lauantai 25. helmikuuta 2012

Michle Hauf: Rakas Vamppyyrini


 352 sivua. Michele Hauf: Rakas vamppyyrini. Harlequin Nocturne (Paranormal Romance)

Tämä kirja vaikutti aluksi liian pitkäveteiseltä minun makuuni, mutta alun jälkeen meno kuitenkin muuttui ja kirja alkoi vaikuttaa ihan luettavalta tapaukselta.

Blu on elänyt koko elämänsä raakalaisesti käyttäytyvien ihmissusiurosten seurassa, mutta avioituminen vampyyrin kanssa tuntuu sitäkin julmemmalta.

Blu ei ole koskaan pitänyt isäänsä rakastamisen arvoisena. Isä paljastaakin koko julmuutensa naittaessaan hänet ikälopulle vampyyrimiehelle. Blu ajattelee kaiken vain olevan näytelmää, jossa hän on pieni pelinappula, ja sivusta seuraajien mielenkiinnon lopahdettua hän voisi livistää takaisin oman rakastajansa luo.
Kunnianarvoisa vampyyri ja heimonvanhin Creed Saint-Pierre suostuu ottamaan nuorikokseen rahvaanomaisen ihmissusinaaraan, vaikka onkin monisatavuotisen elämänsä aikana tottunut pikemminkin hovietikettiin kuin räikeisiin peruukkeihin ja nenäkkäisiin nimittelyihin.
Avioliitto ei kuitenkaan takaa automaattisesti rauhaa; ei Kansakuntien välillä eikä varsinkaan aviovuoteessa. Mutta antaako elämä yllättää, voittaako rakkaus kaunat ja veriset taistelut?


En ole kovin innokas lukija ihmissusien suhteen, mutta tässä kirjassa ihmissusiheimoon oli saatu kuvattua jo hieman mielenkiintoa. Ihmissuden ja vanmppyyrin vihaa ja intohimoista rakkautta kipinöivä suhde alkoi vaikuttaa myös mielenkiintoiselta, tällaisiahan voisi lukea enenmänkin. Kirjassa esiintyvät noidat, olivat myös mielenkiintoisia ja toivat omaa plussaa siihen.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tessa Gratton: Veritaika


367s., Kustantaja: WSOY, 2011

Sarjan ensimmäinen osa.

Veritaika on kertomus loitsuista, verestä, noidista, nuoresta rakkaudesta  ja erinlaisuuden hyväksymisestä. Tässä kirjassa eivät esiinny vampyyrit vaikka nimi ehkä saattaa siihen viitata, nyt vuoron saavat yliluonnolliset teemat, loitsut ja veri, joka on avain loitsuihin.

Kirjan kansikuva oli houkutteleva, joka innosti lukemaan kirjan. Tekstikin imaisi pian mukaansa kirjan tapahtumiin, eikä hellittänyt otettaan kuin vasta lopussa.

Vaikka päähenkilöinä ovatkin vampyyreiden sijasta tavalliset ihmiset tai ehkä aivan tavalliset ihmiset, tarina jaksaa koukuttaa. Pikkukaupungissa asuva Silla on lukiolaistyttö, jonka maailma on luhistunut hänen vanhempiensa kuoltua. Kun Silla alkaa veljensä ja naapuriin muuttaneen kiinnostavan pojan kanssa selvittää totuutta, hän huomaa joutuneensa pelottavien voimien pyörteeseen, jossa kukaan ei ole turvassa eikä keneenkään voi luottaa. Vielä pelottavampaa on löytää samat voimat omasta mielestään. On vain annettava vaiston viedä - ja veren ohjata. 



Silla Kennicottin mielestä hänen isänsä  oli maailman lempein mies. Hän ei mitenkään ole voinut ampua äitiä ja sitten itseään. Tähän ei kuitenkaan usko kukaan muu, ei edes Sillan veli Reese. Sillalla ei mene hyvin. Hänen kaikki ystävänsäkin ovat kaikonneet hänen läheltään, eikä kukaan usko häntä. Kaikki muuttuu, kun  Silla saa käsiinsä merkillisen muistikirjan täynnä isänsä rönsyileviä kaavioita, riimuja ja viisikantoja. Naapuriin muuttaa Nicholas, jonka Silla tapaa hautausmaalla vanhempiensa haudalla käydessään. Sillan ja Nicolaksen välillä ilmassa on sähköä. Sitten Sillan vanhempien hautakiveen ilmestyy punaisia merkkejä. Pian Silla on yhdessä veljensä Reesen ja Nicolaksen kanssa keskellä pelottavia  ja vaarallisia tapahtumia.

Veritaika oli piristävää luettavaa vampyyrien ja ihmissusien välissä. Kirjassa oli sopivasti romantiikkaa, synkkyyttä ja jännitystä. Jäänkin innolla odottelemaan jatko osan suomentamista.

Jude Deveraux: Ylämaan lupaus


461s., Kustantaja: Book Studio, 1995


Ylämaasarjan ensimmäinen osa. 1800-1899 sijoittuva sukusaga.

Ylämaan lupaus -kirjan löysin kirjastosta, kerätessäni koriin jotain mielenkiintoista luettavaa. Kirjan nimi ja kansikuva näyttivät kiinnostavilta ja takakannen luettuani sujautinkin kirjan koriin. Ensivaikutelma kirjasta oli siis luettava!

Kun Gavin Montgomery tarttui kukkien ympäröimällä alttarilla Judith Revedounen käteen ja heidät vihittiin mieheksi ja vaimoksi, koko hääväki oli liikutuksen vallassa. Gavin katsoi syvälle Judithin kullanvärisiin silmiin ja katse oli täynnä syvää kunnioitusta…mutta hänen sydämensä oli muualla. Judith vietti nuorikkoaikansa yksin ja nöyryytettynä oudossa ympäristössä ja päätyi vihaamaan aviomiestään, joka oli valmis ottamaan hänen ruumiinsa mutta hylki hänen rakkauttaan…eikä suostunut myöntämään edes itselleen, että syvällä sisimmässään pelkäsi menettävänsä tämän…
Kohtalolla oli kuitenkin varattu toinen tehtävä Judithille…ja se tulisi kestämään ikuisesti…



Montgomeryn veljeksestä, joista sarja kertoo, pääosassa on veljeksistä vanhin eli Gavin. Hänen ja hänen tuoreen vaimonsa Judithin aivioliitto ei ala kaikkein parhaimmalla tavalla. Pariskunnan välillä on alussa enemmän vihaa kuin rakkautta ja lopussakin Gavinin entinen rakastaja yrittää sotkea pariskunnan välejä, siinä lopulta onnitumatta. Ja loppu onkin ennalta arvattava, hömppäkirjojen loppu: loppu hyvin kaikki hyvin.

Kirja oli alkuvaikeuksien jälkeen mielenkiintoista luettavaa ja tarinan kehittyessä, Alicen (Gavinin rakastajan) juonittelua seuratessa, kirjan luki melkein siinä samassa. Alkupää kirjassa oli kyllä välillä sellaista puuroa, että teki mieli jättää kirja kesken, mutta loppua kohden kirja palkitsi lukijaansa. Sarja osoittautui lopuksi sen verran mielenkiintoiseksi, että kirjastossa käydessäni päätin lukaista sarjan seuraavankin osan.

J.R Ward: Sitomaton Rakastaja


586s., Kustantanut Basam Book, Suomentanut Maria Sjövik. Nidottu.


Mustan Tikarin veljeskunta (Black Dagger Brotherhood) sarja on ehdottomasti yksi niistä suosikeistani, jonka kirjat on vain aivan pakko hankkia omaan kirjahyllyyn.
Sitomaton rakastaja on viides osa sarjasta.

Juoni kirjassa jatkaa saamaa rataa mitä edellisetkin kirjat kertoivat: Veljeskunnan jäsen rakastuu, tulee vastoinkäymisiä, mutta lopuksi kaikki on hyvin.



Kun yön varjot lasketuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.
Armottomalla ja älykkäällä Vishousilla on kannettavanaan kammottava kirous ja pelottava kyky nähdä tulevaisuuteen. Hän kasvoi isänsä sotaleirillä, jossa häntä piinattiin ja pahoinpideltiin. Mustan tikarin veljeskunnan jäsenenä hän ei ole kiinnostunut rakkaudesta tai tunteilusta vaan ainoastaan taistelemisesta Harvennuskuntaa vastaan.
Asiat saavat kuitenkin yllättävän käänteen, kun Vishous joutuu loukkaannuttuaan ihmisten sairaalaan ja päätyy kauniin kirurgin, Jane Whitcombin potilaaksi. Tohtori Whitcomb saa Vishousin avautumaan ja paljastamaan sisäisen tuskansa ja antaa vampyyrisoturille ensikosketuksen todellisesta, aidosta nautinnosta. Vishousin tekemät valinnat uhkaavat kuitenkin johtaa tulevaisuuteen, jossa Janelle ei ole sijaa.


Vishous on ollut sarjassa yksi suosikeistani ja odotin kirjan suomennosta vesikielellä, enkä joutunut tämänkään kirjan luettuani pettymään. Kirja imaisi mukaansa jo ensimmäisillä lehdillä, niin kuin tekivät edeltäjänsäkin.
Tämä kirja erosi edeltäjistään positiivisesti siinä, että leiserien puolen tapahtumista oli kerrottu paljon vähemmän, näinollen leisereistäkin lukeminen oli paljon kiinnostavampaa.

Kirjan loppu oli vähän yllättävä, mutta siedettävä. Läpinäkyvä "aave" Jane oli vähän... outo, mutta kun muistaa että kyse on paranormaalista romantiikasta ja vampyyreistä, niin kyllä tuohonkin äkkiä tottui vaikka vähän yllättävältä tuo tuntui. Johnille en edelleenkään lämmennyt tässä kirjassa, vaikka hän muuttuikin vamppyyriksi. Minun on myös vaikeaa kuvitella häntä ja Xhexiä pariksi, mutta ehkä mielipiteeni vielä muuttuu, toivottavasti, sillä odotan sarjan uusia kirjoja innolla kirjahyllyyni enkä haluaisi pettyä yhteenkään kirjaan sarjassa.