Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

109 sivua, Kirjoittaja:  Cecelia Ahern, Gummerus Kustannus

Heinäkuun ensimmäinen luettu kirja tuli luettua heti, siltä istumalta kun sen kirjastosta lainasin.

Odottelin tätä kirjaa aika kauan aikaa kirjastoon saapuvaksi. Minulla oli kirjasta sellainen mielikuva, että se olisi paksuhko ja synkkä, mutta näin ei suinkaan ollut. 

"Maagisia ja mieleenpainuvia satuja aikuisille.

 Lilan isoäidin talossa peilit on peitetty mustilla kankailla, mutta asia ei ole koskaan mietityttänyt Lilaa sen kummemmin. Hääpäivänsä aamuna hän vetää kankaan syrjään peilin edestä ja kumartuu katsomaan itseään hieman liian läheltä - yllättävin seurauksin.

Sydämensä särkenyt mies on keksinyt koneen, jolla voi luoda uusia muistoja, mutta ei osaa päästää vanhoista irti. Hänen koneensa auttaa monia elämään muistonsa uudelleen, ja palkattuaan uuden apulaisen mies päättää antaa itselleenkin toisen mahdollisuuden. "

Kansi on pirteän värinen pinkki joka jo itsessään houkuttaa lukemaan. Toisin pirteä pnkki ja hopea saatavat äkkiä siirtää kirjan hömppälukemiston puolelle, mutta takannen teksti kuulosti lupaavalta.

Kirjan ensimmäinen novelli, tai satu miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua antoi takakannen perusteella mielenkiintoisen vaikutelman, jonka juonta olisi hyvin voinnut käyttää jossakin kauhutarinassa hyväkeen. Kauhutarinana tämä novelli olisi varmasti iskenyt minuun, mutta nyt se jäi kovin valjuksi ja jollakin tapaa hieman keskeneräisen tuntuiseksi.

Toinen kirjan novelli kertoo miehestä, joka on keksinyt muistojentekokoneen. Vanhoja muistoja se ei pyyhi pois, mutta uudet muistot voivat tehdä ihmisistä onnellisempia. Itse hän kärsii menneisyydessään kohtaamista menetyksistä niin paljon, etteivät uudet muistot auta häntä. 

Tässä novellissa tuntui olevan enemmän sisältöä kuin ensimmäisessä, ensimmäinen novelli tuntui niin kovin kliseiseltä. Mutta Muistojentekijän kohdalla voisin puhua jopa hieman filosifisemmasta tapauksesta:  Muistojen merkitystä novellissa käsitellään onnistuneesti ja myös kuinka uusilla muistoilla ei voi pelastaa mitään silloin kun elämältä putoaa pohja kokonaan.

Erityinen piirre, joka minua houkutti kirjassa oli novellien henkilöiden etiikka.  Ahern kääntää hyvän pahaksi ja pahan hyväksi ja moraalinen arpominen  jää itse lukijalle. Kun novellien alussa niin sympaattiset henkilöt käyttäytyvät itsekkäästi lopussa, jää lukukokemukseen jonkinlainen kauhun vivahde. Toiseksi moraalinen arpominen novellin loputtua, jättää jälkeensä syvällisiä mietteitä.

Kokoelman molemmilla novelleilla olisi mahdollisuuksia olla merkittäviä kirjoja. Mutta nyt keskeneräisyys latisti tunnelmaa. Vaisuksi jäävä lukukokemus harmitti, sillä novellien juonissa  olisi riittänyt  syvyyttä vaikka mihin.