuomaksen mieleen nousee koulukiusaaminen. Samaan aikaan Eero-eno käy omaa kamppailua elektroniikkayrityksensä tulevaisuudesta.
Tulkinta ei vapauta Eeroa tai Tuomasta kasautuvien tappioiden taakasta.
Jotain sanottavaa ja hyvin koskettavaa löydän kirjan lopussa:
Tuomas istui laiturilla.
Koulu alkaisi maanantaina, mitä helvettiä hän tekisi?
Hän olisi voinnut soittaa Sannille. Miksi se tuntui niin ylivoimaiselta? Koska se juttu oli jo ohi, oli ollut jo kauan. Hän olisi voinnut vuokrata yksiön, mutta säästöt eivät missään tapauksessa riittäisi talven yli selviytymiseen.Huvilalta hän oli jo nyt yhtä kaukana kuin kaikki täällä vuosien ja vuosikymmenten aikana kesiään viettäneet ihmiset, kaikki ne aaveet joiden hengitys sekoittui järven kohahteluun ja mäntyjen huminaan.Hän voisi jättää jäähyväiset hakemalla vajasta kanisterillisen bensaa , roiskuttamalla sitä pitkin lattioita ja tuikkaamalla tuleen.Laiturilla hänellä olisi ykkösluokan paikka seurata miten liekit rouhuaisivat loppukesän yössä, miten ne löysivät ulos ikkunoista, mustanharmaa savu tulvisi valtavana massana, rätinä ja pauke kiirisivät yössä.
Koulun ruokalan lasiovet aukesivat hänen sisällään.Hän siivosi syysmyyjäisten jälkiä, kun ne ilmestyivät. Ne istuivat pöydän ääreen ja alkoivat heitellä pahvimukeja ja keksejä lattialle. Hän yritti olla välittämättä, puristaa harjaa rystyset valkoisina, kroppa vavahdellen itkusta ja raivosta. Yksi pojista pyöräytti termospullon korkin auki ja lorotti kahvin lattialle tuijottaen kuin mielipuoli häntä silmiin. Silloin tapahtui jotain. Hän paiskasi harjan menemään, heittäytyi nelinkontin ja alkoi kahmia lian ja hiekan seasta keksimurskaa suuhunsa. Saatuaan suunsa täyteen hän nousi ylös jauhaen kuvottavaa mössöä täysin ilmeettömänä.
Seuraavana päivänä ne jättivät hänet rauhaan, häntä ei ollut enään olemassa. Luokan ikkunaan tarttui keltainen vaahteranlehti.Opettaja puhui.Hän näki miten sen suu liikkui mutta mitään hän ei kuullut, ei mitään muuta kuin oman verensä kohinan, hirvittävän pauhun.
Kaikkein eniten häntä suretti tämä tässä ja nyt, se mikä ei tapahtunut juuri nyt, se mikä oli ollut kaikkein tärkeintä.
Tuuli aaltoili kaislikossa. Viimeinen valo hohti pimeällä taivaalla. Koira haukkui jossain, sen haukunta kaikui järven yli,katosi sitten.
Hän tajusi palelevansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti