maanantai 17. joulukuuta 2012

Syksyn satoa...


On päässyt kulumaan pitkä aika, kun kirjoja olen ehtinyt lueskelemman, sillä työt on pitäneet kiireisenä. Elättelen toivoa, että ehkäpä tässä jouluna tulisi hieman aikaa lukea jälleen muutama hyvä kirja. Aina jotakin on kuitenkin tullut luettua vaikka hitaastikkin. =)


EIJA JANSSON: KIELLETYT HUONEET (Nordbooks)



                                 

Jenni oli perinyt tädiltään talon, mutta saadakseen sen täysin omaksi hänen tuli täyttää muutamia oudoilta tuntuvia ehtoja.
Talossa oli kaksi ovea, joita ei saanut avata. Mutta sitä eivät tienneet ystävät, jotka poikkesivat kylään. Yhtäkkiä he huomasivat olevansa talon vankeja ympärillään vihamielisiä varjoja, kuiskauksia ja kahahduksia.



Olen lukennut aikaisemmin, parikin kertaa lävitse Eija Janssonin kirjan Matkalippu pimeyteen. Muistaakseni googletinkohan taas kerran kirjailijan nimeä, etsiäkseni hänen uusia teoksiaan, kun törmäsin tähän kirjaan: Kielletyt huoneet.
Kirjan esittelytekstin luettuani tiesin pitäväni kirjasta heti, kunnon suomalainen kummitustarina. Hyviä tällaisia kirjoja ei minun tiedossani ole montaakaan ja koska Matkalippu pimeyteen oli osoittautunut aikaisemmin hyväksi, ei ollut epäilystäkään, etteikö myös tämä kirja olisi ollut hyvä. Pidän Eija Janssonin kirjoitustyylistä.

Kirja alkaa siis siitä, että Jenni on perinnyt talon tädiltään ja muuttaa sinne. Talo kuvataan idyllisenä, ei ollenkaan kalseana kummituslinnana, mutta pikku jutut herättävät hiljalleen lukian mielenkiinnon. Ensimmäisenä herää tietenkin kysymys, miksi talon kaksi huonetta ovat lukittuina ja miksi niitä ei saa avata kuin tiettynä päivänä siivotakseen ne ja kuka on pikkutyttö joka aina ajoittain tulee kyläilemään, mutta Jennin huomattua hänet juokee metsään karkuun ja häviää.
Sitten saapuvat Jennin ystävät. Yksi pahaa aavistamatta avaa toisen niistä ovista, joita ei missään nimessä saa avata ja tapahtumat ryöstäytyvät käsistä. Jenni syöksyy kauas menneisyyteen, kauan sitten olleesseen aikaan, haalistuneiden valokuvien henkilöiden aikaan, aikaan jolloin kaikki se paha mikä talossa on sai alkunsa, syntyi siellä.

Kirja etenee syöksyvällä vauhdilla tapahtumasta toiseen ja ahmin sitä aina eteen ja eteenpäin, aina kun vain hetkeksi kerkesi kirjan ääreen. Kirja oli jopa ajoittain niin jännittävä, että kun yöllä sitä luki nousi selkäkarvat pystyyn. Eli täytti minulle hyvän kauhukirjan ehdot. Loppu oli osittain hieman sekava, mikä oli pieni miinus kirjalle. Mutta muuten luen kirjan varmasti vielä tulevaisuudessakin uudelleen.  




P.C CAST: ELPHANEN VALINTA (HARLEQUIN/NOCTURNE)






Minisarja: Partholon (4/5)
Elphamen elämä ei ollut koskaan ollut helppoa, vaikka hän olikin saanut elää loiston keskellä ja nauttia erityisasemasta. Erityisyys oli raskasta kannettavaksi. Kukaan ei ollut Elphamen kaltainen. Hän oli ihmisen, kentaurin ja jumalattaren yhdistelmä.
   Elphame oli tottunut voittamaan vaikeudet. Hänen elämänsä sai uuden suunnan, kun hän lähti uudisraivaajaksi MacCallanin raunioituneeseen linnaan. Hänen hurmuriveljensä Cuchulainn seurasi ylpeänä sisarensa edistymistä uuden klaanin johtajana.
   Cuchulainn tiesi henkimaailman kautta, että linnassa Elphame tutustuisi myös kohtaloonsa. Uusi asema klaanin päällikkönä sai Elphamen loistamaan ja kohta hänen keskustelukumppaneinaan olivat myös linnan vanhan lordin henki sekä olento, joka oli kaikille täysin tuntematon, mutta joka jakoi Elphamen kanssa paljon; erilaisuuden ja mahdollisuuden paremmasta tulevaisuudesta. Mutta ennen tulevaisuutta Elphamen oli tehtävä suuri valinta. Hänen oli ratkaistava uuden elämänsä suunta.



Kauan odotettu jatko-osa ilmestyi Parholon sarjaan huhtikuussa 2012. Kiireistä johtuen sain kirjan vasta syksyllä luettua.
Kirjassa palataan jälleen Parholoniniin, kentaurien aikaan. Nuori neito Elphane lähtee Parholonista, koska kokee, ettei hänen äitinsä tie ole hänen tiensä. Hän ei ole ylipapitar, Epona ei ole koskettanut häntä, vaan hänen tiensä on jossain muualla. Siksipä hän lähtee uudisraivaajaksi MacCallanin rauniolinnaan, tehdäkseen itselleen ja klaanilleen siitä kodin. Hänetä tulee MacCallanin klaanin johtaja. Hänen komea veljensä lähtee siaren mukaan ja kohtaa myös tulevan kohtalonsa linnassa.

Linna remontoidaan uuteen loisteeseen, Elphane on onnellinen. Sitten hän loukkaa itsensä juoksemassa olessaan, suuren villisian uhatessa häntä. Elphanen pelastaa komea mies jolla on siivet selässä. Hänestä Elphane on uneksinut. Parin välille leimahtaa rakkaus, mutta aivan ongelmatonta se ei ole. Mies on uusformonialainen, Elphanen vihollinen. Elphanen on ensin itse opittava tuntemaan uusformonialainen, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi lintuja, petoja isänsä synkän verenperimän puolelta, ennen kuin voi esitellä rakastettunsa klaanilleen ja perheelleen. Uusformonialaisille Elphanen veressä on lupaus. Lupaus siitä, että juokseva veri parantaa heidät hulluudestaan. Siksipä Elphanen päätä hamutaan.

Tapahtuu jotain hirveää. Elphanen veljen löytämä puoliso Benna murhataan ja sen tekee uusformonialainen. Sikipä Elphanen rakastettua on mahdoton hyväksyä MacCallanin klaaniin tai edes antaa hänen elää. Elphane joutuu tunteiden ristiriitaan, epäilyt nousevat esiin. Mutta lopulta rakkaus ja totuus ja Elphanen uhraus ottaa uusformonialaisten hulluus itselleen puhditaakseen heidän verensä hulluudesta, voittavat syytöksen ja epäilyn.



D.L KING: SULOISIN SUUDELMA  (Basam Books)


                           

Näissä lumoavissa kertomuksissa kuolemattomat, äärettömän kauniit, voimaa ja seksiä tihkuvat vampyyrit ottavat tarvitsemansa elinvoiman niiltä onnettomilta (tai onnekkailta), jotka heidän tielleen sattuvat. Suloisin suudelma vie lukijan hämärille kujille ja pimeisiin makuuhuoneisiin kokemaan pelon ja mielihyvän väristyksiä, joita vain vampyyrit voivat ihmisessä herättää. Vampyyrit tyydyttävät nautinnonhalunsa niin nykyaikaan kuin menneisyyteen sijoittuvissa verenkarvaisissa novelleissa.

Odotin tämän kirjan ilmestymistä kuin kuuta nousevaa ja saapuvaksi sitä kirjastoon, jossa kesti yli puolivuotta (kirjastolla oli jotain toimitusvaikeuksia). Lopulta tilasin kirjan toiseen kirjastoon.
Kirja oli aluksi pienoinen pettymys, sillä se vaikutti tosi tylsältä! En ole mikään novellien lukija, mutta aina silloin tällöin niitä tulee luettua ja kun ovat kuitenkin aika lyhyitä niin kirja tulee lukastua jo silläkin uhalla että joku tarina kirjassa voii olla kohtuullinen.

Alkukangertelun jälkeen kirjaan tuli kuitenkin vauhtia ja oli ihan luettavakin tapaus. Ei edeleenkään kuitenkaan mikään ahaa elämys, jonka heti ryntäisin ostamaan kirjahyllyyni. Mutta ehkäpä tuon joskus voisi uudelleenkin lukaista läpi.



MIA VÄNSKÄ: MUSTA KUU (Ateenakustannus)





 Elokuinen mökkikylä lupaa rauhaa: perheenäiti Annukka tarvitsee hermolepoa, lööpeissä ryvettynyt bändi lähtee paikkaamaan välejään, isä lomailee pienen tyttärensä kanssa ja vanha pariskunta viettää kuherruskuukauttaan. Idyllisen kylän historia kiehtoo lomailijoita – lähistöllä sijaitsee muinainen uhripaikka.
Mökkiläiset tekevät uhripaikalle yöllisen tutkimusretken, jonka seurauksia kukaan ei osaa aavistaa. Ensin katkeavat puhelinyhteydet, seuraavaksi ainoa kylään vievä tie. Myyttien ja todellisuuden rajat alkavat hämärtyä: metsä puristuu mökkien ympärille, tuuli hengittää kuin elävä olento. Yhtäkkiä vanha pariskunta katoaa jälkiä jättämättä, ja seuraavaksi rannalta löytyy ruumis, joka on peittynyt mustiin perhosiin. Vain Annukka huomaa pysyvänsä oudon rauhallisena ja tuntevansa syrjäisen tienoon kuin kodikseen.
Musta kuu on vahvatunnelmainen ja aistillinen kertomus ihmismielen pimeästä puolesta, syyllisyydestä ja vastuusta. Muinaiset myytit ja jännitys punoutuvat yhteen maagiseksi taikapiiriksi.


Mia Vänskä kuuluu kanssa niihin kirjailijanimiin joita googletan välillä uuden lukukokemuksen toivossa. Hänen esikoiskirjansa Saattaja oli loistavan hyytävästi kirjoitettu kauhukirja. Mustaa kuuta odotin myös vesi kielellä, takakansi ei ehkä luvannut niin hyytävää menoa kuin esikoiskirjan, mutta ensimmäisestä kirjasta rikastuneena arvelin myös tämän olevan hyvä ja hyvähän se oli!
Kirja on kirjoitettu hienosti, hyytävä kauhu hiipii hiljalleen selkäpiirtä pitkin ylös, vaikka alkuasetelma ei olekkaan mitenkään hyytävä. Se miten kirjaan on osattu yhdistää vanhaa suomalaista mytologiaa ja kauhulla sidottu paketti yhteen tekee siitä jälleen yhden kauhukirjalisuushyllyni mestariteoksen.

Erittäin kiehtovaksi kirjan teki mukaan ujutettu mytologia Lilith- myytistä, joka houkutti niin että piti oikein itsekkin tarkistaa kyseinen tarina. 

Odotan innolla lisää Mia Vänskän  uutta tuotantoa. Toivottavasti sitä on tulossa jo pian!