torstai 18. huhtikuuta 2013

Kevättä ilmassa

Talvi on vierähtänyt valoisan kevään puolelle. Taas työkiireet ovat pitäneet kiireisinä, etten ole ehtinyt paljoa lukemiani kirjoja tänne päivittelemään mutta tässäpä kevään letut kirjat:

             Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

 

                             

 Edinburgh, 1874. Jack syntyy maailman kylmimpänä yönä, sydän jäässä. Hänet auttaa maailmaan langenneiden naisten, orpojen ja muiden hylkiöiden suojelija, noitatohtori Madeleine, joka pelastaa vastasyntyneen asentamalla tämän rintaan tahdistimeksi käkikellon.Äitinsä hylkäämä Jack jää asumaan Madeleinen orpokotiin, eikä kukaan halua adoptoida tikittävää ja kukkuvaa kummajaista. Madeleine varoittaa Jackia yhä uudestaan: pojan sydän on aivan liian heikko kestämään vahvoja tunteita, hän ei saa tuntea vihaa eikä etenkään rakastua. Mutta 10-vuotiaana Jack kuulee ikäisensä, puolisokean Miss Acacian esiintyvän, laulaa tämän kanssa dueton ja rakastuu toivottomasti.Vuosikausia Jackin mielen täyttää vain tuo hänen ohimennen tapaamansa tyttö, jota hän vartuttuaan lähtee etsimään ensin Pariisista ja sitten tytön kotiseuduilta Andalusiasta. Kumppaniksi matkalleen Jack löytää Mélièsin, lemmenkipeän taikurin. Donquijotemainen retki avaa Jackille niin rakkauden ilot kuin sen raakuuden, ja tunteiden sekamelska sotkee käkikellosydämen hienon mekaniikan.Sydämen mekaniikka on synkänkaunis, vinksahtanut rakkaustarina, joka huokuu timburtonmaista tunnelmaa, omintakeista huumoria ja runollista taikaa.

 

Sydämen mekaniikka kertoo "pikku Jackista", joka syntyy vuonna 1874 Edinburghissa maailman kylmimpänä yönä. Jack syntyy Edinburghin korkeimmalla kukkulalla, tohtori Madeleinen avustuksella. Madeleine auttaa maailmaan prostituoitujen ja langenneiden naisten lapsia, sellaisia kuin Jack.  Jackin sydän on syntyessään niin heikko, että sen tueksi joutui Madeleine asentamaan käkikellon. Ohjeeksi Madeleine kieltää Jackia rakastumasta tai muutenkaan kokemasta vahvoja tunteita, sillä ne vahingoittavat Jackin haurasta sydäntä.  

Madeleinen päästämät lapset yleenä adoptoidaan nopeasti, mutta niin ei käy Jackille. Koska kukaan ei halua adoptoida Jackia kummallisine kelloineen, pitää Madeleine pojan itsellään. Siihen asti, kunnes Jack joutuu koulussa vaikeuksiin.

Alkaa suuri seikkailu, joka vie Jackin aina Andalusiaan saakka.



Pidin kirjasta sen alusta, siinä oli osittain jotain runollista ja aavistus jostain syvällisemmästä. Mutta muuten kirja jäi yleisarvosanaltaan aika latteaksi. Hieno kansi, siitä kirja saa myös pisteen. 




                                  




                    Margit Sandemo: Noitamestari 1 Taikuus


Noitamestari -sarja kertoo yhden perheen taistelusta pahaa ritarijärjestöä vastaan.  Kertomus alkaa 1600 -luvun Bergenistä ja johdattelee lukijaansa tarinan edetessä Islannin erämaahan, Itävaltaan... ja  maihin joita ei enään ole. 
Tämä sarja on ehdottomasti yksi suosikeistani ja Margit Sandemo suosikkikirjailijoideni joukkoon. Ensimmäisen kirjan Taikuus, olen lukennut jo kerran muutama vuosi sitten ja kirjan luettuani innostuin sarjasta niin että ostin koko sarjan (15 kirjaa) divareista. Noitamestarille on olemassa myös jatko- osa Legenden om Ljusets rike, valon valtakunnan legenda joka on myös Jääkansan tarinan jatko-osa, mutta suomennosta suureksi harmikseni tästä ei ole vielä saatu, vaikka kovasti sitä on omakustanteina yritetty. 

Ensimmäinen kirja kertoo nuoresta ja kiltistä Tiril tytöstä, joka asuu Bergenissä hienossa ja varakkaassa perheessä yhdessä sisarensa Carlan kanssa. Vuosien mittaan sisarten varttuessa heidän ympärillään alkoi tapahtua ikäviä asioita ja Carlan kuoltua, Tirilille selvisi ettei hän voisi asua kotonaan.  Tirilin avuksi ahdinkoon saapui komea nuori mies Erling. Myös salaperäinen, komea ja pelottava islantilainen ojentaa auttavan kätensä. Komean islantilaisen ja Tirilin välille syntyy syvä ystävyys. Tiril on myös hengenvaarassa, mutta miksi

  


                                  


                                Liisa Tammio: Maan ilot

 Maan ilot on iloinen ja rempseä kirja nuorimmasta talon tyttärestä Riinasta, jolla on terveydenhoitajan ammatti ja työpaikka kirkonkylän terveysasemalla. Hän auttelee kotonaan vanhempiaan talon töiden kanssa. Suhde komean eläinlääkärin kanssa on saannut kolauksen, eikä Riinalla ole aikomutakaan löytää uutta rakkautta. Mutta kuinkas käykään kun naapuriin asettuu vastakkaisen sukupuolen edustaja lampaineen.



Onko ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolella? Onko uskottomuus miehen todellinen luonto? 
Siltalan perheen nuorin tytär Riina on muuttanut tilapäisesti kotiin auttamaan vanhempiaan tilan hoidossa. Terhakkaalla Riinalla on toki oma terveydenhoitajan ammatti ja asunto kirkonkylässä, mutta hän alkaa viihtyä kumman hyvin Siltalassa - liekö syynä kylän tavoitelluin poikamies, eläinlääkäri Henrik, vai juuri naapuriin muuttanut toimittaja.Kyläläiset supisevat, ja pian huomaa Riinakin ettei elämä maalla ole - varsinkaan rakkausasioissa - yhtään sen kepeämpää kuin kaupungissakaan, eivätkä miehet yhtään sen uskollisempia. Onneksi todellinen rakkaus löytyy Riinallekin lähempää kuin voi arvatakaan.

Liisa Tammio kirjoittaa hauskasti ja repäisevästi. Luen kirjan nyt toistakertaa ja vieläkin se jaksaa naurattaa. Kovin montaa kertaa tiheästi, kirjaa ei toki jaksa lukea, mutta muutama vuosi välissä, niin jälleen teksti maistuu. 

     
                                 

                        P. C Cast: Brighidin matka

Minisarja: Partholon (5/5)
Partholonissa eletään suurta jälleenrakentamisen aikaa. On luotettava hyvyyteen ja toivoon, joka murtaa vanhat epäluulot ja musertaa pahuuden voiman.
   Elphamen veli Cuchulainn ei ole vieläkään toipunut nuoren vaimonsa menetyksestä. Kentauri-metsästäjätär Brighid auttaa häntä saamaan sielunsa jälleen ehyeksi. Brighid on aikoinaan jättänyt oman Dhianna-laumansa ja itsekkään ylishamaaniäitinsä. Brighid on ylenkatsonut henkimaailman asioita, mutta katsellessaan riutunutta Chuta, hän ymmärtää, että shamaanin taidoilla Chukin on pelastettavissa.
   Cuchulainn ja Brighid auttavat uusfomorialaisia, joka koostuu pääasiassa valtavasta siivekkäiden lasten laumasta, matkaamaan MacCallanin linnaan. Uusfomorialaiset ovat paholaisrodun jälkeläisiä, eivätkä kaikki usko heidän hyvyyteensä.
   Matka on käänteentekevä monessa mielessä. Elphame näyttää klaanipäällikkönä esimerkkiä suvaitsevaisuudesta, mutta matka on myös matka uhrautumiseen, anteeksiantoon ja rakkauteen.


Elphame lähettää veljensä hakemaan uusformorialaisia Partholoniin. Avautuessaan huolistaan kentaurimetsästäjätär Brighidille, Brighid päättää seurata Chuta ja auttaa miestä kaikin mahdollisin tavoin, että tämä selviytyisi surustaan, joka on pirstonnut hänen sielunsa pitkin henkimaailmaa.
Brighid kaihtaa henkimaailmaa, vaikka hänellä onkin ylishamaanin lahja hän ei halua käyttää sitä ja on hylännyt paikkana Dhianna-laumassaan. Mutta surullista Chuta katsellessaan Brighid päättää pelastaa miehen vaarallisella henkimaailman matkallaan.
Lopulta Chun sielu pelastuu ja uusformonialaisetkin saapuvat onnellisesti Partholoniin. Sitten Brighid kuulee sisareltaan kauhu uutisen, asiat eivät ole mallillaan Kentaurien tasangolla Dhiannan laumassa, eivät ollenkaan. Brighidin on aika palata takaisin!

Pidin paljon Parholon sarjasta. Oikeastaan kaikista niistä viidestä kirjasta joita sarjassa ilmestyi. Sääli että sarja tuli tiensä päähän, mutta odotan innolla P.c Castilta uutta tuotantoa, jota toivon mukaan on tulossa.

                        
                  




                Anneli Kivelä: Katajanmäellä kuohuu


Jes, pitkästä aikaa Katajanmäkisarjaa jälleen kirjaston hyllyllä! 
Tuore aviopari Mari ja Pauli perustavat oman pitopalvelun, mutta työmäärä yllättää heidät molemmat. Uupumus kalvaa parisuhdetta, ja Mari huomaa taipuvansa yhä hanakammin Pajusen Jaakon piiritysyrityksiin. Jaakko ei kuulu kylän suosituimpiin - miehen kaavailemat huvilat uusrikkaille venäläisille herättävät suurta närää. Kun vielä Eija-Leena ja Arttu saapuvat Kanadasta joulunviettoon tummaihoisen ottolapsen kanssa, monen katajamäkeläisen suvaitsevaisuus joutuu koetukselle.
Ihanan herskyvää luettavaa pienestä maaseutukylästä, josta ei värikkäitä ja sanavalmiita persoonia puutu. Mari ja Pauli toteuttavat unelmansa pitopalvelu yrityksestä idyllliseen maataloon. Kaikki näyttää ulkoisesti olevan hyvin, mutta Maria alkaa kismittämään pikuhiljaa Paulin uurastus kahdessa työpaikassa yhtäaikaa. Uusi pitopalveluyritys lähtee vauhdilla alkuun, asiakkaita riittää ja laajentamistakin haaveillaan, mutta Pauli ei uskalla irtaantua Honkahovin keittiön palveluksesta. Myös kirjoittamisen alla oleva keittokirja pitää Paulin ajatukset kiireisinä ja niinpä työtaakka pitopalvelun suhteen kaatuu yhä raskaammin Marin harteille. Uupumus verottaa parisuhdetta ja eikä suhdetta tee yhtään sen helpommaksi komean ja varakkaan Jaakko Pajusen yritysjuhlien järjestäminen. Pinnanalla kuohuu. Ja sitten kumpikin löytää itsensä toisilta käsivarsilta.

                 
                      

         Margit Sandemo: Noitamestari 2 Silmiesi valo

 Ihastuttava sarja jatkukoon.
Tiril, Erling ja Móri olivat joutuneet erilleen toisistaan... Tirilin oli paettava kahta miestä, jotka aikoivat tappaa hänet. Hän rantautui saarelle, jolla asui arvoituksellinen, yksinäinen nainen. Samaan aikaan hänen ystävänsä Erling yritti epätoivoisesti löytää hänet.
Islannissa mahtinoita Móri heittäytyi uhkarohkeaan seikkailuun - manaamaan loitsukirja Punanahkaisen esiin vanhasta haudasta. Kun Tiril sai telepaattisen viestin, että miehen henki oli vaarassa, hän teki kaikkensa päästäkseen hänen avukseen...

Tiril ajautui mantereelta yksinäiselle saarelle jossa asui räväkkä Ester. Ester otti Tirilin luokseen asumaan ja niin Tiril yhdessä koiransa Neron kanssa asui pitkään yksinäisellä saarella tuon arvoituksellisen naisen kanssa joka aina syysmyrskyjen aikaan käyttäytyi niin kummallisesti illakoiden.
Sitten Tiril saa tiedon, Mori on hengenvaarassa! Hänen on päästävä miehen luo!
Matka Islantiin tarjoutuukin monien sattumusten kautta ja niin Tiril lähtee pitkälle vaellukselle etsimään rakasta ystäväänsä, joka on huonossa kunnossa.
Kun Tiril vihdoin tapaa Morin, mies on kuin varjo entisestään, hän on kurottanut  liian kauas salattuihin maailmoihin etsiessään Punanahkaista, tullakseen maailman suurimmaksi mahtinoidaksi. Tirilin rakkauden ansiosta mies paranee siihen kuntoon, että kykenee lähtemään paluumatkalle kohti Norjaa, mutta mies on tuonnut jotain synkeää mukanaan!

Norjassa selviää, että Tiril on yhä hengenvaarassa ja tuota salaperäistä islantilaista etsitään myös, niinpä Mori ja Tiril eivät voi jäädä Bergeniin. Seikkailu Tirilin syntyperän selvittämisestä alkaa.





Katajamäki yllättyy (Kovakantinen)
                        
                  


                     Anneli Kivelä: Katajanmäki yllättyy


Katajanmäelle ilmestyy uusi kasvo joka saa kyläläiset kiinnostuneiksi. Kuka hän on? Kaikesta näkee että tulija on varakas maailmanmatkaaja.  Onerva Maarasen avioton tytär, saapuu yllättäen äitinsä luo kylään
 Kesän mentyä katajamäkeläisiä hämmästyttää Onervan aviottoman tyttären Kaislan ilmaantuminen maisemiin ja nuoren naisen suuret suunnitelmat äitinsä pitämän Myllytuvan kahvilan kehittämiseksi. Muita koko kylän puheenaiheita ovat mm. jätevedenpuhdistamon ja matonpesupaikan kohtalo - sekä yllättävän kiihkeitä tunteita herättävä maahanmuuttajaperheen asettuminen paikkakunnalle. Syksy tuo tullessaan hyvin ikäviäkin uutisia, mutta myös unohtumattomia muistoja ja riemukasta yhdessäoloa koko kylän suosikkipoikamiehen, opettaja Henry Laakson 50-vuotisjuhlien merkeissä!
Kaisla on työskennellyt vuosia ulkomailla johtotehtävissä uransa huipulla,  mutta haluaa jostain syystä yhtäkkiä hautautua Katajamäen pieneen maalaiskylään ja alkaa pyörittää äitinsä pientä kahvilaa. Kyläläiset panevat merkille Kaislan jatkuvan touhottamisen kuin myös salaperäiset Tampereen matkat ja seläntakana arvuutellaan ahkerasti Kaislan paluun todellista syytä. Kaislan lisäksi kyläläisiä mietityttää paikkakunnalle asettuva maahanmuuttajaperhe, joka ei heräta kyläläisissä erityisemmin positiivisia tunteita. 


Kirja on mukavan leppoisa, mutta yllätyksekseni myös synkkiä pilviä on ilmestynyt myös Katajanmäkeen. Mikä toisin ei ole huono asia, sillä kirja säilyttää silti herttaisuutensa ja positiivisuutensa. Vaikeuksista selvitään. Ja jotenkin myös vaikeiden asioiden käsittely sarjassa antaa lisäarvoa sarjalle, kaikki ei olekkaan niin siloteltua ja onnellista aina vaan elämässä on myös kyyneleitä.